Skip to main content

Kuolemanrajakokemuksissa ei aina näy valoa tunnelissa

Kuolemanrajakokemukset ovat vastoin yleistä uskomusta hyvinkin vaihtelevia, eikä sitä luvattua "valoa tunnelin päässä aina näy". Samoin kadoksissa saattavat olla niin sukulaiset, ystävät kuin valo-olennotkin. Kevin Williams tutki rajatapauksia ja keräsi tietoa siitä, millaisia muita asioita lääketieteellisesti kuollut henkilö henkimaailman puolella on kokenut.

Ylenpalttista rakkautta. Jopa 69% tutkittavista tunsi kokemuksessaan aivan ylenpalttista rakkautta. Joissakin tapauksissa rakkaus vastaanotettiin joltakin tuonpuoleisessa tavatulta henkilöltä, esimerkiksi enkeliltä tai kuolleelta sukulaiselta ja toisissa tapauksissa se johtui puhtaasti vain paikan ilmapiiristä.

Telepaattinen kommunikointi. Useissa tapauksissa lähellä kuolemaa käyneet ihmiset kertoivat, että he pystyivät kommunikoimaan telepaattisesti - sanoja ei tarvinnut käyttää ollenkaan, sillä paikka oli enemmän tietoinen kuin fyysinen.

Elämä vilahti silmien edestä. 62% prosenttia vastaajista kertoi nähneensä elämänsä "filminauhana". Jotkut näkivät sen alusta loppuun ja jotkut päinvastoin lopusta alkuun. Osa taas kertoi nähneensä vain merkityksellisimmät "huippukohdat" elämänsä varrelta.

Jumala. Jumalan tai jonkin korkeamman voiman tapaaminen oli myös yleistä tutkittavien keskuudessa (56%). Mielenkiintoista on, että kuitenkin jopa 75% piti itseään ateistina ilman minkäänlaista uskoa Jumalaan tai korkeampaan voimaan.

Kuin huumetta. Vaikka tämä saattaakin mennä käsi kädessä "ylenpalttisen rakkauden kanssa" yli puolet tunsivat paikan olevan kuin huumetta heille. Vastaajat kertoivat tunteneensa paikasta iloa ja kuvailivat sitä ekstaasina. He eivät tunteneet maanpäällisiä murheita ja olivat vapaita kaikesta.

Tietoisuus kaikesta. Hieman alle puolet vastaajista kertovat kokeneensa tunteen, että he olivat rajoittamattoman tiedonlähteen läheisyydessä ja saivat kokemuksesta itselleen viisautta. Ikään kuin kaikki universumin salaisuudet jaettaisiin heidän kanssaan. Valitettavasti he eivät kuitenkaan kyenneet tuomaan tietoutta takaisin, ainoastaan muiston siitä.

Tuonpuoleisen tasot. Näyttää siltä, että tuonpuoleinen ei ole vain yksi paikka, vaan se omaa monia tasoja. 46% kertoi päässeensä eri valtakuntiin ja joillekin jopa näytettiin paikka jota he luulevat helvetiksi.

Et ole vielä valmis. Lähes puolet vastaajista kertoi, että heillä oli edessään este - päätöksiä oli tehtävä. Joko jäädä tuonpuoleiseen tai palata takaisin maan pinnalle. Osalle päätös tehtiin heidän puolestaan ja perusteluksi kerrottiin, että he eivät ole vielä valmiita ja heillä on vielä tekemistä maan päällä, osa sai päättää itse.

Tulevaisuus. Tutkittavista 44% näki tulevaisuuden tapahtumia tuonpuoleisessa. Joillakin ne olivat yleisiä asioita maailmasta ja joillakin ne koskivat henkilön omaa elämää.

Tunneli. Vaikka "valosta tunnelin päässä" on tullut lähes symboli näille lähellä-kuolemaa-kokemuksille, vain 42% kertoi kokeneensa tunnelin. Sama määrä kertoi myös irtautuneensa ruumiistaan ja suunnistaneensa valoa kohti.

Suurin osa ihmisistä piti rajakokemustaan aitona kokemuksena, ei mielen tekemänä harhana. Rajakokemus myös yleensä muutti ihmisen arvomaailmaa, yleensä positiivisempaan suuntaan. Tiede kuitenkin uskoo näiden kokemusten olevan vain aivojen tuottamia hallusinaatioita, jotka johtuvat hapen puutteesta ja muista neurologisista ilmiöistä.

Ainoa asia joka kuitenkin on ja pysyy on, emme voi ikinä 100% varmuudella tietää, mitä tapahtuu, ennekuin kuolemme - ja pysymme siellä.

Lähde:

https://www.thoughtco.com/common-elements-near-death-experiences-2594675  

 

 

 

kuolema, kuolemanrajakokemus, kuoleman jälkeinen elämä