Aurojen näkeminen - optinen illuusio vai selvänäköisyyttä?
Tiesitkö, että Jean Sibelius kertoi kuulevansa musiikin väreinä? Kun joku kertoo näkevänsä ihmisten aurat väreinä heidän ympärillään, miksi häntä pidetään outona, ja Sibeliusta lahjakkaana?
Tiesitkö, että Jean Sibelius kertoi kuulevansa musiikin väreinä? Kun joku kertoo näkevänsä ihmisten aurat väreinä heidän ympärillään, miksi häntä pidetään outona, ja Sibeliusta lahjakkaana?
Jaana* ei uskaltanut sairaalassa kertoa kuulemistaan äänistä, jotta häntä ei pidettäisi hulluna. Rajujen vaiheiden jälkeen hän alkoi etsiä itse tietoa, sai neuvoja meediolta ja on oppinut suojelemaan itseään. Nyt hän luottaa ja luottamaan, että hänen sisällään oleva valo voittaa pimeyden. Artikkeli on osa Heräämiskriisit-juttusarjaa.
Laura* on ollut “osastolla” kolme kertaa. Kokemuksiin on liittynyt seesteisyyden tunne, eräänlainen selvänäkijyys sekä erilaiset oivallukset esimerkiksi edellisiin elämiin liittyen. Hän itse on kiitollinen kokemuksistaan, mutta ympäröivä maailma antaa niille erilaisen merkityksen, ne edustavat “hulluutta”. Artikkeli on osa Heräämiskriisit-juttusarjaa.
Hannan* tie kohti heräämistä kulki esimerkiksi itsetuhoisuuden kautta. Hänen kertomuksensa muistuttaa siitä, että “heräämiskriisit” eivät koske ainoastaan aikuisia. Kuten Hannakin, lapset ja nuoret jäävät kokemustensa kanssa usein yksin. Artikkeli on osa Heräämiskriisit-juttusarjaa.
Henkinen herääminen voi aiheuttaa rajun kriisin. Siihen liittyviä piirteitä ei usein osata tulkita oikein, vaan ne tulkitaan esimerkiksi mielisairauden oireiksi, mikä voi entisestään syventää kriisiä. Suomeen on nyt perustettu JoutSEN-yhteisö tällaisia kriisejä läpikäyviä tukemaan ja tietoa lisäämään. Artikkeli on osa Heräämiskriisit-juttusarjaa.
Koetko olevasi henkinen ihminen, mutta silti hieman eksyksissä ajatustesi, tunteittesi ja havaintojesi kanssa? Henkisellä tiellä on joitakin maamerkkejä, joita hyödyntämällä voit jatkaa etsintääsi ja paikantaa oman tämänhetkisen tilanteesi. Ota kartta käteesi ja tarkasta oletko käynyt näillä rasteilla.
Oman polkunsa löytäminen elämässä ei ole helppo tehtävä. Se vaatii monen monta yritystä, epäonnistumista ja etsimistä. Oletko sinä jo löytänyt oman polkusi?
Henkisyys on hyvän voinnin perusta. Kun saat yhteyden siihen, mikä sinulle on tärkeää, ihmeellisiä asioita alkaa tapahtua. Monet ihmiset kiinnostuvat ehkä henkisyydestä omien etujensa ja kehityksen vuoksi, mutta vielä tärkeämpää on se, mitä menetät astuessasi henkiselle polulle. Et ehkä ikinä pääse tässä jutussa käsitellyistä asioista täysin eroon, sillä vaikka ne ovat negatiivisia, ne ovat myös luonnollisia tuntemuksia, jotka toisinaan nostavat päätään.
Tietoisuuteen herääminen nostaa voimakkaita ja syviä hyvänolon tunteita, joiden jälkeen on harvoin paluuta "entiseen elämään". Kyseinen flow-tila valtaa meidät voimalla ja rakkaudella ja haluaisimme taianomaisen tunteen vain jatkuvan ja jatkuvan. Mutta miten säilyttää kaiken tämän onnen huuman keskellä henkinen tasapaino?
Joskus henkisen havahtumisen jakso on niin voimakas ja tapahtuu vauhdilla, että se hämmentää ja laittaa pään pyörälle. Samalla hallinnan tunne omasta elämästä katoaa, minuus on kadoksissa ja koko elämänsuunta saattaa hukkua hetkeksi. Voimakas, nopeasti etenevä henkinen kehityskulku pakottaa ihmisen pysähtymään. Uusi tilanne vaatii sopeutumista. Ja aikaa, kärsivällisyyttäkin. Tässä tilassa ihminen voi hetkeksi menettää otteen arjen hallintaan, ei esimerkiksi saa nukuttua tai ei muista syödä. Näläntunnetta ei tule. Työ ei luista. Läheiset ihmissuhteet kärsivät ja saattaa joutua selittämään tuntemuksiaan, vaikka ei ymmärrä niitä itsekään. Ihminen saattaa epäillä myös omaa mielenterveyttään, olenko tämä minä? Mitä minä koen?
Henkinen tie vetää puoleensa yleensä silloin, kun ihminen kohtaa kriisejä ja vaikeuksia. Henkinen tie rinnastetaankin usein henkiseen evoluutioon, jossa pärjäävät sellaiset yksilöt ja lajit, jotka parhaiten sopeutuvat jatkuvasti muuttuvaan maailmaan. Henkisellä tiellä sopeutuminen tapahtuu omasta tahdosta luopumisen kautta, jolloin ihmisen ja hänen ympäristönsä – sisäisen tai ulkoisen – välillä ei ole enää ristiriitoja. Onko siis utopiaa ajatella, että joku voisi herätä henkisyyteen ilman tuskaa? Todennäköisesti. Tiedän tapauksia, kun heräämisen alkumetrit ovat johtaneet mielenterveyden ongelmiin, syvään masennukseen ja jopa itsetuhoisiin ajatuksiin. Henkisyydestä tietämätön onkin tässä tilanteessa aika tuuliajolla. Pääsääntönä voisi pitää, että mitä suurempi ego, sen vaikeampaa siitä luopuminen ja sopeutuminen uuteen tilanteeseen on.
Henkiseen heräämiseen liittyy paljon erilaisia kehollisia ja henkisiä oireita, jotka eivät ole aina miellyttäviä. Kelly Ashley pohtii kirjoituksessaan millaisia asioita pitäisi välttää heräämiskokemuksen aikana, jotta kaikki sujuisi helpommin. Käytätkö sinä näitä kolmea työkalua ja onko sinulle ollut niistä haittaa vai hyötyä?
Henkinen herääminen, henkinen ylösnouseminen ja valaistuminen, termejä suorastaan vilisee ja vähemmästäkin menee sekaisin. Jokaisen asian nimilaputtamiselle ei sinänsä liene syytä, mutta rationaaliseen ajatteluun tottuneena olo helpottuu ja ehkäpä vastustuskin vähenee, kun asiat jäsennetään mielen lokeroihin. Henkisyydestä kirjoittaminen on haastavaa, sillä totuuksia on yhtä paljon kuin ihmisiä. Ja koska vasta marginaalinen ihmismassa on herännyt, ei henkisyyden ympärille ole vielä ehtinyt muodostua stabiilia sanastoa, jonka kaikki ymmärtäisivät yhtälailla. Samoin jäänee absoluuttinen totuus piiloon, sillä polkuja on monia ja ne kaikki vievät ennemmin tai myöhemmin perille. Eikä mikään näistä poluista ole sen enempi oikea tai väärä.
Universumissa kaikki koostuu valosta, myös me ihmiset. Valoisa mieli on erottamaton osa jokaista ihmistä ja sillä tarkoitetaan myönteistä voimaamme. Valoisa mieli ilmenee monilla eri tavoilla: yhdellä tuikkivat silmät, toisen koko olemus on valovoimainen. Valoisa mieli on yhteydessä tarkkaavaisuuteen. Se, mihin kohdistamme sisäisen valokeilamme, ei ole yhdentekevää. Säilyttämällä yhteyden valoisaan mieleemme muulloinkin kuin henkisissä harjoituksissa, parannamme selviytymiskykyämme ja hyvinvointiamme.
Jos itse olet henkisellä tiellä ja puolisosi ei, mitä voit tehdä? Ero ei ole väistämätön seuraus – tai ainakin sitä ennen kannattaa keskustella, ilman ennakkoasenteita ja avoimesti. Lue jutusta vinkkejä tällaisen keskustelun käymiseen.
Henkilökohtaisessa kasvussa ja henkisessä heräämisessä tutustumme enemmin tai myöhemmin egoon tietoisesti – siihen osaamme joka on ollut ohjelmoitu tiettyihin uskomusjärjestelmiin, käyttäytymismalleihin ja tiettyyn moraaliin, siis ajattelutapaamme. Ollessamme unessa uskomme tämän olevan totta emmekä voi nähdä mitään muuta tapaa. Kun alamme hitaasti herätä, oivallamme, että se minkä uskomme todeksi, ei ole lainkaan totta. Mutta miten pääsemme tähän tilaan? Tässä muutamia ajatuksia herättäviä mietteitä egon havaitsemisesta.
Harva meistä tuntee henkistä elämäntapaa, sillä olemme syntyneet yhteiskuntaan, joka arvostaa aineellista kasvua enemmän kuin mitään muuta. Kun heräämme henkisesti, siihen saattaa liittyä yllättäviä, rajujakin oireita: tunnet muuttuvasi niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kun tunnistat henkisen heräämisen oireet ja tiedostat niiden merkityksen, ymmärrät paremmin mitä sinulle on tapahtumassa. Henkinen herääminen johdattaa meidät sielun ja hengen valtakuntaan, josta olemme olleet kauan poissa.
Miten pitkälle ikinä oletkin "edennyt" henkisellä matkallasi, tulee aika, jolloin tunnet että kaikki on seis tai tulee jopa takapakkia reilusti. Positiivisuus on lentänyt ikkunasta pihalle, enteelliset näyt ja selväjärkiset unet ovat vaihtuneet normaaleihin alemman tietoisuuden ihanteisiin ja tietoisuus on korvattu yliaktiivisella ajattelulla. Et yksinkertaisesti saa sitä yhteyttä, jota ennen tunsit, ja näyttää mahdottomalta palata etsimällesi valon, rakkauden ja korkeamman tietoisuuden tasolle. Mistä tämä johtuu? Tässä seitsämän yleisintä syytä henkisen kasvun äkilliseen pysähtymiseen.
Jaana Huitti kävi läpi suuret kasvuhaasteet ja koki henkisen heräämisen. Kun naiselta kysyy, mikä hänen elämässään on sen myötä muuttunut, Huitti toteaa naurahtaen: "Kaikki". Jaana Huitin tie henkiseen kasvuun alkoi jo nuorella iällä: "Olen aina ollut kuuntelija ja seurailija. Se on ollut minun läsnäoloani. Täällä on mahdollisuus aistia niin paljon enemmän kuin silmät näkevät maallisuudessa. Olen jo lapsena nähnyt ihmisten sisimpään, sydämeen".
Kirjat ja elokuvat antavat usein sen kuvan että henkinen herääminen on ruusuilla tanssimista mutta tosielämässä se ei ole kaunista katseltavaa. Se voi olla rumaa, raakaa ja koettelevaa. Elämä mullistuu, omat uskomukset ja toimintamallit muuttuvat ja ihmiset saattavat kaikota ympäriltä. Miten rajulta henkinen herääminen voi tuntua - ja miksi sitä kaikkea voi lopulta arvostaa?
Universumi on kaikkien asioiden hienoviritetty tasapaino, vaikka tällä hetkellä se näyttäytyykin karseana sekamelskana ja tuntuu että tasapainosta ei ole jälkeäkään. Näin läpimurron ollessa lähellä, kaikki voimistuu. Tämä merkitsee, että voi kokea hämmennystä selkeyden rinnalla, korostuneita tunteita irrallisuuden rinnalla, rauhaa kiireisyyden rinnalla jne. Mistä sitten tiedät, että olet lähestymässä merkittävää läpimurtoa?
Ei ole epäilystäkään, että maapallo ja sen ihmiset kehittyvät nyt kovaa vauhtia henkisesti. Ihmiset kokevat suuria intensiivisiä muutoksia elämässään, työssään, käyttäytymistavoissaan ja henkilökohtaisissa suhteissaan.
Henkinen herääminen saa meidät kosketuksiin sielun ja hengen kanssa, josta olemme olleet erotettuina liian kauan. Yhteiskuntamme arvostaa materiaalista kasvua yli kaiken muun, näin ollen on haastavaa lähteä matkaan, joka vie meidät syvälle kosketuksiin itsemme ja Lähteen kanssa. Kaikki lähtien siitä, miten suunnittelemme, pukeudumme, työskentelemme ja puhumme perustuu oletukseen siitä, että on olemassa vain yksi ulkoinen, fyysinen todellisuus, eikä muuta. Siksi elämästä tulee pinnallista ja tyhjää. Meistä voi tulla rikkaita, kunnioitettuja, rakastettuja tai jopa kuuluisia, mutta mikään näistä ei täytä sieluttomuuden aiheuttamaa sisäistä tyhjyyttämme. Onneksi on kuitenkin hetkiä, jolloin tunnemme tämän tyhjyyden sisällämme. Saatamme torjua sen surumieliset kutsut ja yrittää täyttää tyhjyyden materialla ja kokemuksilla, mutta emme pääse sitä kuitenkaan pakoon. Sitten, yhtäkkiä, elämämme halkeaa kahti ja maa allamme murenee. Putoamme, huutaen ja itkien, tyhjyyteen.
Yleinen pelko on, että menneisyydestä irtipäästäminen saattaa tehdä sinusta passiivisen tai muuttaa elämää negatiivisempaan suuntaan. Kipumme ja pelkomme ohjaavat meitä usein niin paljon, että on vaikea kuvitella muunalaista olemassaoloa. Irtipäästäminen auttaa sinua kuitenkin siten, ettet kanna menneisyyden raskasta painoa nykyisyyteen. Ja yksi olennaisista vaiheista on ymmärtää, kuinka suuren osan voimastasi käytät menneiden tapahtumien murehtimiseen tai peläten tulevaisuutta.
Mudra-sana saattaa olla sinulle tuttu joogatunnilta, jossa näitä käsiliikkeitä yhdistetään usein asanoihin ja meditaatioon. Mutta mikä on mudra ja mikä vaikutus sillä on mieleen ja kehoon, sitä tutkimme seuraavaksi.
Puhuttaessa henkisestä heräämisestä, moni kuvittelee sen tuovan elämään pelkästään iloa, onnea ja autuutta. Kyllä sitäkin tulee - jossain vaiheessa - mutta todennäköisempää on, että koet elämässä suuria muutoksia, eikä nämä muutokset tunnu siunauksilta, vaan kirouksilta. Joillekin henkinen herääminen on niin raju kokemus, että koko elämästä putoaa pohja ja jää tyhjän päälle, jotkut päätyvät psykiatriselle osastolle mielenterveysongelmien vuoksi. Henkinen herääminen on monille rankka kokemus. Vielä parikymmentä vuotta sitten henkinen havahtuminen tapahtui yleensä hiljalleen, jolloin "pää pysyi mukana".
Henkistä heräämistä tapahtuu tällä hetkellä ryminällä. Monet meistä alkavat kyseenalaistaa nk. "tavallista elämää", johon kuuluu ne normiasiat kuten koulun jälkeen opiskelu, pariutuminen, talo ja lapset, uraputki ja eläköityminen. Kyseenalaistetaan myös monia isoja instituutioita, globaaleja ilmiöitä, -ismejä ynnä muuta. Kulissit kaatuvat ja dominopalikan tavoin, saavat liikettä aikaan. On ison muutoksen aika. Muutos lähtee valtarakenteiden murtuessa ja oman maailmankatsomuksen muuttuessa. Tämän hetken ihminen huomaa seisovansa huojuvalla ja huteralla maaperällä, mikään ei ole vakio, eikä mikään pysy paikoillaan kuin hetken. Oma elämä, läheisten elämä ja yhteiskunta on jatkuvassa myllerryksessä.
Onko meidän mahdollista saada haluamamme ja vaikuttaa todellisuuteemme? Oppia uusia asioita ja löytää ratkaisuja nopeammin kuin mitä uskommekaan? Kyllä vain. Sen voimme tehdä kvanttihypyllä, johon tarvitset vain tietoisuutesi harjoittamista. Miten se tehdään ja mikä oikeastaan on kvanttihyppy, sitä pohdimme seuraavaksi.