Karma on sielujen muisti. Siksi se on pitkäikäinen ja ulottuu aiempiin elämiimme. Nykyisen elämämme vaiheet ovat usein seurausta aiemmista elämistämme: tulimme saattamaan päätökseen kesken jääneitä asioita. Lue jutusta viisi karman ominaispiirrettä, jotka auttavat ymmärtämään sen vaikutusta elämääsi ja keventämään menneistä elämistäsi kantautuvaan energiataakkaa.
Australiassa on puhuttanut pieni Billy-niminen poika, joka tietää selittämättömällä tavalla yksityiskohtia prinsessa Dianan elämästä. Billy itse vaikuttaa ajattelevan olevansa reinkarnoitunut Diana.
Monia kiehtoo ajatus menneistä elämistä. Kuka minä olen ollut? Miltä olen näyttänyt? Mitä olen tehnyt? Ehkä olen ollut joku kuuluisuus! On mielenkiintoista kuulla eletyistä elämistä eri kulttuureissa, mutta voiko menneiden elämien tietämisestä olla huvin lisäksi jotain hyötyäkin?
Olenko minä ollut täällä aiemmin? Olenko täällä taas? Missä olen ollut aiemmin? Kuka minä olen ollut aiemmin? Olenko minä ollut joku muu kuin nyt olen? Mistä voin tietää olenko elänyt joskus aiemminkin? Reinkarnaatio on monille tuttu käsite. Sillä viitataan jälleensyntymiseen eli siihen, että ihminen kuolee ja syntyy sen jälkeen uudestaan, mutta toiseen kehoon. Ja hieman toisenlaiseksi. Käsite on alkujaan peräisin itämaisten uskontojen parista, kuten hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta. Esimerkiksi hindulaisuuden oppien mukaan ihminen on sielu, jonka syntymään vaikuttaa se, minkälaisia tekoja on aiemmassa elämässään tehnyt. Hyvät teot tuovat mukanaan lisää hyvää ja huonot vastaavasti lisää huonoa. Käytännössä uudelleensyntymän olosuhteet määrittää siis karma.