Kehomme puhuu meille erilaisten oireiden välityksellä. Oireiden alkusyy voi olla kaukana menneisyydessä. Siksi oireiden syvä ymmärtäminen edellyttää henkilöhistorian tuntemista – oireet ovat yhteydessä tunteisiimme. Miten voimme käsitellä muistoja ja tunteita, ja siten hoivata mielen lisäksi myös kehoa?
Rakas lukija, elämä ihmisenä on mielenkiintoista ja haasteellista. Vaikka olet kuinka henkinen ja matkalla ylösnousemukseen kehossasi ihmisenä, voit silti hetkellisesti pudota alas kaksinaisuuteen. Ei tarvita kuin sana tai kaksi, äänenpaino tai ilme tai jotain muuta, jolloin mielesi - egosi - loukkaantuu tai tulistuu jostain tapahtuneesta. Älä ole huolissasi, ihmiselämä on oppimista, myös hallitsemaan omaa mieltään.
Olen ajattelija. Korjaus. Olen liika-ajattelija. Kenties se johtuu nousevasta Kaksosestani. Kenties se johtuu Kuustani Neitsyessä. Kenties se on vain "siksi".
Omat ääriviivat kannattaa piirtää kevein ottein. Kun tutkit mielikuvituksesi ääriä ja tutustut myös tyhjyyteen, olet vapaampi muuttumaan ja uudistumaan. Missä kulkevat oman mielikuvituksesi rajat? Kuinka usein tulet pohtineeksi miksi fyysisesti todistettavat asiat tuntuvat meistä todemmilta kuin tyhjyys? Oletko miettinyt mikä on tyhjyyden potentiaali, sinun elämässäsi?
Sanna Suutari tuli tutuksi kirjasta Maailman lyhyin matka, joka kuvaa omakohtaista heräämistä. Hänen uusin kirjansa Kuoren läpi vapauteen, on työkirja oman identiteetin tarkasteluun.
Ihminen on tarkoitettu kulkemaan kohti syvempää henkistä minuutta. Syvemmän henkisen yhteyden ja henkisen olemuksen löytäminen edellyttää luopumista rooleista ja pinnallisesta minäkäsityksestä. Ihmisen kasvu autenttiseksi itsekseen tarkoittaa tinkimättömään yksilöllisyyteen pääsemistä. Se tarkoittaa syvää yhteyttä itsen, muiden ihmisten ja maailmankaikkeuden kanssa. Syvimmillään yhteys ylittää ajan ja paikan, ulottuen varhaisiin esi-isiin saakka.
Elämällä harmoniassa läsnäolevan hetken kanssa harmonisoit myös tahtosi universaalin tahdon kanssa, mitä voitaisiin kutsua "Jumalan tahdoksi". Sinulla ei tarvitse olla erillistä tahtoa. Erillinen tahto haluaa parantaa tai vahvistaa omaa itsetuntoa. Erillinen tahto on huolissaan "minusta", egosta. Mutta on jumalainen tietoisuus, yksi tietoisuus, on evoluutioimpulssi. Harmonisoimme itseämme täällä joka hetki sen kanssa.
Ihminen ajattelee lähes koko ajan kuin kone, olemme automaattisesti asioiden puolesta tai vastaan, tai sitten koko asia ei kiinnosta. Lähes kaikki haluavat puhua, mutta kukaan ei kuuntele.
Onko hengityksen pidättäminen ja veden juominen pää alaspäin jo kokeiltu ja toimimattomaksi havaittu? Haluat ehkä kuulla, miten pääset hikasta ajatuksen voimalla.
Tutkitusti säännöllinen meditaatio, mindfulness tai hiljentyminen, mitä sanaa sitten kukakin käyttää, rentouttaa ja rauhoittaa mieltä sekä lievittää stressiä. Se on avain kokonaisvaltaiseen hyvään oloon. Meditaation "tarkoitus" on hiljentää alati pulppuava mieli, joka ei anna sinulle hetkenkään rauhaa. Vaikka mielen lörpöttely tuntuu pakonomaiselta, voi jokainen koulia mieltään ja saada sen rauhoittumaan. Mieli on meidän työkalumme, mieli ei ole "sinä itse". Erilaisia meditaatioita ja tekniikoita on maailmalla tuhansia ja niiden joukosta jokainen löytää oman tapansa ja tyylinsä. Kalliita kursseja ei kuitenkaan välttämättä tarvita, sillä meditaatio ei ole suoritus, eikä sitä voi tehdä väärin.
Heräämisestä, valaistumisesta ja auvoisesta onnesta kertovia ulkomaisia kirjoja on suhteellisen runsaasti tullut viime aikoina markkinoille, Sannan kertomus on ensimmäinen käsiini osunut kirja, jossa "päähenkilö" on suomalainen. Sanna toteutti unelmansa ja matkusti surffilaudan, kitaran, pakettiauton ja rakastamansa miehen kanssa Austraaliaan, lopulta he päätyivät Manjimupiin. Siellä Sanna tapaa miehen, joka ensimmäiseksi tokaisee: Sinä et tiedä kuka sinä oikeasti Olet.
Tunnetaito on kyky havaita ja tiedostaa omia tunteitaan, sitä voisi myös kuvata sanalla tunneälykkyys. Tunneälykkyyttä voi harjoittaa monella tapaa ja samalla tiedostaa kuka on, mitä tekee, miksi tekee ja miten toimii käsillä olevan tilanteen kohdalla. Tunnetaito edesauttaa pääsemään oman elämäntarkoituksensa ja viisautensa lähteelle.
Ihmisten fyysisen hyvinvoinnin näkökulmaa on korostettu pitkään, vaikka mielenhuolto on vähintään yhtä tärkeää. Ilman mielenhuoltoa kehomme voi huonosti, koska mikään ei ole toisistaan erillistä. Mielenhuoltoa voi ajatella kuin auton määräaikaishuoltoa. Mielemme kuluu ja tarvitsee uutta polttoainetta, vaihdettavia asenteita tai valmiuksia omaksua jotakin uutta vanhan sijaan. Huollettu mieli jaksaa ja voi hyvin, vaikka olisi kuoppia matkassa tai pienet varaosat joskus epäkunnossa. Kokonaisuus on tärkein.
Edellisessä artikkelissa käsittelimme, miten mieltä voi huoltaa yhtenä osana kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tässä osassa tarkastelemme mielenhuoltoa syvemmästä näkökulmasta. Pohdimme, minkälaisiin mielemme säröihin voimme vaikuttaa huoltamalla ne.
Elämä ei ole aina helppoa, ja vaikuttaa joskus useammin vaikealta kuin helpolta. Mutta ylä- ja alamäet ovat osa elämää, ja meillä kaikilla on kokemuksia molemmista. Mutta jos huomaat olevasi apealla päällä, koita nostaa itsesi pinnalle pahassa olossa vellomisen sijaan.
Joskus näistä mielialoista tuntuu vaikealta päästä, ja joskus tuntuu helpommalta vain murehtia menemään helpotuksen etsimisen sijaan. Mutta on asioita, joita voit tehdä saman tien, ja poistaa taakana harteiltasi.
Tuntuuko, että päässäsi surisee? Valtaavatko ajatukset mielesi tai pysähdytkö usein miettimään jotain asiaa? Kyseessä voi olla yliajattelu. Vaikka on tärkeää pohtia asioita, voi liiallinen ajattelu aiheuttaa myös erilaisia ongelmia, kuten pääsärkyä, menetettyjä yöunia tai rikkoutuneita ihmissuhteita. Mitä yliajattelu voi olla ja miten päästä siitä eroon?
Mies kertoi olleensa koulukiusattu koko yläasteen ajan. Lopetettuaan koulun, hän ei pystynyt aistimaan tunteitaan kuten aiemmin, tai oikeastaan hän ei tuntenut juuri mitään. Samaa kertoi nainen, joka lukiossa koki kaikki kohtaamansa tilanteet ulkopuolisena – tarkkaillen itseään toisten silmien kautta. Hänen kohdallaan järjellinen ylisuorittaminen ja syvä arvottomuudentunne johtivat myös erkaantumiseen tunnepuolesta.
Henkinen tie vetää puoleensa yleensä silloin, kun ihminen kohtaa kriisejä ja vaikeuksia. Henkinen tie rinnastetaankin usein henkiseen evoluutioon, jossa pärjäävät sellaiset yksilöt ja lajit, jotka parhaiten sopeutuvat jatkuvasti muuttuvaan maailmaan. Henkisellä tiellä sopeutuminen tapahtuu omasta tahdosta luopumisen kautta, jolloin ihmisen ja hänen ympäristönsä – sisäisen tai ulkoisen – välillä ei ole enää ristiriitoja. Onko siis utopiaa ajatella, että joku voisi herätä henkisyyteen ilman tuskaa? Todennäköisesti. Tiedän tapauksia, kun heräämisen alkumetrit ovat johtaneet mielenterveyden ongelmiin, syvään masennukseen ja jopa itsetuhoisiin ajatuksiin. Henkisyydestä tietämätön onkin tässä tilanteessa aika tuuliajolla. Pääsääntönä voisi pitää, että mitä suurempi ego, sen vaikeampaa siitä luopuminen ja sopeutuminen uuteen tilanteeseen on.
Tiesitkö, että ajatuksillasi on vain se voima, jonka niille suot? Mielemme on nimittäin taitava selittelemään meille asioista ilman, että ne ovat totta. Kun opit vapautumaan mielesi vallasta ja tunnistamaan sen sepittämiä tarinoita, oikea elämäsi voi alkaa.
Syksy ja kylmenevät illat notkauttavat usein mielen harmaaksi – puhumattakaan pimeydestä! Älä kuitenkaan lannistu, sillä voimakkaita värejä käyttämällä voit parantaa mielialaasi huomattavasti.
Henkisessä maailmassa on tavallista ymmärtää väärin, että meidän täytyy luopua mielestä siirtyäksemme uuteen todellisuuteen ja tullaksemme menestyksekkääksi luojaksi. Mutta tämä on vasta puolitotuus ja usein väärin tulkittu – ajatellaan, että meidän täytyy hylätä mieli ja elää pelkästään sydämestä ja tunteesta. Tämä ei voisi olla kauempana totuudesta. Sisäinen tasapaino on mahdollinen ainoastaan harmonisoimalla sydän, mieli ja fyysinen keho.
Silloin kun päässänsa kuulee monia eri ääniä, kehoitetaan yleensä pikimmiten siirtymään lähemmän mielenterveysyksikön potilaaksi. Tai sitten valkotakkiset odottavat sinua jo ulko-ovella. Mutta aina ei äänien kuuleminen ole merkki mielenterveysongelmasta, väittäisin, että moni kuulee ääniä päässään, mutta harva myöntää sen. Hei, mutta mä tunnustan suoraan, kuulen kyllä! Kysymys kuuluukin, kuka puhuu?
Laihduttamisen ja pitkäaikaisen painonhallinnan kannalta on ratkaisevaa se, opimmeko muuttamaan lihavuuteen johtavat ajatukset painonhallinnan ajatuksiksi. Koska ajatukset ja tunteet ohjaavat käyttäytymistämme, meidän on opittava hallitsemaan mieltämme, ettei se hallitsisi meitä.
Ajatukset ovat tärkeitä, koska ne ohjaavat käyttäytymistämme. Joskus ajatusta edeltää tunne. Toisinaan ajatukset lähtevät polveilemaan opittuja ratojaan tietyssä tilanteessa. Esimerkiksi tullessamme illalla väsyneinä kotiin, saatamme marssia suoraan jääkaapille riippumatta siitä, olemmeko oikeasti nälkäisiä ja ruuan tarpeessa. Tai aina juhlapyhinä syöminen repeää mahdottomaksi. Kuinka moni onkaan ajatellut, että jouluna saa syödä yölläkin, ja että jouluna saa syödä niin paljon kuin haluaa?
Yksi 5D-tietoisuuden keskeisimpiä piirteitä on syyllisyyden, häpeän ja itse-epäilyn täydellinen puuttuminen. Voitko kuvitella kokevasi tämän? Voitko kuvitella sen upean sisäisen vapaudentunteen, jonka tämä toisi?
Ihmismieli on yksi maailman hienoimmista ja monimutkaisimmista järjestelmistä. Moderni maailmamme kuitenkin pommittaa mieltä ylitsevuotavalla informaatiotulvalla. Jatkuva tiedon virta aiheuttaa ruuhkaa mielelle ja pahimmassa tapauksessa ihminen sairastuu. Mitä voimme tehdä lievittääksemme mielemme taakkaa?
Sosiaalinen media ja internet pursuavat artikkeleita, jotka auttavat meitä "hävittämään" negatiiviset ajatukset, "pääsemään eroon" niistä. Olemme luultavasti nähneet jopa henkisiä tekstejä, jotka neuvovat kuinka voimme "voittaa" negatiivisuuden ja muuttaa sen positiivisuudeksi. Mutta pitääkö negatiivista ajattelua hävetä? Onko se todella ongelma?
Yleinen uskomus lienee, että masennusta voidaan hoitaa vain mielialalääkkeillä ja psykoterapialla. Psykoterapian lisäksi on olemassa kuitenkin myös muita, luonnollisia vaihtoehtoja sen parantamiseen. Olen saanut masennusdiagnoosin kolmesti ja ollut vähintään lieväsi masentunut paljon pidempään kuin saanut siihen hoitoa. Olen syönyt mielialalääkkeitä kahdesti diagnoosin saamisen jälkeen. Toisella kerralla halusin lopettaa lääkkeiden syömisen, sillä koin niiden vain turruttavan tunteeni, mutta ei poistavan masennuksen syitä. Olin kuullut vastikään ystävältäni energiahoidosta. Vaikka hoidon nimi kuulostikin mystiseltä, epätoivoni ajoi minut kokeilemaan sitä.
Henkilökohtaisessa kasvussa ja henkisessä heräämisessä tutustumme enemmin tai myöhemmin egoon tietoisesti – siihen osaamme joka on ollut ohjelmoitu tiettyihin uskomusjärjestelmiin, käyttäytymismalleihin ja tiettyyn moraaliin, siis ajattelutapaamme. Ollessamme unessa uskomme tämän olevan totta emmekä voi nähdä mitään muuta tapaa. Kun alamme hitaasti herätä, oivallamme, että se minkä uskomme todeksi, ei ole lainkaan totta. Mutta miten pääsemme tähän tilaan? Tässä muutamia ajatuksia herättäviä mietteitä egon havaitsemisesta.
Luomme todellisuutemme ajatuksillamme – halusimme tai emme – joko tietoisesti tai tiedostamattomasti. Ajatuksia on noin 65 000 päivässä ja suuri osa niistä on alitajuisia. Jos haluat luoda sinulle mieluisia asioita, eikä se tunnu onnistuvan, on ensiarvoisen tärkeää tulla tietoiseksi mielensä sisällöstä ja muokata sitä siihen suuntaan, että se alkaa toimia hyväksesi – ei sinua vastaan.
Rakas ihmislapsi, ajattelepa sanaa mieli ja siitä johdettuja sanoja? Mieliala, mielihalu, mielikuva, mielikuvitus, mielipide, mielisairas, mielenkiintoinen, mielellään, mielleyhtymä… Mitä ne nostavat mieleen? Mieli on ihmiselle tärkeä edelleen, mutta sen rooli on muuttumassa. Se ei enää ole se joka sanelee mitä tehdä, jos kuuntelet ja toimit sydämesi mukaan.
Onko syntymän ja kuoleman välissä juuri muuta kuin kärsimystä ja ohimeneviä onnen hetkiä, joihin yritämme takertua epätoivoisasti. Kumpuaako kärsimys omista valinnoista, maailman pahuudesta vai onko se Jumalan meille antama rangaistus? Vai onko koko kärsimys käsitteenä täysin viallinen ja pelkästään harha? Useat ehkä ajattelevat kärsimyksen (ja tällä tarkoitan ennen kaikkea henkistä) johtuvan siitä, että Jumala rankaisee meitä, koska olemme tehneet vääriä valintoja elämässä. Jotkut meistä ovat sitä mieltä, että maailma vain on paha. Molemmat käsitykset juontuvat siitä, että kokee olevansa uhri, eikä pysty vaikuttamaan elämäänsä mitenkään. Entä jos kärsimys on oma valinta? Mutta kuka valitsisi tieten tahtoen elämäänsä kärsimystä...
Moni meistä puntaroi päätöksiään pitkään ja hartaasti mutta on hyvä tietää että asian pohtimisen ja liian puntaroinnin välillä on hienoinen ero. Ongelman muodostaa se, että kun emme hallitse ajatuksiamme, päädymme helposti ylimiettimisen ansaan. Se on vahingollista, sillä se ei ainoastaan estä läsnäoloa, vaan se myös johtaa siihen, että pelko tai väärät arviot vaikuttavat päätöksesi tekemiseen. Jos olet yksi meistä ylimiettijöistä, niin tässä sinulle muutama vinkki sen välttämiseen.
Kirjoittaja Tiia Aholan elämänkokemus mahdollistaa todentuntuiset kuvaukset erilaisista miljöistä. Hän on työskennellyt matkaoppaana ja rikoskonstaapelina. Hän on syntynyt Porissa vuonna 1979. Seepra joka ajatteli liikaa on nuoren naisen esikoisteos. Kirjan värikkäässä kannessa seepran kasvoja koristavat vihreät lehvät, alareunaan laskee Afrikan suuri aurinko akaasiapuita korostamaan. Teoksessa kuvataan onnistuneesti ja todentunteisesti synnytyksen jälkeistä masennusta ja mielen sairastumista. Pakkotoimet kuvataan juuri niin ahdistavina kuin ne voivat kokijalleen olla.
Intuitio – se pieni ääni pään sisällä, joka kolkuttelee välillä kovastikin. Silti kuuntelemme sitä vain harvoin. Yhteiskuntamme arvostaa järkeä, loogista päättelykykyä ja tietoista mieltä niin paljon, että intuition ääni tulee useimmiten vaiennetuksi ja sille jopa naureskellaan. Kenties olisi kuitenkin syytä antaa intuition sanoa sanottavansa, sillä tunne ei kumpua kaikkitietävästä alitajunnasta tyhjän takia. Mutta miten sen teemme?