Skip to main content

Erityisherkkyys on monien tähti-ihmisten ominaispiirre

Päivi Kaskimäki on tunnettu tamperelainen selvänäkijä ja maya-astrologi, joka pitää välillä myös luentoja ja kursseja. Yksi luentojen aiheista on tähti-ihmiset, tai lähemmin sanottuna tähteläiset, sekä näihin oleellisesti liittyvä erityisherkkyys.

Kaskimäen mukaan sielu on ikuinen ja syntyy eri planeetoille oppiakseen erilaisia asioita. Maapallolle on alkanut inkarnoitua sieluja, joita voisi melkeinpä kuvata uudeksi ”roduksi.” Näillä tähteläissieluilla on paljon avoimempi muisti liittyen omaan tähtikotiinsa ja alkuperäänsä. Monet ihmiset iästä riippumatta saattavat tunnistaa itsessään tähteläisen piirteitä, jo lapsena on voinut olla tunne omasta erityislaatuisuudesta, joka myöhemmällä iällä voi näkyä tietynlaisena lahjakkuutena.

Tähtilapset keskuudessamme – uuden ajan sielut etsivät paikkaansa

Jyväskyläläinen energiahoitaja Antti Häyhä on kohdannut työssään erikoisen ilmiön: yhä useammin hänen hoitohuoneeseensa saapuu lapsia ja nuoria, jotka eivät tunnu sopivan perinteisiin muotteihin. He ovat usein yliherkkyyttä, sukupuoli-identiteettikriisejä ja syvällistä viisautta kantavia sieluja, joiden vanhemmat etsivät epätoivoisesti vastauksia. Voisivatko he olla niin kutsuttuja tähtilapsia – korkeammista taajuuksista inkarnoituneita olentoja, jotka ovat tulleet auttamaan ihmiskuntaa siirtymässä uuteen aikaan?

Oletko tähtiläinen? Merkkejä kosmisesta sielustasi

Olet saattanut tuntea outoa kaipausta jonnekin, mitä et osaa nimetä tai ettet kuulu täysin tähän maailmaan. Ehkä ihmiset ovat sanoneet sinun olevan "erilainen" - hyvässä mielessä. Entä jos tämä kaipaus ei olisikaan vain mielikuvitusta, vaan muisto kodista, joka sijaitsee kauempana kuin osaat kuvitella? Tähtiläisiksi kutsutaan sieluja, jotka ovat eläneet aikaisempia elämiään muilla planeetoilla tai jopa kokonaan toisissa galakseissa. Käsite ei ole uusi - shamaanit ja henkiset opettajat ovat puhuneet kosmisista sieluista vuosituhansia. Nykyajan henkisyydessä tähtiläisyys on kuitenkin noussut uuteen valoon, kun yhä useammat ihmiset herääävät omaan moniulotteiseen sielutaustaansa.

Rakas tähtilapseni, sytytin kynttiläni sinulle

22.9 vietettiin kuolleiden lasten muistopäivää. Itsekin sytytin kynttilän omille tähtilapsilleni ja haluakin jakaa teille osan tarinaani. Kirjoitus on hyvin henkilökohtainen ja siten myös helposti
tunteita ja kaipausta herättävä.