Skip to main content

Uuden vuoden taikaa

”Jo on mennyt mennyt vuosi, menköhön tämäki vuosi muien vuosien mukahan, muien päivien perästä! Laulelkame, soitelkame, tehkäme iloinen ilta! Ei tässä surulla syöä, ei eletä huolen kanssa, tässä syöähän surutta, eletähän huoletonna. Täss´ on soitot seinämillä, kanteleet kamanan päällä, harput, huilut kammarissa, ilopillit ikkunoilla. Teksti: Kalevala

Varaustaikuus, taikamerkit ja amuletit – mitä ne tarkoittavat ja mihin niitä on kansanuskon aikaan käytetty?

Pahalta onnelta on ennen muinoin suojauduttu paitsi pitämällä kriittiset asiat salassa (jotta niitä ei voida käyttää itseä tai läheisiä vastaan), niin myös erilaisilla taianomaisemmilla keinoilla. Syytä olikin, sillä pahimmillaan saattoi tulla jopa impotenssi pelkästä naapurin katseesta, jos suojaukset eivät olleet kunnossa. Nykyihmisen silmin entisaikoina on käytetty paljon aikaa ja energiaa kaikenlaisen epäonnen torjumiseen ja estämiseen. Yksi tällaisen toiminnan muodoista perustui niin sanottuun varaustaikuuteen ja sen tuomiin moninaisiin mahdollisuuksiin. Varaustaikuuden väkevänä apuna on käytetty myös taikamerkkejä ja amuletteja.

Seiðr – ikivanhaa norjalaista taikuutta

Seiðr [SAY-der] on ikivanhaa norjalaista taikuutta. Sen keskiössä on pyrkimys nähdä tulevaisuuteen ja vaikuttaa tulevien tapahtumien kulkuun. Seiðria voidaan käyttää sekä siunauksiin että kirouksiin. Seiðrin juuret juontavat niinkin kauas kuin myöhäiselle rautakaudelle. Norja oli seiðrin kehto, jossa tätä taikuuden muotoa pääasiallisesti harjoitettiin. Kristinuskon myötä seiðr kuitenkin hiljalleen hävisi. Tänä päivänä tiedämmekin siitä enää hyvin vähän, ja seiðr yllä leijuu mystiikan verho.

Elämän ei tarvitse aikuisena olla tylsää - näin tuo elämääsi ripauksen magiaa...

Elämä on aikuisena usein tappavan tylsää, täynnä velvollisuuksia, kiirettä ja työtä, eikö? Entäpä, jos voisit palata niihin lapsuuden mielikuvituksellisiin päiviin, jolloin koko elämä oli taikaa. Silloin juttelisit keijukaisen kanssa, katselisit pikkulintujen pesätouhuja ihmettä tuntien, tuntisit maadoittavan hongan energian, ja kuulisit kuinka tuuli laulaa lehtipuissa.

10 noitamaista rituaalia piristämään arkipäivääsi

Tympäiseekö? Tuntuuko että elämästä puuttuu sitä "jotain"? Piristä arkipäivääsi tuomalla siihen ripaus magiaa. Et tarvitse sitä varten taikasauvaa tai yrttipataa vaan tietoisen mielen ja hyvän intention. Ja simsalabim, ehkä elämän harmaus vaihtuu syksyn upeaan väriloistoon.