Skip to main content

Nokkonen on yksi suosituimpia villiyrttejä - käytetty jopa käärmeenpuremien vasta-aineena

  • Laura Koivisto

Monella meistä yksi ikävimmistä lapsuusmuistoista liittyy kesäpäiviin, jolloin iloisen juoksentelun kesämökin pihalla katkaisi se yksi kirottu kasvi – nokkonen. Nykypäivänä nokkosen kanssa on ystävystytty.  Se ei ole enään inhottavia, punoittavia ihoärsytyksiä aiheuttava vihollinen, vaan monen keittiössä käytössä oleva runsasrautainen ruoan ravintoarvon nostattaja – tuoreena tai muussa muodossa.

Sinimailanen on pieni terveyspommi - kokeile idättää!

  • Satu Ilta

Pikkuruista sinimailasensiementä ei turhaan pidetä yhtenä ravintorikkaimpana idätettävänä, onhan sillä ruokittu esimerkiksi beduiinien hevosia ja intiaanien puhveleita. Lisäksi se on helppo idätettävä.

Kokeilimme: gluteenittomat kardemumma-vaniljadonitsit

  • toimitus

Pyöräytin viikonlopun kunniaksi gluteenittomia donitseja Virpi Mikkosen, Herkkuja ilman sokeria ja gluteenia -kirjan ohjeen mukaan. Aika herkullisen näköisiä? Vaan mitäpä oli sitten maku ja leipominen?

Makumatka Intiaan. Osa 7: Mitkä tavat jäivät arkeen

  • Satu Ilta

Kolmilapsinen perheemme toteutti makumatkan Intiaan. Matkan aikana on kokeiltu intialaisia reseptejä. Makumatka Intiaan opetti, että Intiassa ruokaan ja ruuanlaittoon suhtaudutaan suurella sydämellä. Keittiö on kodin keskipiste. Lapsiperheen äidistä tuntuu samalta. Olen kauhanvarren jatke, alati nälkäisinä ammottavien suiden hätäpäinen täyttäjä, aina ateriasta, päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Siksi intialainen ajatus keittiöstä kodin sydämenä lämmitti. Keittiö on paikka, jossa perheenjäsenet kohtaavat.

Kasvisruokailijan proteiinit - oletko jo kokeillut quornia?

  • Satu Ilta

Kasvissyöjät ja vegaanit ovat turvanneet proteiininsaannin vuosikausia soijarouheella ja palkokasveilla, jotka toki ovat edelleenkin oivia tuotteita. Mutta kyllä vaihtelu on paikallaan, puhumattakaan puolivalmisteista, joita löytyy lähikaupan hyllyltä ja jotka ovat hetkessä lautasella. Oletko jo tutustunut quorniin?

Makumatka Intiaan, osa 6: pohjoinen Intia

  • Satu Ilta

Kolmilapsinen perheemme päätti toteuttaa makumatkan Intiaan. Matkan aikana kokeiltaisiin intialaisia reseptejä. Tässä osassa matkataan Pohjois-Intiaan. Pohjoisessa Intiassa ruuanvalmistukseen käytetään usein kirkastettua voita eli gheetä ja paistettua paneer-juustoa. Ruoka on täyteläistä ja rasvaista. Öljyn imeyttämiseen tarjoillaan leipää. Pohjoisessa viljellään eniten vehnää, ja chapatia, parataa ja muita intialaisia leipiä syödään paljon.

Kasvisruokailijan proteiinit - oletko jo kokeillut hernerouhetta?

  • Satu Ilta

Kasvissyöjät ja vegaanit ovat turvanneet proteiininsaannin vuosikausia soijarouheella ja palkokasveilla, jotka toki ovat edelleenkin oivia tuotteita. Mutta kyllä vaihtelu on paikallaan, puhumattakaan puolivalmisteista, joita löytyy lähikaupan hyllyltä ja jotka ovat hetkessä lautasella. Oletko jo tutustunut hernerouheeseen?

Kasvisruokailijan proteiinit - oletko jo kokeillut kasvispyöryköitä?

  • Satu Ilta

Kasvissyöjät ja vegaanit ovat turvanneet proteiininsaannin vuosikausia soijarouheella ja palkokasveilla, jotka toki ovat edelleenkin oivia tuotteita. Mutta kyllä vaihtelu on paikallaan, puhumattakaan puolivalmisteista, joita löytyy lähikaupan hyllyltä ja jotka ovat hetkessä lautasella. Oletko jo tutustunut kasvispyöryköihin?

Makumatka Intiaan. Osa 5: läntinen Intia

  • Satu Ilta

Kolmilapsinen perheemme päätti toteuttaa makumatkan Intiaan. Matkan aikana kokeiltaisiin intialaisia reseptejä. Tässä osassa matkataan Länsi-Intiaan. Länsi-Intian aavikoilla on elänyt puolipaimentolaisia, jotka ovat vaeltaneet perhekunnittain kameleineen ja vuohineen. Länsi-Intiassa sijaitseva Goan keittiö on ehkä alueen omaleimaisin. Goan keittiössä on portugalilaisia vaikutteita. Ruokiin käytetään eurooppalaisia aineksia, ja siksi ilmansuuntiin jakautuvan makumatkan helpoimmin toteuttava osuus perheessä oli Länsi-Intian ruokaperinteeseen tutustuminen.

Kasvisruokailijan proteiinit - oletko jo kokeillut soijarouhetta?

  • Satu Ilta

Kasvissyöjät ja vegaanit ovat turvanneet proteiininsaannin vuosikausia soijarouheella ja palkokasveilla, jotka toki ovat edelleenkin oivia tuotteita. Mutta kyllä vaihtelu on paikallaan, puhumattakaan puolivalmisteista, joita löytyy lähikaupan hyllyltä ja jotka ovat hetkessä lautasella. Onko vanha tuttavuus soijarouhe löytänyt tiensä lautasellesi ?

Kasvisruokailijan proteiinit - oletko jo kokeillut kasvisnakkeja?

  • Satu Ilta

Kasvissyöjät ja vegaanit ovat turvanneet proteiininsaannin vuosikausia soijarouheella ja palkokasveilla, jotka toki ovat edelleenkin oivia tuotteita. Mutta kyllä vaihtelu on paikallaan, puhumattakaan puolivalmisteista, joita löytyy lähikaupan hyllyltä ja jotka ovat hetkessä lautasella. Oletko jo tutustunut kasvisnakkeihin?

Makumatka Intiaan. Osa 4: eteläinen Intia

  • Satu Ilta

Kolmilapsinen perheemme päätti toteuttaa makumatkan Intiaan. Matkan aikana kokeiltaisiin intialaisia reseptejä. Tässä osassa matkataan Etelä-Intiaan. Etelä-Intian kosteassa ja kuumassa ilmastossa merestä saatavaa ruokaa syödään paljon. Koko alue sijaitsee rannikolla. Etelä-Intiassa sataa runsaasti, mikä takaa suotuisan riisi-, hedelmä- ja kasvissadon. Kun pohjoisessa suositaan leipää, etelässä syödään paljon paljon riisiä.

Kasvisruokailijan proteiinit - oletko jo kokeillut tempheä?

  • Satu Ilta

Kasvissyöjät ja vegaanit ovat turvanneet proteiininsaannin vuosikausia soijarouheella ja palkokasveilla, jotka toki ovat edelleenkin oivia tuotteita. Mutta kyllä vaihtelu on paikallaan, puhumattakaan puolivalmisteista, joita löytyy lähikaupan hyllyltä ja jotka ovat hetkessä lautasella. Oletko jo tutustunut tempeen?

Kasvisruokailijan proteiinit - oletko jo kokeillut tofua?

  • Satu Ilta

Kasvissyöjät ja vegaanit ovat turvanneet proteiininsaannin vuosikausia soijarouheella ja palkokasveilla, jotka toki ovat edelleenkin oivia tuotteita. Mutta kyllä vaihtelu on paikallaan, puhumattakaan puolivalmisteista, joita löytyy lähikaupan hyllyltä ja jotka ovat hetkessä lautasella. Oletko jo tutustunut tofuun?

Makumatka Intiaan, osa 3: itäinen Intia

  • Satu Ilta

Makumatka Intiaan -juttusarjassa seurataan lapsiperheen kokkauskokeiluja ja tutustumista Intian niemimaan gastronomiaan. Sarjassa perehdytään intialaiseen ruokaan historian näkökulmasta ja uskontojen vaikutukseen intialaiseen ruokakulttuuriin. Makumatkaa tehdään ilmansuuntien mukaan. Itä-, Etelä-, Länsi- ja Pohjois-Intiasta on omat juttunsa resepteineen. Lopuksi kerrataan, mitä tapoja intialaisesta ruuanlaittokulttuurista jäi elämään suomalaisen lapsiperheen arkiruokailuun.

Kasvisruokailijan proteiinit - oletko jo kokeillut nyhtökauraa?

  • Satu Ilta

Kasvissyöjät ja vegaanit ovat turvanneet proteiininsaannin vuosikausia soijarouheella ja palkokasveilla, jotka toki ovat edelleenkin oivia tuotteita. Mutta kyllä vaihtelu on paikallaan, puhumattakaan puolivalmisteista, joita löytyy lähikaupan hyllyltä ja jotka ovat hetkessä lautasella. Oletko jo tutustunut Nyhtökauraan?