Sanna Suutari: Kuoren läpi vapauteen

| 22.09.2016
Sanna Suutari tuli tutuksi kirjasta Maailman lyhyin matka, joka kuvaa omakohtaista heräämistä. Hänen uusin kirjansa Kuoren läpi vapauteen, on työkirja oman identiteetin tarkasteluun.

Ensi vilkaisulla työkirja vaikutti hieman "tylsältä". Kysymyksiä, niin paljon kysymyksiä. Päätin kuitenkin ottaa kynän käteeni ja vastailla. Ja kas vain, näennäisesti tylsät kysymykset (varsinkin kirjan alkuosan) alkoivat elääkin yllättäen omaa elämäänsä ja nostattivat oikean tunneryöpyn kehossani ja mielessäni.

Kuka minä olen? Tai kuka minä kuvittelen olevani - on ihan eri asia kuin kuka todellisuudessa olen. Minä eli ego syntyi siinä vaiheessa kun samaistuin kehooni aistien välityksellä ja sain nimeni. Nimen pohjalta loin taas käsityksen itsestäni: "tälläinen minä olen". Näitä käsityksiä edesauttoivat läheiset ja ympäristö, joihin itseäni peilasin. Kunnes unohdin itseni kokonaan ja katosin harhojen maailmaan kuin Liisa Ihmemaassa. Päästäkseni takaisin ykseyteen, josta olen tullut, minun tulee purkaa tuo mieleen ja uskomuksiin samaistuminen.

Kirja on jaettu neljään eri osaan: ensin kirjoitat "oman tarinasi", seuraavassa osassa tarkastelet tärkeimpiä vetämiäsi rooleja, kolmas ja neljäs osa tarkastelee syvällisemmin omaksumisiasi rooleja sekä sitä, mistä ja miten niistä päästä eroon. Johdannon lopussa on teksti: "Kun tiedostat valitsemasi henkilön koko tarinan ja samalla oman tarinasi, sinulla on mahdollisuus Nähdä tarinan läpi Totuuteen; itse kehittämäsi kuori murtuu ja voi Tietää, mitä sinä ja valitsemasi henkilö todellisuudessa Olette."

Suutarin työkirja avaa väylän, jonka avulla harhojen lävitse saattaa nähdä. Mutta pitää olla valmis kaivamaan syvältä omaan psyykkeen. Matka kirjan parissa tulee olemaan antoisa, mutta ei helppo!

Tilaa kirja Suomalaisesta kirjakaupasta.

Takakannen teksti:
Työkirja sinulle, joka haluat oppia tuntemaan itsesi paljon pintaa syvemmältä.

Sen persoonan alla, joka ajattelet olevasi, on jotakin paljon todellisempaa, joka paljastuu sinulle, kun tarkastelet ennakkoluulottomasti sitä, mistä kaikesta nykyinen identiteettisi muodostuu. Me olemme pohjimmiltamme täysin vapaita yhden ja saman totuuden tai rakkauden ilmentymiä.

Sanna Suutari on käynyt omakohtaisesti lävitse sen muutosprosessin, joka kuvitteellisesta persoonallisuudesta, kuoresta, vapautumiseksi on välttämätön. Tartu sinäkin rohkeasti haasteeseen.

Sanna Suutari: Kuoren läpi vapauteen
Taivaankaari 2016

Jaa tämä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoite jää vain ylläpidon tietoon.

info(at)kuudesaisti.net  |  juttuvinkit ja toimitukselliset asiat: toimitus(at)kuudesaisti.net  |  
Ilmoitusmyynti: mediamyynti(at)kuudesaisti.net