Skip to main content

Voodoo - väärinymmäretty uskonto

  • Krista K

Kun joku mainitsee sanan voodoo, ensimmäiset mielikuvat aiheesta ovat useimmiten neuloilla tökittävä nukke, omituinen tanssi sekä musta magia. Yleisesti tämä uskontomuoto yhdistetään pahoihin taikoihin ja kirouksiin, mutta on suurimmaksi osaksi median luomaa harhaa.

Ihmiset suhtautuvat voodoohun usein varsin karttavasti ja jopa pelokkaasti, ja niinpä moni ei tiedä mitä uskonto todella pitää sisällään. Henkiparantaminen on yksi voodoon tuntomerkeistä. Tähän kuuluu sekoitus yrttilääkintää ja rukoilua, sekä ashén eli elämänvoiman vahvistamista tai puhdistamista eri keinoin heikkojen ja sairaiden osalta.

Historia

Voodoolla on maailmanlaajuisesti yli 70 miljoonaa kannattajaa, jonka myötä se luokitellaan suurimmaksi luonnonuskonnoksi. Alkujaan se on kotoisin Länsi-Afrikasta, mutta orjakaupan myötä levinneisyys laajeni Etelä-Afrikkaan, Yhdysvaltoihin ja lopulta myös Eurooppaan. Erityisesti Haitissa ja New Orleansissa voodoon vaikutus on suuri vielä nykyäänkin. Uskonnon alkuperän arvellaan kuitenkin ulottuvan jopa 4000 vuoden päähän.

Sana voodoo voidaan kirjoittaa eri tavoin, kuten vodou tai vodun, ja se merkitsee mm. henkien palvomista sekä näkymätöntä, käsittämätöntä voimaa. Voodoo on saanut vaikutteita mm. katolisuudesta ja haarautunut useampiin eri muotoihin. Pääosin tämä näkyy käytetyissä nimissä ja rituaaleissa, mutta kaikki pohjautuvat samankaltaisiin uskomuksiin, joita ovat esimerkiksi animismi, jossa kaikilla olioilla uskotaan olevan sielu, sekä toteismi, jonka mukaan ihmisillä ja eläimillä on yliluonnollinen yhteys toisiinsa.

Tunnetuin voodoohon liitetty henkilö on Marie Laveau, joka toimi voodoo-papittarena 1800-luvun New Orleansissa. Hän oli hyvin vaikutusvaltainen ja ehkä jopa pelottavakin nainen, ja vielä nykyäänkin ihmiset pelkäävät hänen langettavan kirouksia, mikäli vierailijat eivät kunnioita naisen hautapaikkaa.

Jumaluudet

Voodoossa iso osa ajasta pyhitetään eri jumalten ja jumaluuksien palvomiselle. Nämä jumaluudet voivat olla esi-isien henkiä, pyhimyksiä taikka yliluonnollisia olentoja. Meediot ja papit ovat tärkeässä roolissa, sillä vain heidän kauttaan jumalat voivat vierailla ihmisten parissa ja mahdollisesti tuoda viestejä tietyille henkilöille. Nämä yhteydenotot tapahtuvat tavanomaisimmin transsitilassa.

Hindulaisuuden tapaan jumalia on lukuisia erilaisia, jotka ovat muuttuneet tai jopa syntyneet kokonaan uudenlaisiksi ajan saatossa. Näin ollen ne myös tunnetaan lukuisilla eri nimillä, riippuen myös millä alueella voodoota harjotetaan. Tunnetuimpia jumaluuksia ovat Oloddumare tai Mawu (Länsi-Afrikan ylijumala), Papa Legba (fyysisen maailman ja tuonpuoleisen välinen viestinviejä), Yemaya (elämän alkuaäiti) sekä Osain (kasvien ja luonnon jumala).

Fetissit

Jumalien ja esi-isien henkien palvomiseen liittyy olennaisesti fetissit, eli palvontaan tarkoitetut välineet. Näitä voi olla erilaiset esineet, kuten patsaat, mutta myös kivet, ruoka tai uhratut eläimet. Eri jumaluuksien yhteydessä käytetään erilaisia fetissejä, jotka mahdollistavat viestimisen henkimaailman kanssa ja auttavat pitämään yllä yhteyttä tuonpuoleiseen.

Uskomus on, että mikäli jumalia tai esi-isiä ei muistella tai kunnioiteta tarpeeksi, ne lakkaavat kokonaan olemasta. Tästä syystä erityisesti lapsia arvostetaan paljolti, sillä jälkikasvu mahdollistaa sen, että joku muistaa vielä kuoleman jälkeenkin.

Stereotypiat

Voodoo-nuket ovat yleisin ja pelätty mielikuva uskonnon luonteesta. Todellisuudessa oikeastaan kukaan ei käytä kyseisiä tavaroita, varsinkaan aiheuttamaan toiselle pahaa. Poikkeuksiakin toki aina löytyy, mutta nykyään vain hyvin harva harjoittaa mustaa magiaa voodoon piirissä.

Seremonioissa papit tai meediot ottavat yhteyden jumaliin ja ilmentävät sitten tanssissaan näitä kuvaavia liikkeitä. Voodoon harjoittajat eivät käytä eläinten verta huvikseen seremonioiden yhteydessä. Mikäli tähän on tarvetta, eläimet yleensä uhrataan jumalille kokonaisuudessaan ja tilaisuuden lopuksi eläimet syödään, jotta päästäisiin osaksi jumalallista voimaa.  

Yksi olettamus voodoosta on myös ihmisten muuttaminen zombeiksi. Ketään ei todellisuudessa oikeasti muuteta epäkuolleeksi, vaan oppinut pappi voi käyttää tiettyä aineyhdistelmää hidastamaan ihmisen elintoimintoja ja lopuksi myös palauttaa ihmisen alkuperäiseen tilaansa. Näin ollen mitään vahinkoa ei saada aikaan.

uskonto