Skip to main content

Kuninkaat ja selvännäkijät: Valtaa ja mystiikkaa läpi historian

  • Taina Mansikkamäki
TILAAJILLE

Ennen nopeita viestintäyhteyksiä ja internettiä, vallanpitäjät etsivät neuvoja yliluonnollisista lähteistä. Papit, astrologit, mystiikot ja oraakkelit neuvoivat ja ohjailivat hallitsijoita näiden tehdessä tärkeitä päätöksiä ja etsiessään vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Mutta miksi hallitsijat kääntyivät mystikkojen puoleen?

Eri aikakausina raja tieteen, uskonnon ja mystiikan välillä oli häilyvä. Valtaapitävät joutuivat usein tekemään strategisia päätöksiä epävarmoissa olosuhteissa, joten heidän tietolähteinään olivat suurempaa maailmankaikkeutta ymmärtävät tahot, kuten papit, taivaankappaleita seuraavat astrologit ja tulevaisuutta ennustavat oraakkelit. Monet hallitsijat myös uskoivat jumalalliseen oikeuteensa hallita, mitä mystikkojen ennustukset ja neuvot vahvistivat.

Monille aikalaisille astrologia oli yhtä vakavasti otettava tieteenala kuin astronomi, ja se oli osa yliopistojen opetussuunnitelmaa aina renessanssiajan loppuun. Monet kuuluisat tiedemiehet, kuten Tycho Brahe ja Johannes Kepler toimivat myös hoviastrologeina.

1600- ja 1700-luvuilla valistuksen aika alkoi kyseenalaistaa astrologian ja muiden mystisten käytäntöjen tieteellisyyttä. Tästä huolimatta monet hallitsijat jatkoivat mystikkojen konsultointia, usein salassa.

Mystiset neuvonantajat läpi historian

Muinainen Egypti

Faaraoiden hovissa astrologeilla ja oraakkeleilla oli merkittävä rooli. He auttoivat määrittämään suotuisia päiviä tärkeille tapahtumille, kuten sodankäynnille tai temppelien rakentamiselle. Esimerkiksi Kleopatra konsultoi usein astrologeja ja uskoi vahvasti tähtien voimaan. Yksi tunnetuimmista egyptiläisistä astrologeista oli Petosiris, joka eli noin 300 eaa. ja jonka kirjoitukset vaikuttivat astrologiaan vuosisatojen ajan.

Antiikin Rooma

Roomalaiset keisarit, kuten Augustus, käyttivät astrologeja sekä henkilökohtaisissa että valtionasioissa. Suetoniuksen mukaan Augustus julkaisi jopa oman horoskooppinsa osoittaakseen jumalallisen kohtalon. Kuuluisa astrologi Thrasyllus toimi keisari Tiberiuksen neuvonantajana ja vaikutti merkittävästi keisarin päätöksiin. Nero puolestaan luotti astrologiinsa Balbillukseen, joka ennusti keisarin valtakauden tapahtumat.

Keskiajan Eurooppa

Keskiajalla astrologia oli tärkeä osa kuninkaallisia hoveja. Esimerkiksi Englannin kuningas Edvard IV:n hoviastrologi oli vastuussa kuninkaan kruunajaispäivän valinnasta. Ranskassa Kaarle V, joka hallitsi 1364-1380, oli tunnettu kiinnostuksestaan astrologiaan ja tuki sen tutkimusta hovissaan.

Kirkollisilla mystikoilla oli myös merkittävä rooli keskiajan Euroopassa, vaikka he eivät aina toimineet suoraan hallitsijoiden neuvonantajina. Heidän kirjoituksensa ja opetuksensa vaikuttivat kuitenkin laajasti yhteiskuntaan ja ne ovat saaneet uuden renessanssin nykyajan mystiikkojen piirissä:

  • Teresa Avilalainen (1515-1582)
    Avilassa syntynyt, espanjalainen karmeliittanunna ja mystikko,  Teresa, uudisti karmeliittasääntökuntaa. Hänen kirjoituksensa hengellisestä elämästä ja mystiikasta vaikuttivat syvästi katoliseen teologiaan ja hengellisyyteen. Teresa oli yhteydessä Espanjan kuningas Felipe II:een ja sai tältä tukea luostareiden uudistamistyöhön.
  • Hildegard Bingeniläinen (1098-1179):
    Tämä saksalainen benediktiiniläisnunna ja kirjailija oli tunnettu näyistään ja profetioistaan. Hän kirjoitti useita teoksia teologiasta, lääketieteestä ja luonnontieteistä sekä sävelsi kirkkomusiikkia.  New age -liike on nostanut esiin Hildegardin holistisen ja luonnonmukainen näkemyksen parantamisesta ja mystiikasta. Abbedissana hän oli kirjeenvaihdossa paavien, keisareiden ja muiden vaikutusvaltaisten henkilöiden kanssa. Hänestä tuli ”prophetissa teutonica”, saksalainen naisprofeetta, jota sanottiin myös ”Reinin Sibyllaksi”.
  • Katariina Sienalainen (1347-1380)
    Italialainen dominikaanitertiääri ja mystiikko, Katariina Sienalainen, vaikutti merkittävästi aikansa politiikkaan. Hän toimi neuvonantajana paaville ja oli mukana sovittelemassa konflikteja Italian kaupunkivaltioiden välillä.

Renessanssin aika

Yksi renessanssiajan kuuluisimmista selvänkijöistä ja astrologeista oli Nostradamus (1503-1566), jonka salaperäisiä ennustuksia tulkitaan edelleen silmä tarkkana. Yksi Nostradamuksen asiakkaista oli Ranskan kuningatar, Katariina de' Medici, joka käytti hänen ennustuksiaan poliittisessa päätöksenteossa.

Englannin kuningatar Elisabet I:n hovissa vaikutti John Dee (1527-1608), joka oli sekä matemaatikko, astrologi että okkultisti. Dee toimi kuningattaren neuvonantajana ja hänen uskotaan vaikuttaneen muun muassa Englannin siirtomaavalloitusten ajoitukseen.

Venäjän imperiumi

Jälkipolville siperialainen munkki ja mystiikko Grigori Rasputin (1869-1916) esiintyy skandaalinkäryisenä irstailijana, mutta maine perustuu osittain vihamiesten levittämille huhuille,  Rasputin oli kokenut 28-vuotiaana uskonnollisen herätyksen ja kiersi sen jälkeen Venäjää askeettisena pyhiinvaeltajana. Hän sai mainetta ihmisluonnon syvällisenä ymmärtäjänä, kristillisten kirjoitusten tuntijana sekä parantajana, joka levitti rakkauden sanomaa. Palavasilmäisen Rasputinin maine parantajana levisi myös tsaarperheen korviin, kun he etsivät epätoivoisesti helpotusta hemofiliaa sairastavan poikansa kärsimyksiin. Tsaaritar  Aleksandran kautta Rasputin sai poikkeuksellisen vaikutusvallan tsaari Nikolai II:n hovissa, mikä vaikutti osaltaan Venäjän vallankumouksen syntymiseen.

Marski ja selvänäkijä

Selvänäkijä Aino Kassisen (1900–1977) asiakkaisiin kuuluivat hänen omien väitteidensä mukaan Risto Rytin ja marsalkka Mannerheimin kaltaiset johtohahmot. Kassinen ei ollut ensimmäinen selvänäkijä, jota Mannerheim konsultoi, sillä hän kertoo omassa elämäkerrassaan saaneen osuvan ennustuksen tulevaisuudestaan odessalaiselta selvänkijältä vuonna 1917. Sen mukaan Marski ottaisi vastaan korkeamman päällikkyyden, kuin mitä hänellä oli siihen asti ollut hoidettavana ja johtaisi armeijan voittoon.Hän luopuisi kuitenkin vapaaehtoisesti korkealta paikalta. Pian hän toimisi entistä korkeammassa asemassa, mutta taas lyhytaikaisesti. Vuosia myöhemmin hän kohoaisi vielä kerran hyvin korkeaan asemaan. Selvänkijä oli kertonut Mannerheimin uran valkoisten joukkojen ylipäälliköstä Suomen armeijan ylipäälliköksi ja vielä presidentiksi.

Mystikot omassa ajassaan

Mystikkojen rooli hallitsijoiden neuvonantajina on kiehtova osa historiaamme. Se kertoo ihmisen ikuisesta tarpeesta ymmärtää tulevaisuutta ja etsiä ohjausta epävarmoina aikoina. Vaikka nykyään tiede on syrjäyttänyt monet mystiset uskomukset, kiinnostus astrologiaan ja muihin esoteerisiin käytäntöihin elää vahvana..

Tämä historiallinen katsaus muistuttaa meitä siitä, miten monimutkainen suhde vallalla, uskolla ja tiedolla on ollut läpi aikojen. Se tarjoaa meille myös mahdollisuuden pohtia, miten nykyiset uskomuksemme ja päätöksentekoprosessimme saattavat näyttäytyä tuleville sukupolville.

Lähteet:

Wikipedia
Thorndike, L. (1923-58). A History of Magic and Experimental Science. Columbia University Press.

astrologia, mystiikka, nostradamus, okkultismi, selvänäkö