Skip to main content

Käytkö lävitse henkistä heräämistä?

#henkinen herääminen #henkisyys

Henkinen herääminen on termi, jolla viitataan elämäntilanteeseen, jolloin Sinä tulet tietoiseksi Itsestäsi.

Tässä elämänvaiheessa yleensä kaikki menee "sekaisin". Asiat jotka ovat ennen olleet hyvin, ja humps, ovat pielessä. Tapahtuu menetyksiä, uusia asioita, taloudellisia romahduksia, mutta myös iloa, rakkautta ja valoa mahtuu. Jokainen kokee henkisen heräämisen hetken eri lailla.

Maailmassa on meneillään tällä hetkellä iso henkinen evoluutio. Ja me kaikki olemme osa sitä.

Käytkö lävitse henkistä heräämistä?

#henkisyys #henkinen herääminen #mielenterveys

Moni kuvittelee henkisen heräämisen tuovan elämään pelkästään iloa, onnea ja autuutta. Kyllä sitäkin tulee, jossain vaiheessa. Mutta todennäköisempää on, että ensin kaikki menee sekaisin.

Asiat jotka ovat olleet hyvin, ovat yhtäkkiä pielessä. Ihmissuhteet muuttuvat, talous horjuu, terveys temppuilee. Henkinen herääminen alkaa yleensä menetyksestä, ja sen tarkoitus on saada sinut havahtumaan elämästä, joka ei kulje sielusi viitoittamaa polkua.

Jokainen kokee heräämisen eri lailla. Toinen lipuu rauhallisesti eteenpäin kuin pienessä purossa, toinen heitetään kertarykäisyllä Niagaran putouksista alas.

Mitä heräämisen aikana tapahtuu?

Sisäinen maailmasi heittää häränpyllyä. Asiat joita olet pitänyt itsestään selvyyksinä, alkavat hajota. Alat kyseenalaistaa elämääsi ja ihmisiä sen sisällä.

Heräämiseen liittyy yleensä kolme asiaa, jotka tuntuvat voimakkaimmin.

Psyykkiset aistit avautuvat. Alat näkemään, tuntemaan ja kuulemaan asioita, joita et aiemmin tiennyt olevan edes olemassa. Saatat nähdä voimakkaita enneunia, aistia ihmisten energioita, tuntea enkelin läsnäolon tai huomata omaavasi selvänäköisyyden lahjoja. Koska kukaan ei ole valmistanut sinua tähän, ensireaktio on usein ihmetys, epävarmuus ja jopa pelko. Olenko tulossa hulluksi?

Herkistyt. On kuin suojakalvo olisi poistettu päältäsi. Tunnet, koet ja vaistat enemmän kuin ennen. Tämä on tarkoituksellista: herkistyminen auttaa sinua tulemaan tietoiseksi tunteista, joita olet pitkään kätkenyt. Yleensä tässä vaiheessa vanhat kipupisteet nousevat taas pintaan, juuri ne joista luulit jo päässeesi eroon.

Empatia kasvaa. Alat peilata muita ihmisiä tavallista enemmän ja imemään heidän tunnetilojaan. Uutiset, isot ihmisjoukot ja some voivat tuntua täysin ylivoimaisilta. Välillä on vaikea erottaa, mikä tunne on omasi ja mikä on tullut ulkopuolelta.

Onko tämä normaalia?

On. Vaikka se ei siltä tunnu.

Vielä muutama vuosikymmen sitten henkinen havahtuminen tapahtui yleensä hitaasti, jolloin mieli pysyi paremmin mukana. Nykyisin prosessi on monilla nopeampi ja rajumpi, eikä tietoa siitä mitä tapahtuu, ole helppo löytää. Heräämisen oireita tulkitaan usein pelkästään terveydenhuollon näkökulmasta, eikä kukaan osaa kertoa mistä oikeastaan on kyse.

Jos koet heräämisesi erityisen raskaana, tiedä että et ole yksin. Olen kohdannut monia ihmisiä, joiden prosessi on ollut todella haastava. Tärkeintä on, että haet tukea, olitpa sitten yhteydessä ammattilaiseen tai jonkun muun puoleen.

Henkinen herääminen muutti koko elämän – haastattelussa selvänäkijä Iira Ojanen

Selvänäkijä ja energiahoitaja Iira Ojanen koki muutama vuosi sitten henkisen heräämisen, mikä käänsi hänen elämänsä ylösalaisin. Tässä haastattelussa Iira kertoo tästä  mullistavasta tapahtumsta ja miten se muutti hänen maailmaansa. Hänen tarinansa on toivoa antava muistutus siitä, että elämässä voi tapahtua kauniita käänteentekeviä hetkiä silloinkin, kun kaikki tuntuu pysähtäneeltä.


Henkinen herääminen on käsite, joka viittaa syvään tietoisuuden muutokseen. Ihminen alkaa nähdä itsensä ja maailman täysin uudella tavalla. Herääminen voi tapahtua äkillisesti tai vähitellen, mutta aina se tuo mukanaan syvän muutoksen siinä, miten koemme todellisuuden. Usein henkinen herääminen liittyy siihen, että tunnistamme aidosti itsemme – sen, keitä todella olemme kaikkien roolien ja odotusten alla. Se voi tuoda mukanaan voimakkaita elämänmuutoksia, kun arvomaailmamme järisee ja ihmissuhteet muuttuvat. Monilla avautuvat myös medialliset kyvyt, kuten kävi Iiralle.

Tie itseen alkoi korona-aikana

Iiran matka henkiseen heräämiseen alkoi korona-aikana, kun hän tunsi olevansa onneton eikä voinut hyvin. "Ramppasin erilaisissa energiahoidoissa, joiden myötä aloin ymmärtää että tarvitsen muutosta", hän muistelee. Vuonna 2023 Iira erosi, ja samalla hän tajusi jotain ratkaisevaa itsestään. "Tajusin, että olen koko elämäni ollut läheisriippuvainen. En ole ikinä osannut olla yksin", hän kertoo rehellisesti.

Tämä oivallus johti tietoiseen päätökseen opetella olemaan itsensä kanssa. Iira poisti deittisovellukset ja alkoi keskittyä itseensä.  Käännekohta tuli, kun Iira varasi itselleen syntymäpäivälahjakseen entisten elämien luennan selvänäkijä Tanja Tissarilta. "Se oli niin mieletön kokemus, että siinä, kun lähdin hänen luotaan, tunsin kun oli semmonen iso pamaus. Henkinen herääminen. Se oli semmonen viimeinen niitti."

Tästä hetkestä alkaen Iiran elämä muuttui radikaalisti. Hän alkoi opiskella energiahoitoa Tanjan kurssilla ja päätti kuunnella omaa intuitiota tehdä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi. "Nostin itseäni eka kertaa elämässäni jalustalle – kun olen aina vaan miettinyt muita, niin aloin rakastaa itseäni." Seuraukset olivat dramaattisia. Iira otti lopputilin 15 vuotta kestäneestä sairaanhoitajan urasta, kun intuitio sanoi "lähde", ja perusti oman yrityksen antaen energiahoitoja.

Psyykkiset kyvyt avautuvat

Henkinen herääminen ei kuitenkaan ole pelkkää auringonpaistetta. Iira kertoo kokeneensa yksinäisyyttä, kun huomasi, ettei hänen lähipiirinsä ollut samassa henkisessä pisteessä. Tilanne parani, kun hän löysi hengenheimolaisia, jotka olivat samassa tilanteessa ja ymmärsivät, mitä hän käy läpi. 

Energiahoitojen myötä Iira alkoi huomata, että hänen mediaaliset kykynsä alkoivat aueta. "Vähitellen huomasin, ett ätehdessäni hoitoja, aloin saamaan asiakkailleni rakkaudellisia viestejä henkimaailmasta. En ollut ihan varma, mitä ne ovat, kunnes yksi asiakas sanoi että hetkonen – tässähän on hänen edesmenneen läheisensä lähettämässä viestejä!"

Selvänäköisyys ei kuitenkaan tullut yllätyksenä, sillä Iira on ollut herkkä jo lapsena. Hän on aina aistinut ihmisten ja paikkojen energioita sekä tiennyt asioita, joita kukaan ei ole kertonut. Henkinen herääminen antoi hänelle rohkeuden tunnustaa itselleen olevansa selvänäkijä. "Aina se on minussa ollut, mutta en vaan ollut sitä ovea uskaltanut täysin avata."

Elämä hetkessä

Yksi merkittävimmistä muutoksista Iiran elämässä on läsnäolon lisääntyminen. "Koen eläväni juuri tässä hetkessä, ja se on kyllä ihanaa.  Sitä nauttii tosi pikku jutuista, ihan pienistä arkisista jutuista."  

Iira näkee, että henkinen herääminen ei ole vain yksittäinen ilmiö. "Sitä nyt jo aika hyvin tapahtuu, että pikkuhiljaa ihmiset alkaa enemmän heräilemään. Frekvenssi nousee täällä koko maapallolla." Hänen mukaansa olemme elämässä isoa muutosaikaa. "Aletaan henkisesti heräämään laajemmin maapallolla. On hauska elää nyt tätä aikaa, kun näkee tämän muutoksen ja kehityksen – on kiva olla todistamassa tätä."

Niille, jotka käyvät läpi henkistä heräämistä, Iira haluaa muistuttaa: "Et ole koskaan yksin, vaikka siltä saattaa joskus tuntua. Kaikilla on henkioppaita, aina voi pyytää apua heiltä missä vaan asiassa."

Hänen tärkein viestinsä on toivon ylläpitäminen. "Ei kannata missään nimessä ikinä luovuttaa. Kaikki järjestyy, kaikki kääntyy paremmaksi. Kaikki on mahdollista, kaikki ne haaveet on mahdollista toteuttaa. Ei kannata luopua ikinä toivosta."

Iiran tarina on koskettava muistutus siitä, että vaikka henkinen herääminen voi tuntua haastavalta ja yksinäiseltä prosessilta, se voi johtaa syvempään onnellisuuteen ja aitoon itsensä löytämiseen. Se on matka takaisin kotiin – takaisin siihen, keitä todella olemme.

Katso Iiran koko haastattelu Youtubessa.