Noituus ja taikuus ovat kuuluneet ihmisten elämään jo vuosituhansien ajan, näin myös noidat. Kuitenkin ihmisten käsitykset noitavainoista ovat hämmästyttävän värittyneitä ja jopa vääristyneitä. Mitä noituus todella oli ja mitä noitavainojen myytin takaa paljastuu?
Vaikka hautausmaat ja historialliset rakennukset ovat perinteisiä kummitustarinoiden ympäristöjä, henget eivät viihty ainoastaan vanhoissa majataloissa tai manan majoilla. Pelottavia tarinoita kuullaan kaikenlaisista yllättävistä paikoista - jopa syvältä maan sisältä. Tässä kaksi tunnettua tarinaa luolissa majailevista kummituksista.
Arin Murphy-Hiscockin kirja Kukoistava noitakäsittelee magian yhteyttä hyvinvointiin ja se auttaa meitä tunnustelemaan ja tutkimaan erilaisia tapoja löytää itsemme uudelleen. Kova, kaunis ja koristeellinen kansikuva on Taivo Orgin käsialaa. Tummansinisellä pohjalla on kauniita köynnöksiä, joissa kasvaa mansikoita muistuttavia marjoja. Kirjan on englannista suomentanut Heini-Sofia Alavuo. Kirjoittaja on omistanut teoksen läheisilleen, jotka ovat tiukasti huolehtineet hänen jaksamisestaan, muistuttaneet tauoista ja rajoista huolehtimisesta.
Tympäiseekö? Tuntuuko että elämästä puuttuu sitä "jotain"? Piristä arkipäivääsi tuomalla siihen ripaus magiaa. Et tarvitse sitä varten taikasauvaa tai yrttipataa vaan tietoisen mielen ja hyvän intention. Ja simsalabim, ehkä elämän harmaus vaihtuu syksyn upeaan väriloistoon.
Luudalla lentävä noita on ollut Hollywoodin klassikkoaihe vuosikymmeniä, mutta ranskalainen nainen väittää nähneensä todellisuudessa jotain vastaavaa – ja hänellä on video todisteeksi.