Joskus henkisen havahtumisen jakso on niin voimakas ja tapahtuu vauhdilla, että se hämmentää ja laittaa pään pyörälle. Samalla hallinnan tunne omasta elämästä katoaa,  minuus on kadoksissa ja koko elämänsuunta saattaa hukkua hetkeksi. Voimakas, nopeasti etenevä henkinen kehityskulku pakottaa ihmisen pysähtymään. Uusi tilanne vaatii sopeutumista. Ja aikaa, kärsivällisyyttäkin. Tässä tilassa ihminen voi hetkeksi menettää otteen arjen hallintaan, ei esimerkiksi saa nukuttua tai ei muista syödä. Näläntunnetta ei tule. Työ ei luista. Läheiset ihmissuhteet kärsivät ja saattaa joutua selittämään tuntemuksiaan, vaikka ei ymmärrä niitä itsekään. Ihminen saattaa epäillä myös omaa mielenterveyttään, olenko tämä minä? Mitä minä koen?

Kirjat ja elokuvat antavat usein sen kuvan että henkinen herääminen on ruusuilla tanssimista mutta tosielämässä se ei ole kaunista katseltavaa. Se voi olla rumaa, raakaa ja koettelevaa. Elämä mullistuu, omat uskomukset ja toimintamallit muuttuvat ja ihmiset saattavat kaikota ympäriltä. Miten rajulta henkinen herääminen voi tuntua - ja miksi sitä kaikkea voi lopulta arvostaa?

Henkinen herääminen saa meidät kosketuksiin sielun ja hengen kanssa, josta olemme olleet erotettuina liian kauan. Yhteiskuntamme arvostaa materiaalista kasvua yli kaiken muun, näin ollen on haastavaa lähteä matkaan, joka vie meidät syvälle kosketuksiin itsemme ja Lähteen kanssa. Kaikki lähtien siitä, miten suunnittelemme, pukeudumme, työskentelemme ja puhumme perustuu oletukseen siitä, että on olemassa vain yksi ulkoinen, fyysinen todellisuus, eikä muuta. Siksi elämästä tulee pinnallista ja tyhjää. Meistä voi tulla rikkaita, kunnioitettuja, rakastettuja tai jopa kuuluisia, mutta mikään näistä ei täytä sieluttomuuden aiheuttamaa sisäistä tyhjyyttämme. Onneksi on kuitenkin hetkiä, jolloin tunnemme tämän tyhjyyden sisällämme. Saatamme torjua sen surumieliset kutsut ja yrittää täyttää tyhjyyden materialla ja kokemuksilla, mutta emme pääse sitä kuitenkaan pakoon. Sitten, yhtäkkiä, elämämme halkeaa kahti ja maa allamme murenee. Putoamme, huutaen ja itkien, tyhjyyteen.

Puhuttaessa henkisestä heräämisestä, moni kuvittelee sen tuovan elämään pelkästään iloa, onnea ja autuutta. Kyllä sitäkin tulee - jossain vaiheessa - mutta todennäköisempää on, että koet elämässä suuria muutoksia, eikä nämä muutokset tunnu siunauksilta, vaan kirouksilta. Joillekin henkinen herääminen on niin raju kokemus, että koko elämästä putoaa pohja ja jää tyhjän päälle, jotkut päätyvät psykiatriselle osastolle mielenterveysongelmien vuoksi. Henkinen herääminen on monille rankka kokemus. Vielä parikymmentä vuotta sitten henkinen havahtuminen tapahtui yleensä hiljalleen, jolloin "pää pysyi mukana".

Eräänä tavallisena arkipäivänä huomaat äkkiä tuntevasi asioita, joita et voi selittää. Ehkä tunnistat ihmisistä jotain syvempää kuin mitä he sanovat ääneen, tai sinulla on vahva tunne siitä, että lähelläsi on joku, vaikket häntä näekkään. Ehkä alat näkemään ennenunia tai henkiä ympärilläsi.  Jokin sisälläsi on kuin aktivoitunut, ja tuttu maailma alkaa näyttää erilaiselta. Psyykkisten kykyjen herääminen ei ole harvinaista, vaikka siitä harvoin puhutaan avoimesti. Monet kokevat tämän prosessin usein elämän käännekohdissa - kun vanha elämänmalli on murenemassa ja jokin syvempi kutsuu pintaan. Se voi tuntua oudolta, pelottavalta ja ahdistavaltakin. Mitä tällaisessa tilanteessa voisi tehdä ja miten jokainen voisi mediaalisia kykyjään kehittää, sitä pohdimme selvänäkijä Tanja Tissarin kanssa.