Elämässä kipu on väistämätön, mutta kärsiminen vapaaehtoista. Haluatko kärsiä vai olla vapaa, on viime kädessä oma päätöksesi.

Mikä on se aarre, jota kaikki etsivät, kukin omalla yksilöllisellä tavallaan? Jokainen ihminen luonnolliseen tapaan etsii onnea ja täyttymystä ja haluaa välttää kärsimystä. Ja paradoksaalista lienee, että juuri tämä onnen etsiminen itsensä ulkopuolelta ja kärsimyisen pelkääminen ja välttäminen pitävät todellisen onnen ja autuuden piilossa. Se lymyää piilossa taustalla yksinkertaisuutena ja selkeytenä Maailma-nimisen illuusion ja unen takana, odottamassa joka hetki löytäjäänsä.

Onko syntymän ja kuoleman välissä juuri muuta kuin kärsimystä ja ohimeneviä onnen hetkiä, joihin yritämme takertua epätoivoisasti. Kumpuaako kärsimys omista valinnoista, maailman pahuudesta vai onko se Jumalan meille antama rangaistus? Vai onko koko kärsimys käsitteenä täysin viallinen ja pelkästään harha? Useat ehkä ajattelevat kärsimyksen (ja tällä tarkoitan ennen kaikkea henkistä) johtuvan siitä, että Jumala rankaisee meitä, koska olemme tehneet vääriä valintoja elämässä. Jotkut meistä ovat sitä mieltä, että maailma vain on paha. Molemmat käsitykset juontuvat siitä, että kokee olevansa uhri, eikä pysty vaikuttamaan elämäänsä mitenkään. Entä jos kärsimys on oma valinta? Mutta kuka valitsisi tieten tahtoen elämäänsä kärsimystä...