Kaikki ovat olleet tekemisissä haastavien ihmisten kanssa. Joskus haastavuuden havaitsee vasta jälkeenpäin; olo on likainen, hämmentynyt tai ahdistunut. Se, minkä kukin kokee haastavaksi, vaihtelee. Joskus haastavuus liittyy kohdattuun ihmiseen, joskus taas omaan keskeneräisyyteemme. Tai ehkäpä se olenkin minä itse, joka on haastava...?
Tiedät tunteen, kun joku ihminen ärsyttää. Miten joku voikaan sanoillaan tai teoillaan saada sinut ärsyyntymään aina vihaisuuteen asti. Joskus riittää pelkkä ihmisen perusenergia, olemassa olo vi**kseen. Kiitä siis heitä.
Tapaat jonkun, joka tuntuu heti tutulta. Magnetismi on kiistaton, yhteys syvä. Mutta pian alkavat haasteet, joille ei löydy ratkaisua. Riitelette samoista asioista yhä uudelleen, tunteet kuohuvat, eikä tilannetta pysty muuttamaan. Olet karmisessa suhteessa. Näitä symbioottisia suhteita on meillä jokaisella ja ne perustuvat aina alitajuisten haavojen yhteenliittymiseen. Henkisen tiedon tutkija Henna Havuer on omakohtaisesti käynyt niitä läpi, mikä johti hänet opiskelemaan niitä syvemmin. Tässä haastattelussa hän avaa ovia karmisten suhteiden maailmaan uudesta näkökulmasta ja kertoo, miten niistä voi oppia kasvamaan kohti vapautta.