Minulla on ollut erinomainen draivi päällä työnteon suhteen viimeiset kaksi viikkoa. Vastaavaa draivia ei ole ollut moneen vuoteen. Voitimme yrityksemme historian kaksi suurinta projektia peräkkäisinä päivinä ja minä olen innoissani ja innostunut pitkästä aikaa. Sain itseni syttymään uudelleen ja olen siitä kiitollinen.
Tulimme viikonlopuksi loma-asunnollemme Ranta-Lepolaan. Ajatukseni oli siivota ja järjestellä koko autotalli, pinota pari kuutiota puita puuvarastoon sekä käydä lähisaarissa sienestämässä sekä myös kalassa, saunomisen, syömisen ja kaiken muun normaalin viikonlopputointen lisäksi. Toisin kävi. Lauantaiaamuna herättyämme ja aamukahvit sängyssä juotuamme minua alkoi palella. Palelu ei loppunut, vaikka peiton alle uudelleen käperryin. Kuumemittari kertoi lämmönnoususta, pari astetta päälle normaalin ruumiin lämpöni. Vuodet ovat viisastaneet minua tämän osalta. Tiesin, että nyt olen lepovuorossa ja autotallin siivous ja muut askareet jäävät tulevaisuuteen. Ymmärsin heti, että viimeisen kahden viikon aikana olen tehnyt reilun kolmen viikon työtunnit ja kroppani ilmoitti, että nyt on levon aika.
Niin olen sitten nukkunut lähes koko viikonlopun. Olen juonut todella paljon nestettä ja syönyt myös varsin hyvin. Tänään sunnuntaina aamulla kuume laski ja puolesta päivästä eteenpäin olen tuntenut oloni jälleen erinomaiseksi. En silti mennyt autotalliin, en pinoamaan puita, en edes sieneen. Saunan kyllä lämmitin ja saunoin koko sieluni ja ruumiini ilosta. Rakkaani Evelin ja tyttäreni pinosivat puut puolestani ja tyttäreni on huolehtinut ruokahuollostamme viikonlopun ajan. Evelin on tehnyt sitä, mitä hän eniten rakastaa, möyrinyt pihamaalla puutarhassa kaunistaen luontoa ympärillämme. Hetki sitten he kotiutuivat pääkaupunkiseudulle, minä jäin vielä yöksi tänne. Huomenna aamusta lähden suoraan töihin täältä.
Vaikka olen nukkunut todella paljon nyt viikonlopun aikana, olen ollut myös ajoittain valveilla. Kaivoin kirjahyllystäni esiin parhaimman kirjani. Sen olen lukenut jo ainakin viidesti aiemmin. Se on ehdottomasti paras kirja, minkä minä olen koskaan lukenut. Se on Anthony De Mellon teos ”Havahtuminen”. Kaivoin sen siis jälleen nyt esiin ja olen lukenut sitä ajatuksella kutakuinkin puoleen väliin. En kirjoita siitä tässä sen enempää, mutta toivon, että etsit tuon kirjan jostain käsiisi ja annat itsellesi ja sielullesi armon kuulla sen kirjan sanoman. Ehkä me olemme syntyneet tänne Tellukselle kuullaksemme ja sisäistääksemme tuon kirjan sanoman?
