Lyhyt kertomus elämästä, kuolemasta ja maailmankaikkeudesta joka räjäyttää tajuntasi

Muna. Olit matkalla kotiin kun kuolit. Kyse oli auto-onnettomuudesta. Ei sen kummallisempaa, mutta kuitenkin kohtalokasta. Vaimosi ja kaksi lastasi elävät nyt ilman sinua. Kuolemasi oli hyvin kivulias. Ensihoitajat tekivät parhaansa pelastaakseen sinut, mutta siitä ei ollut hyötyä. Vartalosi oli täysin murskana, on parempi olla kuolleena kuin hengissä usko pois.

Silloin tapasit minut.

"Mitä... mitä tapahtui?", sinä kysyit. "Missä olen?"

"Sinä kuolit", vastasin lyhyesti. Kaunistelu ei ole tarpeen tässä tapauksessa.

"Rekka... se lähti luisumaan..."

"Niin", sanoin.

"Minä... minä siis kuolin?"

"Kyllä, mutta älä sure, kaikki kuolevat", vastasin.

Katsoit ympärillesi. Tyhjyys ympäröi meitä. Vain me kaksi.

"Mikä tämä paikka on?", kysyit. "Onko tämä jotain kuoleman jälkeistä?"

"Niin tai näin", sanoin.

"Oletko Jumala?", kysyit minulta.

"Kyllä", vastasin. "Minä olen Jumala".

"Lapseni... vaimoni...", aloitit.

"Mitä heistä?"

"Pärjäävätkö he?"

"Sen minä juuri haluaisin nähdä", vastasin. "Kuolit juuri, huolenaiheistasi suurin on tietysti perheesi. Se on hyvä"

Katsoit minua ihmetellen. Sinulle en näyttänyt Jumalalta. Näytin vain joltakin mieheltä, tai ehkä naiseltakin. Ehkä joltain epämääräiseltä viranomaiselta. Enemmänkin kieliopin opettajalta kuin ylemmältä voimalta.

"Älä huoli", sanoin. "He pärjäävät kyllä. Lapsesi muistavat sinut täydellisenä isänä. Heillä ei ollut aikaa kasvaa halveksimaan sinua. Vaimosi itkee, mutta salaa hän on helpottunut. Totta puhuakseni avioliittosi oli hajoamassa käsiin. Jos se yhtään lohduttaa hän tuntee kuitenkin syyllisyyttä helpotuksestaan"

"Oih..", äännähdit. "Mitä nyt tapahtuu? Joudunko taivaaseen tai helvettiin?"

"Et kumpaankaan", vastasin. "Sinä synnyt uudelleen."

"Ahaa", sanoit. "Joten hindut olivat oikeassa"

"Kaikki uskonnot ovat omalla tavallaan oikeassa.", vastasin. "Tule mukaani".

Seurasit mukanani harppoessamme ei minkään läpi.

"Minne olemme menossa?"

"Emme sen ihmeemmin mihinkään", sanoin. "On vain mukava kävellä samalla kun juttelee".

"Mikä tässä on ideana?", kysyit. "Kun synnyn uudelleen, olen vain tyhjä taulu? Vauva. Kaikki kokemukseni ja asiat joita tein tässä elämässä eivät enää merkitse mitään".

"Ei ihan noinkaan!", sanoin. "Sinulla on kaikki tiedot ja kokemukset kaikista edellisistä elämistäsi. Et vain muista niitä juuri nyt".

Pysähdyin ja otin hartioistasi kiinni.

"Sielusi on mahtavampi, kauniimpi ja suurempi kuin voisit ikinä käsittääkään. Ihmisen mieleen mahtuu vain pieni osa siitä mitä sinä oikeasti olet. Sama asia kuin työntäisit sormen vesilasiin nähdäksesi onko vesi kuumaa vai kylmää. Laitat vain pienen pienen osan kehostasi astiaan, mutta kun otat sen pois tiedät jo kaiken mitä se voi sinulle kertoa. Olet ollut ihminen viimeiset 48 vuotta, joten et ole vielä voinut venyttää tietouttasi äärimmilleen. Jos olemme täällä tarpeeksi pitkään alat muistaa kaiken. Ei ole kuitenkaan mitään järkeä ruveta tekemään tuota kaikkea jokaisen elämän välissä".

"Kuinka monesti olen sitten syntynyt uudestaan?"

"Oih, monta kertaa. Monia monia kertoja. Monia niin erilaisia elämiä", vastasin. "Tällä kertaa tulet olemaan kiinalainen talonpoikaistyttö 540 jälkeen Kristuksen".

"Siis mitä?", huudahdit. "Lähetätkö minut menneisyyteen?".

"No, niinpä kai. Aika, kuten tiedät, esiintyy vain sinun universumissasi. Asiat ovat vähän erilaisempia siellä mistä minä tulen".

"Mistä sinä sitten tulet?", kysyit.

"No tietysti", selitin. "Minä tulen jostakin. Jostakin muualta. Siellä ei ole muita minun kaltaisiani. Tiedän että haluaisit tietää minkälaista siellä on mutta en vaivaudu kertomaan koska et ymmärtäisi kuitenkaan".

"Ai", sanoit hieman alamaissa. "Mutta odota. Jos pystyn syntymään uudelleen eri aikoina, olen voinut olla yhteydessä itseeni jossain vaiheessa".

"Totta kai. Sitä tapahtuu yhtenään. Ja molemmissa elämissä olet ollut tietoinen vain siitä elämästä jota silloin elit, joten et ole edes huomannut sen tapahtumista".

"No mikä sitten on tämän kaiken tarkoitus?"

"Oletko tosissasi?", kysyin. "Siis todellako? Kysyt minulta elämän tarkoitusta? Eikö se ole jo vähän liian stereotyyppistä?".

"No, onhan se ihan järkeenkäypä kysymys", sanoit vaativasti.

Katsoin sinua silmiin.

"Elämän tarkoitus, syy miksi tein koko universumin on se, että kehittyisit".

"Tarkoitatko kaikkia ihmisiä? Haluatko meidän kehittyvän?"

"Ei, vain sinun. Tein tämän maailman sinua varten. Jokaisen uuden elämän myötä sinä kasvat ja kehityt ja muutut suuremmaksi ja mahtavammaksi älylliseksi".

"Vain minä? Entä kaikki muut?"

"Ei täällä ole ketään muita," sanoin. "Tässä maailmassa on vain minä ja sinä".

Tuijotit minua silmiä räpäyttämättä.

"Mutta ihmiset maapallolla..."

"Kaikki he ovat sinä. Eri muodoissa vain".

"Siis mitä? Onko jokainen sama kuin minä?!"

"No vihdoin alat ymmärtämään", sanoin ja taputin sinua onnittelevasti selkään.

"Olenko jokainen koskaan elänyt ihminen?".

"Ja kuka tulee ikinä elämään, kyllä vain".

"Olenko Abraham Lincoln?"

"Olet myös John Wilkes Booth", lisäsin.

"Olen Hitler?", sanoit kauhistuneesti.

"Ja myös miljoonat joita hän tappoi".

"Olenko Jeesus?"

"Ja myös jokainen joka häntä seurasi".

Menit hiljaiseksi.

"Joka kerta kun satutit toista, satutit myös itseäsi. Jokainen ystävällinen teko on sinulta itsellesi. Jokainen iloinen ja surullinen hetki ihmisen kokemana on sinun kokemasi."

Mietit pitkän aikaa.

"Mutta miksi?", kysyit minulta. "Miksi tämä kaikki?"

"Koska jonakin päivänä, sinusta tulee kuin minä. Koska sellainen sinä olet. Olet yksi minun kaltaisistani. Olet minun lapseni".

"Oho!", sanoit epäuskoisesti. "Tarkoitatko että olen Jumala?".

"Ei. Et vielä. Olet kuin sikiö. Vielä kasvamassa. Kun olet elänyt jokaisen ihmiselämän olet kasvanut tarpeeksi syntyäksesi."

"Joten koko tämä universumi...", sinä aloitit. "On vain..."

"Muna", vastasin. "Nyt sinun on aika siirtyä seuraavaan elämääsi".

Ja niin minä lähetin sinut eteenpäin.

Andy Weir

http://lonerwolf.com/the-egg-by-andy-weir/