
Kuuntele entisten elämien viestejä avoimin mielin
Länsimainen kulttuurimme ohjaa meitä tulkitsemaan muistot menneistä elämistä esimerkiksi mielenterveyden horjumisena. Mutta kannattaa kuunnella näitä muistoja avoimin mielin - ne kielivät reinkarnaatiosta eli jälleensyntymisestä, sielun syntymisen jatkuvuudesta.
Oletko kokenut muistavasi kirkkaasti jotakin, mitä et osaa perustella? Kenties jostakin paikasta tai kohtaamisesta? Onko sinulle tullut vahva tunne siitä, että olet ollut eri sukupuolena joskus tai omaksunut tietynlaisen olemuksen? Koetko intohimoista vetoa tiettyyn musiikin suuntaukseen, jonkin keräilyyn, kiintymystä paikkoihin? Oletko erityisen lahjakas jossakin, mitä et opiskellut ja se onnistuu sinulta ”helposti”?
Kun kyseessä on täysin uusi kokemus tässä elämässä, kehosi voi viestittää sinulle merkin edesmenneistä ajoista. Jotkut lapset voivat muistaa hyvin tarkasti edellisiä reinkarnaatioita joko Äiti Maa -planeetalla tai muissa galaktisissa paikoissa. Sanotaan, että mielikuvitus on egollista harhaa. Sana mielikuvitus saa uuden käänteen, jos luomme sille henkisen arvopohjan: Mieli Kuvitus. Mieli kuvittaa meille sen, mitä olemme aiemmin kokeneet. Kun mieli muistaa, kehomme reagoi.
Joskus ihmiselle tuodaan muistoja hyvin kaukaa. Ne voivat tuoda suuria ja eriskummallisia tunnetiloja. On erotettava niin sanottu reinkarnaatiomuisto muusta psyyken tai sieluntason rikkonaisuudesta. Rikkonaisuuden kohdalla puhutaan jostakin diagnosoidusta psyykkisestä sairaudesta. Näitä oireita, mutta myös muistoja hoidetaan, jotta ihminen olisi turvaksi itselle, jos hän ei kykene palauttamaan itseään tähän hetkeen. Se voi aiheuttaa haittaa myös ihmissuhteissa ja työelämässä. Näitä lieveilmiöitä on laajalti ja niiden skaala vaihtelee voimakkuuksiltaan. Taustalla ovat myös kulttuurilliset uskomukset ja käsitteet sekä kollektiivinen kulttuurikäsite.
Mitä tukkoisempi ihminen on eteerisesti ja egollisesti, sitä paksumpi hänen muistojensa verho on. Yleensä tällaiset ihmiset eivät siksi usko reinkarnaatioon, eivätkä tahdo kohdata sen mahdollisuuksia. Se on hyvin tyypillinen perinneilmiö länsieurooppalaisen kulttuurin nimissä. Mielemme yritetään sumentaa, ja siksi tällaisia muistoja on jopa voitu luokitella skitsofreenisiksi ilmiöiksi terveydenhuollon kielessä. Paranormaalien kokemusten aistiminen ja tunteminen eivät ole kuitenkaan mielenhäiriötä. Erityisesti silloin, kun ne eivät vaaranna henkilön omaa tai toisten elämää sekä turvallisuutta.
Galaktiset muistot
Reinkarnaatiot ovat myös universaaleja. Huomaamme sen, kun pistämme merkille intiaaniaikojen syklin tai syklin, joiden aikana on tehty merkittäviä edistysaskelia, kuten Egyptissä tai Kreikassa; puhumattakaan muista tietoisen elämänmuotoisista paikoista, kuten Venus, Plejadit, Orion sekä Mars. Plejadeilla on ihmiskollektiivia muistuttava paikka ja siksi siihen on helpon liittää elettyjä muistoja. Plejadien välinen yhteistyö on tärkeä Gaialle. Mistä olisivat tulleet Star Trekin elokuvien ohjaajan ”mielikuvituksen” kulissit tai henkisten alan kirjailijoiden yleispätevät tiedot?
Toki ego tahtoo mielellään uskotella muuta ja järkeistääkin. Reinkarnaatiomuistot voivat oikeastaan tulla missä muodossa tahansa. Joillekin ne tulevat unimaailmassa, toisille yhtäkkisinä sykäyksinä deja vu -ilmiönä tai kaipuuna, jota ei voi pukea sanoiksi. Kun järki alkaa tulla mukaan analysoimaan kokemusta, useimmiten kokemukset haihtuvat herkästi.
Herkkyys on auttanut useita avautumaan muistoilleen, sillä herkkyyteen virittyminen on itse asiassa tietoisuuden ja tiedostavan yksilön normaali tila. Elämänmuodon tila.
Muistan kirkkauden
Reinkarnaatiomuistot voivat joskus hämmentää tätä hetkeä. Ammattitaitoisen regressioterapeutin kanssa voi turvallisesti tehdä matkaa edellisiin elämiin ja kokemuksiin. Joskus voidaan jopa onnistuneesti hoitaa jotakin reaktiota, joka alinomaan haittaa nykyhetkessä elämistä. Tiedostamattomat tilat voivat joskus olla haitaksi silloin kun analysoi kokemuksiaan liikaa, unohtaen todellisuudentajun.
Reinkarnaatiomuistot voivat olla tosin kipeitäkin ja sydäntärepiviä, mutteivät vaarallisia tai pysyviä. Joskus ne voivat auttaa meitä murtamaan joitakin uskomuksia, jotka eivät palvele nykyhetkeämme. Tärkeintä on kuitenkin elää tätä hetkeä ja sopivasti tehdä tuttavuutta menneen itsensä kanssa. Liika roikkuminen menneissä voi aiheuttaa henkistä epätasapainoa sekä ahdistusta. Oli mennyt tätä hetkeä tai hyvin kaukaista, sille on syynsä miksi sinun halutaan sen muistavan. Itse asiassa Sinä muistat. Mikään ei tule ulkopuoleltasi.
Näin tapahtui myös minulle. Muistin asuneeni kauan sitten paikassa nimeltään Koti. Koti noin 1820- luvulta, jonne olen kaiketi palaamassa tässä hetkessä. Joulu uudessa ja joskus eletyssä ajassa, joka toi lohtua sekä rauhaa jonkin ikävän tapahtuman jälkeen. Usko siihen, mitä koet toistuvasti ja mikä tulee suoraan syvältä sydämestäsi. Muistosi eivät ole vääriä. Ne ovat Sinua ja sinulla on oikeus niihin.
reinkarnaatio, entiset elämät, menneet elämät, uudestisyntyminen