Kadonneen sielun kutsu – muinaisen metsämuistin jäljillä (2)

Nykyajan ihminen elää keskellä jatkuvaa kiirettä, teknologiaa ja suorittamista. Moni tuntee, että jokin sisäinen yhteys on kadonnut – ettei enää kuule omaa sieluaan tai luonnon hiljaista ääntä. Suomalais-ugrilainen perinne kutsuisi tätä sielunmenetykseksi, mutta muinainen tieto muistuttaa: yhteys on yhä olemassa, se vain odottaa herättämistä.

Muinainen muisti herää hiljaisuudessa

Nykyajan ihminen on vieraantunut juuristaan ja luonnon rytmistä. Silti yhteys ei ole kadonnut, se on vain unohtunut. Muinainen metsämuisti elää meissä jokaisessa – se on tunne kuulumisesta tähän maahan, puihin ja tuuleen. Kun pysähdymme metsään hiljaisuuden äärelle, hengitämme samaa ilmaa kuin esi-isämme.

Yhteinen laulu, kyyneleet tai hiljainen hetki luonnon keskellä voivat avata tuon muistin uudelleen – ilman sanoja, mutta syvässä yhteydessä kaikkeen elävään. Metsässä ei tarvitse tehdä mitään erityistä. Riittää, että on läsnä ja kuuntelee.

Metsä kutsuu palaamaan juurille

Metsään ei mennä vauhdilla ja melulla, vaan hiljaa, kunnioittaen. Kun liikumme hitaasti ja kuuntelemme ympäristöä, aistimme metsän oman rytmin. Liike ja hengitys ovat osa yhteyttä, aivan kuten muinoin: ei pysähtyneisyyttä, vaan virtausta ja elämää.

Jokaisella on mahdollisuus löytää oma tapansa herättää metsämuistinsa. Se voi tapahtua hiljaisessa vaelluksessa, rummun äärellä, yhteisöllisessä laulussa tai yksin istuen sammalmättäälle. Kun tunnistat vetovoiman, joka vetää sinut metsään, olet jo askeleen lähempänä itseäsi.

Karhuperinne – yhteyden symboli

Karhu on ollut suomalaisessa perinteessä enemmän kuin eläin. Sitä on pidetty pyhänä olentona, metsän voimana ja ihmisen sukulaisena. Karhulle laulettiin runoja ja loitsuja, sen kunniaksi järjestettiin rituaaleja ja karhunkaadosta tehtiin juhla, jossa kunnioitettiin elämän kiertokulkua.

Karhu edustaa voimaa, rohkeutta ja rajan häivyttämistä näkyvän ja näkymättömän maailman välillä. Se on portinvartija muinaiseen tietoisuuteen – muistutus siitä, että ihminen ei ole luonnon yläpuolella, vaan osa sen suurta kudosta.

Paluu metsään on paluu itseen

Kun menemme metsään avoimin aistein, voimme tuntea, miten jokin meissä alkaa hengittää vapaammin. Se on muinaisen yhteyden heräämistä – samaa metsämuistia, jota esi-isämme kantoivat.

Hiljentyminen, kuunteleminen ja kunnioitus ovat portteja tähän muistiin. Metsä ei vaadi sanoja, vain läsnäoloa. Siellä kadonnut sielu voi löytää tiensä takaisin.

Lähteet ja lisälukemista:

• Mia Jokiniva: Metsäjooga
• Vesa Matteo Piludu: The Forestland’s Guests: Mythical Landscapes, Personhood, and Gender in the Finno-Karelian Bear Ceremonialism
• teologia.fi: Karhuseremonia kertoo muinaisesta suomalaisesta uskomusmaailmasta