Läheisen kuolema on musertava kokemus. Useimmilla meistä kestää pitkään, että menetyksestä pääsee yli ja poisnukkuneesta perheenjäsenestä, ystävästä tai lemmikistä ei voi edes puhua ääneen. Mielensä avaamalla voi kuitenkin huomata kuolleiden kulkevan edelleen vierellämme. Tämä saattaa ilmetä tietyissä tilanteissa esimerkiksi muistona lohduttavasta halauksesta, kuvitteellisena huudahduksena tai muuten vain elävänä mielikuvana siitä, mitä menehtynyt läheinen juuri tässä tilanteessa sanoisi tai tekisi. Keitä rinnallasi kulkee ja miten vainajat vaikuttavat elämääsi?
Kuolemanrajakokemukset ovat vastoin yleistä uskomusta hyvinkin vaihtelevia, eikä sitä luvattua "valoa tunnelin päässä aina näy". Samoin kadoksissa saattavat olla niin sukulaiset, ystävät kuin valo-olennotkin. Kevin Williams tutki rajatapauksia ja keräsi tietoa siitä, millaisia muita asioita lääketieteellisesti kuollut henkilö henkimaailman puolella on kokenut.
Pikkusiskoni kuoli hiljattain syöpätaistelun vuoksi. Hänen kuoltuaan etsin hullunlailla merkkejä. Kyllä, valot välkkyivät. Kyllä, näin sateenkaaria ja sudenkorentoja, ja kyllä, joskus kuulin hänen kuiskaavan viestejä minulle. Mutta syvällisimmällä tavalla sisareni on tullut luokseni unissa. Vierailu-unissa täsmällisesti sanottuna.
Saan paljon kysymyksiä kuolemasta ja taivaasta: Mikä on taivas ja mitä tapahtuu, kun fyysinen keho lakkaa olemasta? Entä mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen? Aloitetaanpa järjestäytyneillä uskonnoilla, jotka on luotu kontrolloimaan meitä ja saamaan aikaan tottelevaisuutta, pelkoa ja jakautumista ihmisrodun kesken. Monet, monet ihmiset pelkäävät kuolemaa, koska heidän sielunsa ei muista, että on kuoleman jälkeinen elämä. Ja uskonnot ovat asettaneet vaatimuksia, jotka täytyy täyttää päästäkseen taivaaseen. Onko tämä totta? Ei ole.
Olin sairaana kotona ja kun suljin silmäni, näin kiharahiuksisen miesenkelin, jolla oli siniset silmät. Hän oli ristinyt kätensä ja hänellä oli vaalea kaapu yllään. En nähnyt siipiä, mutta hän loisti valkoista valoa, joka herätti minussa rauhan.
Vuonna 1982 kuolin parantumattomaan syöpään. Tilaani ei voinut leikata ja kaikenlainen sytostaattihoito olisi tehnyt minusta vain enemmänkin vihanneksen. Minulle annettiin kuudesta kahdeksaan kuukautta elinaikaa.
Seitsemän vuotta sitten en ollut edes kiinnostunut jälleensyntymästä eli reinkarnaatiosta. Se oli "hindumainen" juttu ja vaikka tunsin useita mukavia hindu-uskonnon seuraajia, heidän uskonsa ei viehättänyt minua. Havaitsin yllätyksekseni, ettei reinkarnaatiota tarvitse nähdä ollenkaan uskonnollisena asiana. Se on rationaalista! Jos katsoo junaa kulkemassa raiteita pitkin, sitä ei kutsuta uskonnolliseksi kokemukseksi, eihän? Kun katsotaan ihmisiä seuraamassa polkuaan elämässä, sekään ei ole uskonnollinen asia - se on elämää.
Kukaan ei voi varmuudella väittää tietävänsä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Katoaako ihmisen mieli ja sielu kokonaan, siirrymmekö valoon vai odotteleeko portilla itse saatana? Aikojen kuluessa, kulttuurista ja uskonnosta riippuen, erilaisia väittämiä tuon puoleisesta on runsaasti. Kuolemanrajakokemukset raottavat hieman tätä verhoa.
Läheisen kuolema on jokaiselle kova paikka, ja jopa pieni viesti tai merkki tuonpuoleisesta tuntuu rakkaansa menettäneestä hyvin suurelta ja tärkeältä asialta. Hengillä onkin useita tapoja viestittämiseen, mutta ne ovat hyvin hienovaraisia, ja niitä on osattava etsiä.
Muna. Olit matkalla kotiin kun kuolit. Kyse oli auto-onnettomuudesta. Ei sen kummallisempaa, mutta kuitenkin kohtalokasta. Vaimosi ja kaksi lastasi elävät nyt ilman sinua. Kuolemasi oli hyvin kivulias. Ensihoitajat tekivät parhaansa pelastaakseen sinut, mutta siitä ei ollut hyötyä. Vartalosi oli täysin murskana, on parempi olla kuolleena kuin hengissä usko pois.
Kummittelevista eläimistä on kerrottu juttuja iät ja ajat. Joskus matkustajat ovat kertoneet eläinten haamuista, kuten kummituskoirasta joka murisee ohikulkijoille tietyillä teillä. Useimmiten eläinten haamut kuitenkin ilmaantuvat pian eläinten kuoleman jälkeen; ne vierailevat edelleen rakkaiden ihmisystäviensä luona.
Rakkaan koirani kuoleman myötä 1.5vk sitten minussa alkoi todella syvällinen muutos prosessi käyntiin. Tunsin kuinka syvästi vanhaa irroitetaan minusta vapaaksi. Tunsin kuolevani sisälläni. Tai tuntui siltä että koirani menettämisen myötä, joku osa revittiin hänen mukana. Tuntui todellakin että elin kuoleman sisällä niin sisäisesti kuin ulkoisesti. En ole aiemmin kohdannut kuolemaa tällä tavalla silmästä silmään. Kaikista läheisin, tärkein ja rakkain lähti pois luotani ja se tuska oli jotain niin järisyttävää, että tunti tuntui päivältä. Päivä tuntui viikolta.
Kuvittele, että sinut on teljetty vankilaan lopuksi ikääsi tuomittuna raaoista rikoksista. Loppuelämäsi vietät väkivaltaisten ja mielenterveydeltään järkkyneiden ihmisten ympäröimänä, lukittuna häkkiin 23 tuntia vuorokaudesta. Heräät joka päivä tietäen, että kuolema on ainoa pako tilanteesta.
Nyt on minun miellyttäjäroolin kuolema menossa todella vahvasti! Ja myöskin oman soturivoiman herääminen avautumassa sellaisiin voimiinsa, mitä en tiennyt itsessäni olevan. Minussa on herännyt eloon todella vahvasti Pikku Myy. Kapinoiva Pikku Myy. Kiukutteleva Pikku Myy, joka ei enää salli asioiden jatkuvan vanhalla tavalla.
Kuoleman kohtaaminen on jokaista syvältä koskettava ja voimakkaita tunteita herättävä hetki. Kuoleman ollessa läsnä elämässä, olemme herkkiä ja haavoittuvia. Ei ole siis ihme, että meidän on vaikea ymmärtää eri kulttuurien tapoja ja rituaaleja. Mutta onko kuoleman kohtaamiseen olemassa yhtä oikeaa tapaa, riittiä tai kulttuuria? Yhteistä on suru, se että olemme menettäneet jonkun.
Kuolema on länsimaalaiselle tabu. Kuolleet menevät "rajan taakse", ovat "edesmenneitä" tai lähtivät. Harva meistä on edes nähnyt ruumista. Auttaisiko ruumiin valmistelu viimeistä lepoa varten auttaa ymmärtämään kuolemaa ja helpottaisiko se surutyötä?
Uudelleensyntymässä on nimensä mukaisesti kyse siitä, että kuolemasi jälkeen synnyt uudelleen maanpäälle. Et ole enää sama persoona, mutta tietyt asiat ja "koulut" seuraavat sinua. Suurin osa ihmisistä ei lue tällaisia artikkeleita. He eivät usko sielun olemassaoloon, saati sitten uudelleensyntymään. Koetko sinä olevasi uudelleensyntynyt?
Lähellä kuolemaa käyneet kokevat joskus selittämättömiä asioita. Monet ovat kuulleet kertomuksia ruumistapoistumiskokemuksista, edesmenneiden läheisten tapaamisesta ja kohti valoa kulkemisesta. Voisiko kuolemanrajakokemuksista keskusteleminen lievittää kuolemanpelkoamme ja käsitystämme elämästä? Entä mitä se kertoo maailmankuvastamme?
Rakas, ihmislapsi. Tässä ajassa on ihmiskunta suurten mullistusten edessä. Valtava pelko tulevasta - omasta ja läheisten terveydestä, taloudellisesta tilanteesta - siitä miten tämä kaikki vaikuttaa yhteiskuntaan ja omaan elämään. Älä ole huolissasi, älä pelkää - luonnolla, Äiti Maalla on aina ollut keinonsa hoitaa itseään.
Suomessa ihminen määritellään juridisesti kuolleeksi, kun sydän on lakannut sykkimästä ja joku seuraavista pätee: hengitys ja verenkierto ovat loppuneet, ruumis on tuhoutunut tai toissijaiset kuolemanmerkit ovat ilmaantuneet. Tekeekö pahaa lukea näitä sanoja? Etkö halua ajatella omaa katoavaisuuttasi? Kovin moni meistä miettii mitä muuta tahansa paitsi omaa tai läheisensä kuolemaa.
Yksi kaikkien aikojen suurimmista kysymyksistä voi hyvinkin olla se, että mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen. Vaikka monet yksilöt, uskonnot ja henkiset perinteet ovat päätelleet sielun olevan ikuinen, vaatii suuren määrän uskoa olla varma siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Tieteelliselle mielelle se ei riitä, ja heidän näkökulmastaan kysymys kuuluukin, että mitä tietoisuudelle tapahtuu kliinisen kuoleman jälkeen.
Miten saattohoitoa voisi kehittää, ja millainen kokemus saattohoito on potilaan, tämän läheisten ja hoitohenkilökunnan näkökulmasta? Vastauksia löytyy huhtikuun 8. päivä tarkastettavasta Mirja Sisko Anttosen väitöskirjasta Kuoleman vaikeuden lievittäminen kuoleman todellisuuden kohtaavassa ja ohittavassa saattohoidossa, jossa esitettyihin havaintoihin tämäkin juttu perehtyy. Tutkimuksessa Anttonen käy läpi parantumatonta syöpää sairastavien, heidän perheenjäsentensä ja hoitohenkilökunnan kokemuksia saattohoidosta. Vaikka työ onkin akateeminen, siinä käsitellyt aiheet ovat sellaisia, että niitä väistämättä tulee kukin ajatelleeksi. Mikä on hyvä kuolema? Miten sitä voi helpottaa?
Viides käsky: Älä tapa! Yllättävän vaikeaa elämän kunnioittaminen vielä monelle on. Elämä on turhan halpa. Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme aiheuta lähimmäisellemme mitään vahinkoa tai kärsimystä, vaan autamme ja tuemme häntä kaikissa elämän tarpeissa. (Lutherin Vähä katekismus http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/5.html)
Sielua ei voi mitata eikä määritellä fyysisellä tasolla, mutta moni meistä uskoo olevansa yhteydessä sieluunsa. Sielun äänen voit kuulla hiljaisena kuiskauksena, satunnaisena kohtaamisena tai vaikkapa tunturipuron solinana. Mutta mitä tehdä,jos koet ettet saa yhteyttä sieluusi? Tämä lempeä meditaatioharjoitus antaa sinulle mahdollisuuden avata yhteys valoosi uudelleen.
Milloin se tapahtuu? Mitä sen jälkeen tapahtuu? Sattuuko se? Ajatus kuolemasta herättää usein ahdistusta ja se voi tehdä elämästä raskasta. Joskus ahdistus helpottaa, kun kuolema tulee sattumalta lähelle, mutta kuoleman kanssa voi opetella tulemaan sinuiksi myös itse.
Dannion Brinkley kuoli salamaniskuun 1975 ja heräsi 28 minuuttia myöhemmin ruumishuoneella. Ruumiinsa maatessa lappu varpaassa, Dannionin itse vieraili henkimaailmassa, jossa hänelle näytettiin henkimaailman ihmeitä. Näihin asioihin meitä opastaa Dannion Brinkleyn kirja Kuoleman salaisuudet, seitsemän opetusta henkimaailmasta.
Kaksoisliekin menettäminen on ihmiselle yksi vaikeimmista asioista ylittää. On sitten kyse kuolemantapauksesta tai rinnakkaiselon vaikeudesta, on kaksoisliekin menettäminen aina yhtä painajaista. Lue vinkit, jotka auttavat alkuun toipumisessa, jos olet menettänyt kaksoisliekkisi.
Tunnemme toisinaan kuolleiden sukulaistemme läsnäolon lempeänä ja rakastavana, mutta äkillisesti kuolleet maanläheiset vainajat eivät ole yhtä positiivisia vieraita. On kuitenkin muistettava, että nämä henkiparat ovat vain eksyneitä sieluja. Heidän paikkansa on valossa ja matkallaan eksyneitä on autettava.
Ennen kuin edes sain käsiini Miia Kontron ajatuksia aukaisevan tutkimuksen, ”sattuma” oli vihjaillut hänen kirjastaan. Ymmärsin, että median jo kasvaneesta kiinnostuksesta kertoi se, miten ihmisiä johdatellaan aiheen piiriin kokiessamme tätä elämää. Jotkut kuitenkin ovat saaneet kokea uteluttavan kuolemanrajakokemuksen. Jos ei julkisesti, niin salaa on moni pohtinut syntyjä syviä rummuttamatta kiinnostustaan muille. Kun sitten avautuu sopiva tilaisuus ja varsinkin, jos joku läheinen on avoimesti kiinnostunut, portit aukenevat monille. Huomataan, että hei: minäkin olen kokenut tuonkaltaisen tilanteen.
Kuolemanrajakokemus tapahtuu kliinisen kuoleman tilassa. Tuolloin sydän, keuhkot ja aivot eivät toimi. Tieteellisen tiedon mukaan muistoja ei pitäisi syntyä. Silti monet kuoleman rajalla käyneet ovat kertoneet näyistä ja kokemuksista, jotka ovat hämmentävän samankaltaisia. Esittelemme tässä artikkelissa viisi kuolemanrajakokemusta, ja kerromme, mitä kuolemanrajakokemukset ovat.
Yleensä doula sanana ei ole tuttu, tai jos se tunnetaan, se mielletään syntymässä auttavaksi henkilöksi. Kuolema-doula viittaa vastakkaiseen työhön. He auttavat esimerkiksi kuolemansairaita ihmisiä, kuolevan henkilön ystäviä ja perhettä sekä jopa lemmikkejä sopeutumaan uuteen tilanteeseen ja menetykseen.
Oletko kokenut edesmenneen läheisen läsnäolon? Et todellakaan ole yksin kokemuksesi kanssa. Entä mitä meedioiden avioissa tapahtuu, kun he kommunikoivat kuolleiden kanssa? Lue jutusta, miten näitä ilmiöitä tutkitaan, ja mitä niistä tässä vaiheessa tiedetään. Mitä tapahtuu, kun kuolemme? Tarkkaa vastausta ei tiedä kukaan, mutta voimme kyllä arvella, että jotakin kuoleman hetkellä tapahtuu. Esimerkiksi uudelleensyntymisen puolesta puhuvat tiedot lapsista, jotka muistavat aiemmat elämänsä. He pystyvät kuvailemaan tarkasti aiemman elämän perheensä ja kertomaan miten he kuolivat, ja tiedot voi vahvistaa.
Sielulintu on ollut paitsi ihmisen sielua kuljettava lintu, myös sielun vartija. Sielulintuja on kunnioitettu ja muistettu monin tavoin, esimerkiksi laittamalla hautuumaalle lintulautoja, joilla vainajien sielut, eli sielulinnut saattoivat ruokailla. Tiesitkö, että myös tunnettu joululaulu Varpunen jouluaamuna kertoo sekin sielulinnusta?
Harvat nykyään tietävät, mikä psychomanteum on. Ennen vanhaan se kuitenkin oli tunnettu tapa ottaa yhteyttä kuolleisiin ihmisiin. Lue, mistä psykomanteumissa on kyse, miten se toimii ja miten se rakennetaan. Sana psykomanteum on peräisin kreikasta ja viittaa "nekromanteioniin", mikä tarkoittaa kuolleiden oraakkelia. Se oli menetelmänä niin suosittu, että siihen viitataan Homeroksen Odysseiassa - siinä Odysseus puhuu kuolleen äitinsä kanssa tuijottamalla verilammikkoon. Kyseessä ei ole pelkkä myytti: 1950-luvulla arkeologit löysivät tällaisen välineen Epirosista.
Rakkaat. Uusi aika on alkanut ja vaikka se alkaa sekarosorron ja anarkian vallitessa, se on ihmiskunnnan kehitykselle tarpeen. Sillä mitään uutta ei voi syntyä, ennen kuin vanha järjestelmä on pyyhitty alas. Siksi saitte koronan.
Dannion Brinkley oli 25-vuotias, kun salamanisku tappoi hänet. Elvytysyrityksistä huolimatta Brinkleyn sydän pysähtyi. Omaisten, hoitohenkilökunnan (ja omaksi) yllätyksekseen hän heräsi kuitenkin ruumishuoneelta lappu varpaasta. Kuolema kesti 28 minuuttia. Herättyään kuolemanrajakokemuksestaan Dannion Brinkleyn viesti oli tämä: Kuolemaa ei ole.
Joko sinulla on oma "bucket list"? Se on lista asioista, jotka haluat tehdä ennen kuolemaasi. Bucket listin laatiminen selkiyttää syvällisempiä arvojasi ja elämäsi tavoitteita. Bucket list on myös työväline, joka auttaa elämään sinulle hyvää elämää. Sen tekeminen on hauskaa ja hyödyllistä, mutta joskus voi olla vaikea päästä alkuun. Kokosimme vinkkejä, joiden avulla voit rikastaa omaa listaasi.
Rakas Jumala. Ihmiset ovat peloissaan. Tulevaisuuden pelko, korona ja kuolema pelottaa. Olisiko sinulla heille mitään lohdullista sanottavaa tähän hetkeen. Vai onko tämä ihmiskunnan tuomiopäivä, loppuuko kaikki? Uusi aika on alkanut, mutta ilman vanhan tuhoutumista ei voi syntyä uutta. Teitä on herätelty jo aikaa. Te olette saaneet merkkejä: luonnonkatastrofit, nälkäkuolemat, lisääntyvä henkinen pahoinvointi, mutta te olette itsepintaisesti kieltäytyneet kuuntelemasta niitä. Olette sulkeneet silmänne kärsimykseltä.
Kirjan mustanpuhuva kansi pääkalloinen luo makaaberin tunnelman, joka ei johda harhaan. Kuolemaa katsotaan tässä teoksessa suoraan silmiin, näkökulmaa vaihtaen. Näkökulmia tarjoavat eri maailmankolkat ja niistä löytyvät muiden kulttuurien tavat suhtautua kuolemaan. Kirjasta saamme lukea mitä erilaisimpia tapoja matkata täältä ikuisuuteen. Hautausrituaaleista leivotaan kauniita, arvokkaita kuvauksia, joistä käsin katsottuna kuolema ei näytä yhtä pelottavalta ja ahdistavalta kuin saattaisimme kuvitella.
Sielu valitsee kuolla eri tavoin: murha, itsemurha, vahinko, onnettomuus, petos, kidutus, rauhaisa sovinnollinen kuolema, eutanasia…Sielu on tuottanut kuolemaa itse kaikin tavoin. Ei ole vain kolikon toista puolta. Sielu voi olla jossakin edellisessä inkarnaatiossaan tehnyt mitä raaimman murhan ja ajatella olemassa olevassa inkarnaatiossaan, ettei ikinä tekisi niin. Sielu kehittyy tekemistään ”virheistä” ja osaa sitten kokemuksen kautta valita toisin. Jos sielu osaa sanoa ja valita ”en ikinä tekisi niin”, on hän oppinut tämän valinnan tekemällä niin joskus.
Kirjoittaja Topi Linjama on kirjoittanut paneutuneesti ja asiantuntevasti Matteus-passiosta faktaa, analyysia ja tulkintaa. Teos sopii jokaiselle musiikin teoriasta kiinnostuneelle, musiikin tekijöille, ja kaikille, jotka ovat kiinnostuneet henkisestä kasvusta ja moraaliin, kärsimykseen ja moraaliin liittyvistä kysymyksistä.
Monella meistä on sisäänrakennettu pelko kuolemasta, josta emme halua puhua tai edes ajatella. Ennen vanhaan ihmiset kuolivat koteihinsa läheistensä ympäröiminä ja se oli luonnollinen osa elämää. Nykyään kuolema on suljettu sairaaloiden ja vanhainkotien kliinisten ovien taakse, jossa ihmiset poistuvat tästä elämästä useimmiten yksin ja usein myös peloissaan tulevasta matkasta, vaikka siihen voisi valmistautua lempeänä siirtymänä toiseen ulottuvuuteen. Kuolemaa ympäröi pelko ja tietämättömyys sen sijaan että puhuisimme siitä avoimesti ja miettimällä, mitä kuolemassa oikein tapahtuu.
Kun rakas lemmikki nukkuu pois, suru on musertava. Luomme eläimiimme erityisen suhteen, joka perustuu pyyteettömälle rakkaudelle, luottamukselle ja ilolle - tunteita, jotka usein puuttuvan monesta ihmissuhteesta. Eläin on ollut monta vuotta tärkeä osa elämäämme, ja siitä luopuminen painaa mieltä pitkään. Moni ehkä miettii sitä, mitä lemmikille tapahtuu kuoleman jälkeen. Onko eläimellä sielu? Meneekö se samaan paikkaan kuin ihmishengetkin vai onko eläimille oma taivas?
Kuolema on ehkä ainoa asia, joka osuu meidän kaikkien kohdalle, mutta silti se on länsimaissa tabu, josta ei puhuta tarpeeksi. Ennen vanhaan kuolema oli osa jokapäiväistä elämää, perheiden keskellä, luonnollisena osana elämänkaarta. Nykyään kuitenkin iso osa ihmisistä siirtyy toiselle puolelle sairaaloissa tai hoitolaitoksissa, muiden silmistä piilossa. Olemme ikään kuin ulkoistaneet kuoleman elämästämme. Tämä etääntyminen on tehnyt kuolemasta vieraan ja pelottavan. Emme osaa enää puhua siitä luonnollisesti, emmekä osaa olla läsnä toisillemme, kun läheinen on kuolemassa tai kun joku on juuri menettänyt rakkaansa. Medio ja selvänäkijä Marjaana Kaakinen haluaa avata keskustelua siitä, mitä kuolema oikeasti on ja miten henkimaailma suhtautuu tähän siirtymään.
Joudumme ihmiselämämme aikana kokemaan myös surua. Niin kuin rakkautta on monenlaista niin on myös surua, ja jokainen meistä käsittelee surua omalla tavallaan. On sydänsurua, kun rakastamamme ihminen ei enää rakastakaan meitä. On suurta surua, kun joku läheinen kuolee - on hän sitten ihminen tai kotieläin.
Kyllä, kotieläimiä surraan myös, sillä ihminen harvoin saa kokea niin puhdasta ja pyyteetöntä rakkautta muuten kuin kotieläimen kautta. Jokainen suru on yhtä arvokasta, eihän niitä voi verrata.
Suru ottaa surevan ihmisen syleilyynsä ja hallitsee surevaa ihmistä niin kauan kuin tämä sureva on jollain lailla käsitellyt surua - itkenyt, huutanut… Ja silti suru ei koskaan lähde kokonaan pois, silloin kun suruun liittyy jonkun kuolema.
Alkuun suru voi tuntua raskaalta energialta, joka vie kaiken ilon - sureva ei ehkä ole tietoinen siitä mitä ympärillä tapahtuu, hän elää kuin sumussa. Jos voit kääntää surun voiman rakkaudeksi, pieni askel kerrallaan, ollen itsellesi lempeä ja kärsivällinen, surun ote hellittää. Mutta se ei päästä otettaan kokonaan. Suru tulee aalloittain - hyväksy se. Mutta kun käännät surun energian rakkaudeksi, teet tilaa ilolle. Ilolle siitä, että olet saanut kokea rakkautta läheisesi kanssa. Olet saanut tuntea hänet, olet saanut elää hänen rinnallaan ehkä hetkisen tai pidemmän ajan.
Iloitse hänen elämästään - iloitse siitä, että olet saanut olla mukana hänen elämässään - jälleen kerran. Iloitse siitä, että tulette vielä kohtaamaan, sillä rakkaus ei kuole koskaan.
Suru hellittää vähitellen otettaan. Anna surulle aikaa, anna kyynelten puhdistaa, sillä kun itket, sinä rakastat - olethan ihminen, jolla on tunteita, ja niitähän me ihmisenä täällä koemme - keräämme kokemuksia erilaisista tunteista erilaisten elämänkokemusten kautta.
Hyväksy suru osaksi elämää, sillä se on myös rakkautta niin itseäsi kohtaan kuin häntä, joka on kuollut - siirtynyt valoon. Surun avulla - surun voimalla kuljet henkisellä tielläsi eteenpäin, ja ilo ja rakkaus kulkevat koko ajan rinnallasi, vaikka et sitä huomaisikaan silloin kun suru on syvimmillään.
