
Eväitä arkielämään: miten tulla toimeen haastavien ihmisten kanssa
Kaikki ovat olleet tekemisissä haastavien ihmisten kanssa. Joskus haastavuuden havaitsee vasta jälkeenpäin; olo on likainen, hämmentynyt tai ahdistunut. Se, minkä kukin kokee haastavaksi, vaihtelee. Joskus haastavuus liittyy kohdattuun ihmiseen, joskus taas omaan keskeneräisyyteemme. Tai ehkäpä se olenkin minä itse, joka on haastava...?
Miksi toinen tuntuu haastavalta. Huomattuasi toisen haastavuuden, kannattaa ensimmäiseksi kääntää katse sisimpään. Miksi tämä on haastavaa? Millainen toinen ihminen on, kun hän on haastava? Mitä tunteita meissä silloin herää? Esimerkiksi kateuden tunne kertoo siitä, että toisella on jotain mitä sinäkin haluaisit. Haastavuus voi kertoa myös toisen ihmisen sellaisesta ominaisuudesta, jota sinä et salli itsellesi. Sekin voi herättää kateutta. Joskus haastavuus taas liittyy puhtaasti toiseen ihmiseen. Aina on hyödyllistä mietiä, mikä on oma osuutemme haastavaksi kokemassamme tilanteessa.
Tarkenna haastavuutta. Kun huomaat kokevasi toisen ihmisen haastavaksi, kannattaa pohtia, mistä tarkemmin ottaen on kysymys. Haastavuus voi olla vaativuutta, kontrollointia, kilpailua, besser-wisser-pätemistä, rajojemme rikkomista, röyhkeää tai ylimielistä käytöstä, manipulointia tai jotain muuta. Joskus haastavuus johtuu siitä, että voimme intuitiivisesti aistia toisesta pahantahtoisuutta tai puhdasta pahuutta. Mitä tarkemmin pystymme haastavuuden määrittämään, sitä selkeämpi kuva meille tilanteesta syntyy. Selkiyttäminen helpottaa oloamme, koska sitä kautta syntyy hallinnan tunnetta. Parhaimmillaan pääsemme haastavuuden analyysissä parempaan itsetuntemukseen, mikäli uskallamme olla rehellisiä itsellemme.
Hyväksy tilanne ja minimoi kontaktit. Toisen ihmisen haastavuus kannattaa hyväksyä. Häntä ei voi muuttaa, asioiden hoitaminen hänen kanssaan voi jatkossakin tuntua työläältä tai hän puhuu ilkeästi tulevaisuudessakin. Emme koskaan tule olemaan ystäviä. Tämän hyväksyminen vapauttaa henkistä energiaa. Voimme sallia itsellemme sen, ettei kaikista tarvitse pitää. Kun olemme sinut kokemuksemme ja muiden tosiasioiden kanssa, kannattaa alkaa rajaamaan kontakteja haastavaan ihmiseen. Mikä on pienin mahdollinen määrä kontakteja, joita meillä on haastavaan ihmiseen pakko olla?
Ole selkeä, älä anna vaihtoehtoja. Jos haastavuus johtuu toisen vaativuudesta, kannattaa olla tiukka ja selkeä, ellei peräti ehdoton. Tällöin kerromme, miten haluamme tilanteen etenevän tai miten itse tulemme toimimaan riippumatta siitä, kuinka haastava ihminen reagoi. Vaihtoehtoja ei kannata antaa, koska vaativa persoona alkaa manipuloida ja pelata saadakseen haluamansa ja hyötyäkseen meistä mahdollisimman paljon. Toimeen tulemista ja olemistamme helpottaa, kun pystymme lisäksi omaksumaan välinpitämättömän asenteen.
Omat rajat ja ymmärrys. Omat rajat kannattaa tuntea. Kun toinen ihminen ylittää ne, on jokaisella oikeus pitää puoliaan. Myös silloin tulisi kunnioittaa vastapuolta. Voimme esimerkiksi sanoa, että ”tuo ei ollut minusta asiallista”, ”en tee tuollaista”, ”tästä en halua puhua” tai ”en halua vastata tuollaisiin kysymyksiin”. Kun tunnemme rajamme ja pidämme niistä kiinni, muutkin todennäköisemmin tekevät niin.
Haastavan ihmisen kanssa toimeen tulemista edesauttaa ymmärrys. Meidän kannattaa pyrkiä näkemään haastavan käytöksen taakse: miksi hän toimii noin. Kyseessä voi olla selviytymiskeino, jonka haastava ihminen on oppinut lapsuudessaan. Mitä tuollainen toiminta palvelee? Mitä hän sillä on saavuttanut ja uskoo saavuttavansa?
Ymmärryksen myötä omat negatiiviset tunteemme hälvenevät. Tai sitten ei.