Skip to main content

Kasvisruokailijan proteiinit - oletko jo kokeillut hernerouhetta?

  • Satu Ilta

Kasvissyöjät ja vegaanit ovat turvanneet proteiininsaannin vuosikausia soijarouheella ja palkokasveilla, jotka toki ovat edelleenkin oivia tuotteita. Mutta kyllä vaihtelu on paikallaan, puhumattakaan puolivalmisteista, joita löytyy lähikaupan hyllyltä ja jotka ovat hetkessä lautasella. Oletko jo tutustunut hernerouheeseen?

Hernerouhetta voi heittää kasvispihvitaikinaan, falafeleihin tai rikastuttaa risoton ravintosisältöä turvotetulla herneproteiinilla. Näin tehdessäni olen lisännyt yhden ylimääräisen luomulaatuisen yrttiliemikuution ruuan sekaan. Toiset lisäävät hernerouhetta myös pastaruokiin, mutta meillä tästä ei pidetä.

Esimerkiksi Ruohojuuren verkkokaupassa myytävä hernerouhe on kotimaista, Myssyfarmin valmistamaa. Se tehdään Hulda-lajikkeen luomuherneistä. Kotimaisuus on tuotteen hyvä puoli, samoin monikäyttöisyys ja pitkä säilyvyysaika. Tuote turvotetaan veteen varttitunnin verran ja sen voi maustaa hyvin monella tavalla. Itsessään siinä ei ole voimakasta makua, mikä on sekä hyvä että huono asia. Jos maukkaaksi tekeminen onnistuu helposti, niin hienoa. Minulla mausteiden käyttö ei ole mikään vahvuus. Siksi pidän enemmän valmiiksi maustetuista kasvisproteiineista.

Hernerouhe on haastavasta valmistamisesta huolimatta viikoittaisessa käytössä kotimaisuuden vuoksi. Pidämme ajatuksesta, että tiedämme mistä ruokamme tulee ja kuinka se on valmistettu. Energiaa 100 grammassa on noin 300 kcal. Proteiinien osuus on vain 17,9 %, eikä rasvaakaan ole kuin 1 %. Hiilihydraatteja tuotteessa on paljon, jopa 48,5 %. Kuitua siitä saa 10 grammaa 100 grammaa kohden, mikä on ehdottomasti tuotteen vahvuus. Olemme kokeilleet myös Milletti Oy:n hernerouhetta. Liotuksen jälkeen sen käyttö vastaa Myssyfarmin rouhetta. Energiasisältö on vastaava kuin Myssyfarmin tuotteessa. Maussakaan emme huomanneet eroa.

Lisätietoja:
http://www.milletti.fi/
http://www.arolanluomu.fi/palkokasvit-ja-viljat/hernerouhe
https://www.myssyfarmi.fi/fi

Muutama hyvä resepti hernerouheen käyttöön:
https://www.k-ruoka.fi/reseptit/hernefalafelit

http://www.beachhousekitchen.fi/kasvissafkaa/koftat-eli-intialaiset-kasvispullat-hernerouheesta/

 

 

kasvisruoka