Istun hiljentymään. Voisin käyttää sanaa meditoida ja tai mindfulness, mutta hiljentyminen sanana on minulle helpompi. Se ei pidä sisällään niin paljon tekemistä tai yrittämistä. Hiljentyminen vie minut mielen tuolle puolen. Hiljentymisen takaa, sen lävitse, voin tavoittaa jotakin itseäni suurempaa. Jotakin joka on "minä", eikä kuitenkaan ole.

Tiedätkö sen kiusallisen tunteen, kun vaikkapa odotat ystävääsi saapuvaksi tapaamiseenne, ja puhelimestasi on akku loppu? Siinä sitten istut kahvilassa, kiusaantuneena kiemurrellen. Et oikein tiedä kuinka jalkasi asettelisit tai mihin laskisit kätesi lepäämään. Hypistelet kahvikuppiasi ja pyörittelet lusikkaa tuossa jalossa tummassa nesteessä ja teeskentelet tutkivasi sen ominaisuuksia. Välillä vilkuilet ympärilläsi olevia kahvilan muita asiakkaita hieman. Sinulla on outo olo, jossa on hippunen häpeää ja syyllisyyttä. Toivot, että kukaan ei huomaa sinun parhaillaan syyllistyvän Kaikkein Kauheimpaan Syntiin… siihen, että et tee oikein mitään.