Pohjois-Amerikan historiaa on silmäilty enimmäkseen Mayflowerin* perillisten silmin. Suuri osa alkuperäisasukkaiden historiaa ja kulttuuria katosi eurooppalaisen invaasion myötä. Oma osansa sopassa oli tietysti kirjallisen perinnön puuttumisella. Näin ollen uskomusten ja rituaalien tutkimus on ollut vaikeaa ja aikaa vievää. Jotain on kuitenkin säilynyt. Esimerkkinä nostamme esiin uskonnollisesti ja kulttuurisesti ehkä kehittyneimmän kansan, Pohjois-Amerikan itäosia hallinneet irokeesit.

Loppujen lopuksi olemme kaikki afrikkalaisia. DNA-testien todisteet ovat kiistattomat - ihmisrotu syntyi Afrikassa noin 60,000 vuotta sitten. Myös ensimmäiset uskonnolliset kirjoitukset ovat lähtöisin Afrikasta, kuten myös varhaisimmat monoteistiset uskontomallit. Eurooppalaisten harjoittaman orjakaupan myötä afrikkalaiset kansanuskonnot levisivät Amerikkoihin, sekoittuen kristinuskoon ja muovautuen alueilleen ominaisiksi.

Kansainvälisesti katsoen vanhojen pohjoismaisten kansojen kärjessä kulkevat geopoliittisestikin suuren jäljen jättäneet viikingit. Toki meillä suomalaisillakin oli omanlaisemme uskomuskenttä ennen kristinuskon saapumista, mutta sen vaikutuspiiri oli niin vähäinen että pohjoismaista kertoessa kotimaamme osuus lienee vain sivulauseen arvoinen. Siksi keskitymme nykyisen Norjan, Ruotsin ja Tanskan alueita noin 793-1066 AAJ hallinneeseen, varsin monimuotoiseen kulttuuriin.

Alussa oli vain pimeys, Suuri yö (Te Ponui), Pitkä yö (Te Poroa). Sitten tyhjään avaruuteen kävi kajastus, kuu ja aurinko syttyivät, ja taivaasta kävi valo. Kuulostaako tutulta? Kuten monilla muillakin alkuperäiskansoilla, myös maoreilla kansanmytologiat heijastelevat pitkälti omaa kristillistä käsitystämme maailman luomisesta. Kuvaavaa onkin, että 1700-luvun loppupuolelta eteenpäin Uuteen–Seelantiin (maoriksi Aotearoa) kristillistä sanomaa kantaneet lähetyssaarnaajat joutuivat pulmalliseen tilanteeseen: miten puhua jumalasta ja uskonnosta, kun niille ei ole edes kansan omalla kielellä yksiselitteistä nimitystä?

Kun joku mainitsee sanan voodoo, ensimmäiset mielikuvat aiheesta ovat useimmiten neuloilla tökittävä nukke, omituinen tanssi sekä musta magia. Yleisesti tämä uskontomuoto yhdistetään pahoihin taikoihin ja kirouksiin, mutta on suurimmaksi osaksi median luomaa harhaa.

Mitä on nykypäivän buddhalaisuus ja kuinka se näkyy jokapäiväisessä elämässä. Kokemukset on saatu lähinnä Thaimaasta, mutta havainnot lienevät yleispäteviä kaikissa maissa, joissa buddhalaisuus on pääuskonto. Käytännössä buddhalainen uskonnonharjoitus on meditaatiota ja pyhien tekstien lukua, mutta siihen liittyy myös lukuisia ulkoisia rituaaleja. Rituaaleja käydään läpi buddhalaisuudessa, kuten monissa muissakin uskonnoissa säännöllisesti, jopa päivittäin. Buddhalaisuuden alkuaikoina rituaaleja ei juuri ollut, vaan ne ovat tulleet mukaan myöhemmin ja ne liittyvät munkkien ja maallikkojen väliseen eroon. Tässä erossa konkretisoituu vapautuksen ja kärsimyksen välinen erottelu; siinä missä munkki on vapautunut kärsimyksistä, maallikko on sen alainen ja kärsii. Munkit ovat saaneet lisäksi papillisia tehtäviä, jotka korostavat hierarkisia suhteita ja ovat näin alttiita rituaaleille.

Ovatko uskonto ja henkisyys eri asioita? Onko uskonto organisoitua henkisyyttä - tai onko henkisyys henkilökohtainen uskonto? Mitä merkitystä henkisyyden ja uskonnollisuuden erottelulla on?

Raamattu on yksi maailman luetuimmista hengellisistä kirjoista. Eikä ihme, sillä Raamattu lupaa toivoa paluusta takaisin Luojan yhteyteen. Raamatun sanomien avulla voi myös luopua maailmallisuudesta ja itsekeskeisyydestä. Miten Jumalan syli avautuu Raamatussa kristinuskon mukaan?

Monille stigma on tuttu sana. Sillä viitataan usein yksilön tai yhteisön kokemaan häpeään, negatiiviseen leimaan, tai vaihtoehtoisesti sosiaaliseen asemaan (kielteisessä mielessä). Sanalla on kuitenkin muitakin merkityksiä, vaikka tarkoittaakin suoraan mm. kreikaksi häpeää.