Tiia Ahola: Seepra joka ajatteli liikaa

Kirjoittaja Tiia Aholan elämänkokemus mahdollistaa todentuntuiset kuvaukset erilaisista miljöistä. Hän on työskennellyt matkaoppaana ja rikoskonstaapelina. Hän on syntynyt Porissa vuonna 1979. Seepra joka ajatteli liikaa on nuoren naisen esikoisteos. Kirjan värikkäässä kannessa seepran kasvoja koristavat vihreät lehvät, alareunaan laskee Afrikan suuri aurinko akaasiapuita korostamaan. Teoksessa kuvataan onnistuneesti ja todentunteisesti synnytyksen jälkeistä masennusta ja mielen sairastumista. Pakkotoimet kuvataan juuri niin ahdistavina kuin ne voivat kokijalleen olla.

Esikoiskirjan teksti on tuoretta ja kielikuvat tarkkaan harkittuja; ”rinnassa lepattavat perhoset muuttuvat yhtäkkiä raskaiksi, lentokyvyttömiksi. Painaviksikin.” Ahola kirjoittaa. Tai ”tarjoilija tipauttaa arkiset sanat illan aikana kymmeniä kertoja, mutta meille se on tänään elämää suurempi lupaus”. Mielentila on nyrjähtämistä, ja aikuinen tytär kokee äitinsä huokoisena, kaiken sisäänsä imevänä. Kirjan päähenkilö liikkuu sujuvasti miljööstä ja ikäkaudesta toiseen; suomalaisen päiväkodin pihan lisäksi kuvataan vapaaehtoistyötä Afrikassa, missä ”kahiseva, sirittävä ja koputtava Afrikan puiden lehvästö tummenevassa illassa” kuvaa toisenlaista äänimaisemaa, ja samalla toisenlaista kokemusmaisemaa.

Kirjoittaja on taustoittanut työtään huolellisesti, esimerkiksi aivojen rakenne ja neurologiset käsitteet on limitetty proosan sekaan onnistuneesti. Tämän päivän tunnelmiin sekoittuu runsaasti eläviä ja valoisiakin lapsuusmuistoja. Kirjassa käsitellään vanhemmuuden teemaa kertojan lapsuusmuistojen lisäksi kertojan oman äitiyden kautta. Kirjan kertojaminä Elina tulee monikkoäidiksi ja alkaa sairastua mieleltään synnytyksen jälkeen. Seeprasta tulee ahdistuksen symboli.

Ahola ottaa perustellusti ja tarinansa turvin tunteisiin vetoavasti kantaa mielenterveyden pulmien tabuun, leimaan jonka sairastuminen saattaa lyödä uhriinsa yhteiskunnassamme vallitsevien ennakkoluulojen ja vääristyneiden käsitysten vuoksi. Kirja herättää monenlaisia ajatuksia ja ruokkii myötätuntoa mielenterveyden häiriöistä kärsiviä kohtaan, sen lisäksi että tekstiin on kudottu taitavasti kerrottu tarina.

Erityistä teoksessa on luonteva liikkuminen eri ympäristöissä, todentuntuisuus kaikessa kuvatussa ja koskettavat, rajutkin kokemukset. Teksti on tuoretta; Helsingin-kuvauksissa Oodia jo rakennetaan – ”uuden ajan symbolia, joka kokoaa yhteen yhteiskunnan kaikki kerrokset”. Kirjan loppuosan siirtymäkohta konkretisoituu päähenkilön jättäessä lapsensa päiväkotiin ja siirtyessä takaisin työelämään. Kokemusten kuvaus on jälleen onnistunutta; ”napanuora katkeaa, päästää lapset putoamaan elämän mittaiselle matkalle”.

Olisin mielelläni lukenut lisää kirjailijasta ja hänen taustoistaan. Miksi tämä teos syntyi? Kirjailijan esittely puuttui teoksesta kokonaan, vain ammatit on mainittu lyhyesti takakannessa. Suosittelisin kirjaa kaikille vanhemmille, mielen hyvinvoinnin pulmista kärsiville ja heidän läheisilleen, monikkovanhemmille ja heidän läheisilleen, jokaiselle Afrikkaa rakastavalle sekä heille, jotka haluavat lukea taiten kirjoitettuja tarinoita ja rosoisia arkikuvauksia.

Takakansi:

Seepra joka ajatteli liikaa on hengittävä esikoisteos mielen särkymisestä ja vanhemmuuden väkevästä voimasta.

Kertomus on samanaikaisesti pienen seepran ja pienen ihmisen tarina. Se on tarkoitettu kaikille ajatteleville, tunteville ja ihmismielestä kiinnostuneille. Se on kiitos lapsille, jotka antavat meille mahdollisuuden kasvuun sekä oodi eläimille, joiden kautta voimme oppia jotakin oleellista läsnäolon voimasta.

Teos murtaa mielen sairauksiin liittyviä tabuja ja näyttää esimerkin keinoin, että rohkeus ei ole pelon puutetta. Se on mielen hallintaa.

Tiia Ahola on työskennellyt matkaoppaana ja toimii tällä hetkellä vanhempana rikoskonstaapelina Helsingissä.

Tiia Ahola: Seepra joka ajatteli liikaa.
Basam Books 2020.