Ennen nopeita viestintäyhteyksiä ja internettiä, vallanpitäjät etsivät neuvoja yliluonnollisista lähteistä. Papit, astrologit, mystiikot ja oraakkelit neuvoivat ja ohjailivat hallitsijoita näiden tehdessä tärkeitä päätöksiä ja etsiessään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Mutta miksi hallitsijat kääntyivät mystikkojen puoleen?
Eri aikakausina raja tieteen, uskonnon ja mystiikan välillä oli häilyvä. Valtaapitävät joutuivat usein tekemään strategisia päätöksiä epävarmoissa olosuhteissa, joten heidän tietolähteinään olivat suurempaa maailmankaikkeutta ymmärtävät tahot, kuten papit, taivaankappaleita seuraavat astrologit ja tulevaisuutta ennustavat oraakkelit. Monet hallitsijat myös uskoivat jumalalliseen oikeuteensa hallita, mitä mystikkojen ennustukset ja neuvot vahvistivat.
Eräänä tavallisena arkipäivänä huomaat äkkiä tuntevasi asioita, joita et voi selittää. Ehkä tunnistat ihmisistä jotain syvempää kuin mitä he sanovat ääneen, tai sinulla on vahva tunne siitä, että lähelläsi on joku, vaikket häntä näekkään. Ehkä alat näkemään ennenunia tai henkiä ympärilläsi. Jokin sisälläsi on kuin aktivoitunut, ja tuttu maailma alkaa näyttää erilaiselta. Psyykkisten kykyjen herääminen ei ole harvinaista, vaikka siitä harvoin puhutaan avoimesti. Monet kokevat tämän prosessin usein elämän käännekohdissa - kun vanha elämänmalli on murenemassa ja jokin syvempi kutsuu pintaan. Se voi tuntua oudolta, pelottavalta ja ahdistavaltakin. Mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä ja miten jokainen voisi mediaalisia kykyjään kehittää, sitä pohdimme selvänäkijä Tanja Tissarin kanssa.
Useimmat meistä kasvavat ajatukseen, että ihmisellä on viisi aistia: näkö, kuulo, haju, maku ja tunto. Mutta itse asiassa meillä on myös useampi selväaisti, jotka ottessa käyttöömme, voisivat mullistaa tapamme ymmärtää itsemme ja ympäröivän maailman. Näistä selväaisteista meille kertoo tarkemmin meedio ja näkijä Susanna "Susu" Niemi.
Meillä kaikilla on selväaistit, mutta useimmat eivät osaa vielä käyttää niitä. Henkinen mentori, Satu Autere on vuosien ajan opastanut henkisen polun kulkijoita selväaistien vahvistamisessa. Hän antaa nyt konkreettisia vinkkejä, joilla voit herättää omat kykysi ja tehdä arjestasi helpompaa. Kyse ei ole mystisestä lahjasta vaan taidosta, jonka jokainen voi oppia!