Skip to main content

8 luonnonlääkettä viruksia vastaan

  • ViljaJ

Yrttejä on käytetty luonnonmukaisessa lääkinnässä kautta aikain hoitamaan monia erilaisia sairauksia, kuten virusten aiheuttamia infektioita. Yrtit sisältävät runsaasti vahvoja kasviyhdisteitä, minkä ansiosta moni niistä auttaa kehoa taistelemaan viruksia vastaan. Samasta syystä yrtit ovat myös luonnonparantajien suosiossa.

Pidä kuitenkin mielessä, että joidenkin yrttien terveyshyötyjä tukee vasta rajallinen määrä ihmisillä tehtyjä tutkimuksia. Siksi niihin kannattaa suhtautua pienellä varauksella.

Tässä 8 viruksia vastustavaa yrttiä ja kasvia.

Oregano

Minttuihin kuuluva oregano on suosittu yrtti ja tunnettu lääkinnällisesti vaikuttavista piirteistään. Se sisältää esimerkiksi karvakroli-nimistä kasviyhdistettä, jolla on viruksia vastaan taistelevia ominaisuuksia.

Eräässä koeputkitestissä sekä oreganoöljy että eristetty karvakroli heikensivät hiirten noroviruksen (MNV) toimintaa vartin sisällä altistamisesta.

MVN on äärimmäisen tarttuva ja yleisin syy ihmisten vatsatautiin. Se on hyvin samankaltainen kuin ihmisten norovirus. Koska ihmisten norovirusta on tunnetusti hankala kasvattaa laboratorio-olosuhteissa, käytetäänkin tieteellisissä tutkimuksissa usein hiirten norovirusta ihmisten noroviruksen asemasta.

Oreganoöljyn ja karvakrolin on myös todistettu taistelevan ykköstyypin herpes simplex-virusta (HSV-1), lasten ja nuorten ripulin yleistä aiheuttajaa rotavirusta sekä hengitystieinfektioita aiheuttavaa RS-virusta vastaan.

Salvia

Salvia on oreganon tavoin minttuihin kuuluva aromaattinen yrtti, jota on jo kauan käytetty perinteisissä lääkkeissä virusperäisten tulehdusten hoitoon.

Salvian viruksia vastustavat ominaisuudet ovat enimmäkseen safficinolide- ja sageone-nimisten yhdisteiden ansiota. Niitä löytyy kasvin lehdistä ja ruodosta.

Koeputkitestit viittaavat siihen, että salvia saattaisi vastustaa AIDS:n taustalla olevaa ykköstyypin HI-virusta (HIV-1). Eräässä tutkimuksessa salviauute heikensi selvästi HI-viruksen toimintaa estämällä sen tunkeutumisen kohdesoluihin.

Salvian on myös osoitettu taistelevan ykköstyypin HS-virusta (HSV-1) sekä maatalouseläimiin, kuten hevosiin, lehmiin ja sikoihin tarttuvaa Indianan vesiculovirusta vastaan.

Fenkoli

Myös lakritsinmakuinen fenkoli voi auttaa taistelemaan joitakin viruksia vastaan.

Eräs koeputkitesti osoitti, että fenkoliuutteella on voimakkaasti herpesviruksia ja 3-tyypin parainfluenssaa (PI-3) vastustavia ominaisuuksia. Parainfluenssa aiheuttaa henkitystieinfektioita karjaeläimille.

Myös fenkolista uutetun eteerisen öljyn pääkomponentti, trans-anetoli on osoittanut vahvaa potentiaalia taistella herpesviruksia vastaan.

Lisäksi fenkoli saattaa antaa potkua vastustuskyvylle ja lieventää kehon kroonista matala-asteista tulehdustilaa, mikä voi niin ikään auttaa pitämään virusinfektiot loitolla.

Auringonhattu

Auringonhattu on monien terveyttä edistävien vaikutustensa vuoksi yksi yrttilääkkeiden yleisimmistä ainesosista. Muun muassa kasvin kukkia, lehtiä ja juuria hyödynnetään luonnonmukaisissa rohdoksissa.

Itse asiassa jo Amerikan intiaanit käyttivät kartionmallisia kukkia tuottavaa Enhinacea purpurea-lajiketta hoitaakseen monia erilaisia vaivoja, kuten virusten aiheuttamia infektioita.

Moni koeputkitesti viittaakin siihen, että tietyt auringonhattulajikkeet, kuten E. pallida, E. angustifolia ja E. purpurea olisivat erityisen tehokas apu herpeksen ja influenssan kaltaisia virusperäisiä tulehduksia vastaan.

E. Purpurea-lajikkeen on ajateltu myös parantavan vastustuskykyä. Tämä tekisi siitä erityisen hyödyllisen virusperäisten infektioiden hoidossa.

Seljat

Seljat ovat kasviperhe, josta jalostetaan paljon esimerkiksi eliksiirejä ja pillereitä. Niitä taas käytetään virusperäisten tulehdusten, kuten flunssan ja nuhakuumeen luonnonmukaiseen lääkintään.

Eräässä tutkimuksessa hiirille annetun seljanmarjamehutiivisteen havaittiin pysäyttävän influenssaviruksen lisääntymisen ja stimuloivan immuunisysteemin reaktiokykyä.

Lisäksi neljän, kaikkiaan 180 testihenkilöä käsittävien tutkimusten läpikäynnissä seljanmarjavalmisteiden havaittiin vähentävän oleellisesti virusten aiheuttamien ylä-hengitysteinfektioiden oireita.

Lakritsi

Lakritsia on käytetty jo vuosisatojen ajan perinteisissä kiinalaisissa lääkkeissä ja luonnonmukaisissa hoidoissa muutenkin.

Glycyrrhizin, liquiritigenin ja glabridin ovat vain esimerkkejä lakritsin vaikuttavista ainesosista, joilla on voimakkaasti viruksia vastaan taistelevia ominaisuuksia.

Koeputkitestien mukaan lakritsinjuuriuute on tehokas HI- ja RS-viruksia sekä SARS-koronavirusta (SARS-CoV) vastaan. Viimeksi mainittu aiheuttaa vakavaa keuhkokuumetta.

Kurjenherne

Kurjenherne on kukkiva yrtti, jota on hyödynnetty paljon perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä. Kasvi on pullollaan Astragalus-polysakkaridia, jolla on huomattavia vastustuskykyä tehostavia ja virusvastaisia ominaisuuksia.

Koeputki- ja eläinkokeet osoittavat, että kurjenherne taistelee herpesviruksia, C-hepatiittia ja lintuinfluenssa H9-virusta vastaan.

Lisäksi koeputkitestit viittaavat siihen, että Astragalus-polysakkaridi eli APS suojelisi ihmisen astrolyyttisoluja herpesinfektioilta. Astrolyytit ovat runsaimmin edustettu solutyyppi keskushermostossamme.

Voikukka

Moni pitää voikukkaa rikkaruohona, mutta kasvia on silti tutkittu sen useiden lääketieteellisesti kiinnostavien ominaisuuksien vuoksi. Niiden muassa on kasvin kyky taistella viruksia vastaan.

Koeputkitestit viittaavat siihen, että voikukka taistelisi B-hepatiittia, HI-virusta ja influenssaa vastaan.

Lisäksi eräässä koeputkitutkimuksessa havaittiin, että voikukkauute hillitsi degueviruksen lisääntymistä. Dengue on hyttysten levittämä virus, joka aiheuttaa denguekuumetta. Denguekuumeen oireita ovat esimerkiksi korkea kuume, oksentelu ja lihaskipu, ja tauti voi olla jopa kuolettava.

Yhteenveto

Sekä oreganon ja salvian kaltaisilla yleisillä keittiöyrteillä että vähemmän tunnetuilla kasveilla, kuten kurjenherneellä ja seljanmarjoilla on paljon virusvastaisia ominaisuuksia monia eri viruksia vastaan.

Voimakkaat yrtit on helppo ottaa osaksi ruokavaliota lisäämällä niitä esimerkiksi omiin suosikkiresepteihin tai valmistamalla niistä teetä.

Pidä kuitenkin mielessä, että useimmat tutkimuksista ovat niin sanottuja koeputkitutkimuksia tai eläinkokeita, joissa on käytetty tiivistettyjä uutteita. Siksi on epäselvää, onko pienillä yrttiannoksilla vastaavia vaikutuksia.

Lähde:

15 Impressive Herbs with Antiviral Activity

luonto, luonto parantaa