Uusi tutkimus vahvistaa, että tietoisuus ei pääty kuolemaan
Yksi kaikkien aikojen suurimmista kysymyksistä voi hyvinkin olla se, että mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen. Vaikka monet yksilöt, uskonnot ja henkiset perinteet ovat päätelleet sielun olevan ikuinen, vaatii suuren määrän uskoa olla varma siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Tieteelliselle mielelle se ei riitä, ja heidän näkökulmastaan kysymys kuuluukin, että mitä tietoisuudelle tapahtuu kliinisen kuoleman jälkeen.
Tutkijatiimi Iso-Britannian Southamptonin yliopisto teki hiljattain tähän mennessä laajimman tutkimuksen siitä, mitä tietoisuudelle tapahtuu kuoleman jälkeen. Lopputulos: Emme vieläkään tiedä, mitä tapahtuu, mutta tietoisuus ei vaikuta loppuvan samalla hetkellä kun ruumis kuolee. Se tarkoittaa, että tietoisuus ja keho ovat sidoksissa toisiinsa, mutta myös irrallisia siinä mielessä, että ne voivat irtautua toisistaan ja jatkaa eri teitä kuoleman jälkeen.
Tutkimuksesta kertovassa uutisessa kirjoitetaan, että tieteilijät viettivät neljä vuotta tutkien 15 eri sairaalassa Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Itävallassa yli 2000 ihmistä, jotka saivat sydänpysähdyksen. Heille paljastui, että yli 40 % ihmisistä, jotka selvisivät, kuvailivat jonkinlaista tietoisuuden muotoa siltä ajalta, jonka he olivat kliinisesti kuolleita ennen kun sydän käynnistyi uudelleen.
Tutkijat myöntävät, että he eivät edelleen tiedä, mitä tietoisuudelle kuoleman jälkeen tapahtuu, vaikka tutkimukset osoittavatkin että jokin osa siitä selviää ainakin kehon kuolemista seuraavien minuuttien ajan, ja että tietoisuus mahdollistaa kliinisesti kuolleen ruumiin ja ympäristön tarkkailun elvytystä odotettaessa.
Tutkimus on tieteellinen johtolanka siitä, että tietoisuus jatku kliinisen kuoleman jälkeen, ja vaikka se ei anna kaikkia vastauksia, se ainakin avaa ovet tieteelliselle ymmärrykselle ruumiin ja hengen suhteesta.
Lähteet:
http://www.telegraph.co.uk/news/science/science-news/11144442/First-hint-of-life-after-death-in-biggest-ever-scientific-study.html
https://bioethics.georgetown.edu/2015/07/consciousness-after-clinical-death-the-biggest-ever-scientific-study-published/
http://truththeory.com/2015/09/09/consciousness-survives-the-death-of-the-body-new-research-confirms/