Dirk (Beeki®) Schumacher Pixabaystä Dirk (Beeki®) Schumacher Pixabaystä
14.05.2019

Rikkaruohona pidetty voikukka on verta puhdistava rohto ja monipuolinen villiyrtti

Voikukka on koko Suomessa yleinen tuttu kasvi, joka usein valtaa pihojen nurmikot. Ravintoarvojensa puolesta se on kuitenkin mitä mainioin villivihannes. Voikukan kaikki osat ovat syötäviä ja ne sisältävät esimerkiksi C-vitamiinia moninkertaisesti useimpiin salaattikasveihin verrattuna.

Voikukkia on montaa alalajia ja niiden maut vaihtelevat. Yleisesti voikukka kannattaa kerätä varjoisasta paikasta mahdollisimman nuorena. Lehdet ovat parhaita ennen kukintaa ja niiden keskellä oleva väkevän makuinen lehtiruoti kannattaa poistaa. Lehdet sopivat raakoina salaatteihin ja kypsennettyinä esimerkiksi vihannespatoihin tai keittoihin. Kukat kerätään niiden avauduttua ja niitä voi käyttää myöskin salaateissa tai valmistaa yrttijuomia, kuten voikukkasimaa tai kahvinkorviketta. Juurien parasta keruuaikaa on varhainen kevät tai myöhäinen syksy. Niitä voi käyttää keitettynä kuten juureksia yleensä, mutta ensimmäinen keitinvesi kannattaa heittää pois kitkeryyden vuoksi.

Voikukka on vahvistava ja virkistävä. Lehdet lisäävät virtsaneritystä ja juuret vahvistavat maksaa. Koska voikukka on voimakas yrtti, voi sen käyttö aiheuttaa allergisia oireita. Sitä ei myöskään kannata käyttää, jos on vakava sappisairaus. Se voi tehostaa myös muiden virtsaneritystä lisäävien aineiden vaikutusta ja lisätä vatsan happoisuutta. Voikukka myös kerää raskasmetalleja, joten sitä ei kannata kerätä saasteisilta paikoilta.

Voikukkasämpylät maidoton, munaton

3 dl peruna- tai kasvissosetta
50 g hiivaa
1/2 l kasvisten keitinlientä tai vettä
1 tl muskottia
1 tl yrttisuolaa 
(2 rkl siirappia)
4 dl nypittyjä voikukan terälehtiä
1 1/2 dl voikukanlehtiä
3 rkl öljyä
3-4 dl hiivaleipäjauhoja

Kädenlämpöinen kasvisliemi sekoitetaan peruna- tai kasvissoseeseen. Hiiva ja muut aineet lisätään. Taikina nostatetaan ja leivotaan sämpylöiksi, joita nostatuksen jälkeen paistetaan 200 asteen lämmössä 10-15 minuuttia. Kypsät sämpylät voidellaan hunajavedellä. Pinnalle voidaan ripotella voikukan terälehtiä.

Reseptin lähde sekä muita vinkkejä:

http://www.arctic-flavours.fi/fi/arktiset+aromit/ruokaohjeet/yrttiruokaohjeita+kotitalouksille/voikukka/

 

Jaa tämä:
toimitus

Kuudesaisti.net toimitus

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net