
Caitlin Doughty: Hyvää kuolemaa etsimässä
Kirjan mustanpuhuva kansi pääkalloinen luo makaaberin tunnelman, joka ei johda harhaan. Kuolemaa katsotaan tässä teoksessa suoraan silmiin, näkökulmaa vaihtaen. Näkökulmia tarjoavat eri maailmankolkat ja niistä löytyvät muiden kulttuurien tavat suhtautua kuolemaan. Kirjasta saamme lukea mitä erilaisimpia tapoja matkata täältä ikuisuuteen. Hautausrituaaleista leivotaan kauniita, arvokkaita kuvauksia, joistä käsin katsottuna kuolema ei näytä yhtä pelottavalta ja ahdistavalta kuin saattaisimme kuvitella.
Sisältö on samanaikaisesti sekä asiakeskeistä että kokemusperäistä. Doughty kirjoittaa Coloradon, Indonesian, Meksikon, Barcelonan, Tokion, Bolivian, Kalifornian ja Pohjois-Carolinan hautausmaista ja hautausperinteistä. Saamme tutustua mitä erilaisimpiin tapoihin hävittää ruumis, aina petolinnuille syöttämisestä polttohautajaisiin saakka. Doughty kertoo vierailuistaan eri maissa ja kokemuksistaan, joita syntyi eri hautausperinteisiin tutustumisesta.
Lukukokemus ei ole masentava, päinvastoin. Kuoleman kohtaaminen silmästä silmään valaisee ja poistaa epätietoisuudesta johtuvia ahdistuksen ja pelon tunteita. Kirjailija käyttää pilke silmäkulmassa laadittuja ilmaisuja, arjen komiikkaa unohtamatta. Lyhyet tarinat seuraavat toinen toistaan, ja ennen kuin huomaammekaan, olemme tulleet lukeneeksi koko teoksen. Esimerkiksi Katon tarina, jossa Tokion vanhin mies Kato täytti 111 vuotta 2010. Viranomaiset lähtivät onnittelemaan häntä, mutta Katon tytär ei halunnut päästää heitä sisään. Paljastui, että mies oli ollut kuolleena kotonaan ainakin 30 vuotta. Tämä on erikoista ottaen huomioon, että Japanissa ruumiiseen liitetään epäpuhtautta. Perheen odotetaan suorittavan puhdistusrituaaleja ja hautaavan vainajan pian kuoleman jälkeen. Miten erikoinen tapa kohdata kuolema, omasta kulttuurista poikkeavalla tavalla! Kirja vilisee vastaavanlaisia tarinoita, ja se on helppolukuinen. Teksti pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Kertojaminä eli Doughty itse on hautausurakoitsija, joka haluaa katsoa hautausperinteitä ja kuoleman kohtaamisen tapoja myös oman kulttuurinsa ulkopuolelta.
Erityistä teoksessa on mustavalkokuvitus. Kuvat elävöittävät tekstiä ja edesauttavat kuoleman tummanpuhuvan tunnelman läpileikkaavaa otetta, joka on leimaavaa koko kirjalle. Suosittelisin kirjaa kaikille, joita kuolema ja sen kohtaaminen pohdituttavat. Teos on helppolukuinen ja nopeasti sekä silmäillen luettava. Tekstiin on ripoteltu mielenkiintoisia faktoja, ja sitä on kevennetty tarinoilla ja vuoropuheluilla sekä kirjoittajan hyväntuulisilla kommenteilla.
Takakansi:
New York Times bestseller. Millainen on arvokas kuolema? Amerikkalainen hautausurkoitsija Caitlin Doughty tekee kirjassaan Hyvää kuolemaa etsimässä mukaansatempaavan matkan hautuasrituaaleihin ympäri maailman.
Doughty käsittelee hautaamisen historiaa, esitää mahdollisia näkymiä ruumiin kompostointiin ja ympäristöystävälliseen hautaamiseen ja selvittää, kuinka monipuoliset perinteet muualla auttavat meitä näkemään omat käytäntömme uudessa valossa. Eri kulttuurien käytäntöjä vertailemalla hän osoittaa, ett läheisensä menettäneille on tärkeää voida saattaa vainaja lopulliselle matkalleen.
Caitlin Doughty on hautausurakoitsija, joka on kirjoittanut New York Times -menestysteokset Smoke Gets in Your Eyes ja Hyvää kuolemaa etsimässä. Hän on Ask a Mortician -nettisarjan luoja ja The Order of the Good Death -järjestön perustaja. Hän asuu Los Angelesissa, jossa hän johtaa voittoa tuottamatonta hautaustoimistoaan Undertaking LA.
Caitlin Doughty: Hyvää kuolemaa etsimässä. Matkalla täältä ikuisuuteen. Kertomuksia arvokkaasta kuolemasta ja hautausrituaaleista.
Viisas elämä 2019.
Suomentanut Jaana-Mirjam Mustavuori.