Saattohoito kuolevan tukena

| 16.12.2013
Ei Kuolema ole vaikeata, mutta kuoleman odotus. Vaikka sehän taitaa olla elämää.     ~ Eeva Kilpi

Vuonna 1982 pohdittiin, voisiko saattohoito olla kotimaan yhteisvastuukeräyksen kohde. Rahoilla olisi kehitetty kuolevien saattohoitoa hospice-hoidon tapaan. Meni 31 vuotta, ennen kuin päätös uskallettiin tehdä. Ensi vuonna varoja kerätään siis saattohoidon kehittämiselle.

Kirjapajan kustantama ja Kirsti Aallon toimittama kirja Saattohoito - kuolevan tukena on puheenvuoro kuolevien lempeän hoidon puolesta. Kuolevalla on oikeus rauhalliseen ja hyvään sekä lempeään hoitoon.

Kuolema on yhteiskunnassa jonkinlainen tabu ja niinpä kuolevien saamasta hoidosta ei mielellään keskustella. Kuolema tulee kuitenkin yhtä varmasti jokaisen eteen kuin syntymä on tullut. Miksi ei siis kuolemasta ja sen kohtaamisesta keskusteltaisi avoimesti?

Kirjassa käsitellään saattohoidon merkitystä sekä kuolevan, omaisten että saattajan kannalta. Kirjassa kerrotaan yhteistyöstä henkilöstön ja potilaan omaisten välillä. Myös saattohoidon vapaaehtoistyöntekijä saa puheenvuoron. Kirjoittajat ovat alan suomalaisia asiantuntijoita, mukana mm. sairaalapastori, hoitokodin johtaja, arkkiatri ja keräysjohtaja.

Kirja antaa varsin laajan näkymän monille osa-alueille ja se sopii alan ammattilaisille ja opiskelijoille.

Kirjassa oli napakka ote ja turhilta jaaritteluilta vältyttiin. Se antoi hyvän käsityksen saattohoidon nykytilanteesta. Kirja jätti kuitenkin hieman kliinisen olon. Olisin kaivannut hieman syvällisempää otetta.  Myös eutanasiasta sekä kuolemasta yleensä olisi voinut kirjoittaa kappaleet. Eniten jäin kuitenkin kaipaamaan päähenkilön, kuolevan mietteitä asiasta. 

 

Takakannen teksti:
Jokaisella on oikeus kuolla arvokkaasti. Kirsti Aalto on koonnut kuolevan saattohoidosta tarpeellisen, ajankohtaisen kirjan. Teos koostuu asiantuntijoiden artikkeleista. Se käsittelee saattohoidon merkitystä sekä kuolevan että saattajan kannalta, kuolevan sielunhoitoa, surevan tukemista ja lohduttamista ja toivon ylläpitämistä kuolevan potilaan hoidossa. Siinä kerrotaan yhteistyöstä henkilöstön ja potilaan omaisten välillä. Niin ikään kirjassa puheenvuoron saavat saattohoidon vapaaehtoistyöntekijä, ja siinä esitellään malli vierelläkulkijoiden koulutusohjelmaksi.

Kirjan on toimittanut TM, rovasti ja psykoterapeutti Kirsti Aalto. Hän työskenteli sairaalasielunhoidon johtajana Kirkkohallituksessa vuoteen 2011. Kirsti Aallon lisäksi kirjaan ovat kirjoittaneet asiantuntijoina keräysjohtaja Tapio Pajunen, ylilääkäri Juha Hänninen, sairaalapastori Virpi Sipola, lääkäri, psykoterapeutti Päivi Hietanen, Pirkanmaan hoitokodin johtaja Tiina Surakka, arkkiatri Risto Pelkonen, Terhokodin vapaaehtoinen, merikapteeni Seppo Laurell sekä terapeutti ja kirjailija Liisa Mäntymies.

 

Kirsti Aalto (toim.) Saattohoito kuolevan tukena. 147 s. Kirjapaja 2013. Kl 59.49. ISBN 978-952-247-451-3

 

 

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net