Kummituskissa ja kasvoton mies

Minkälaisia kokemukset toispuoleisen hengistä ovat? Lue jutusta sykähdyttäviä omakohtaisia kertomuksia. Entä onko sinulla tällaisia kokemuksia?

Yhdysvalloissa yksi viidestä aikuisesta kertoo nähneensä aaveen, ja 29 % heistä kertoo olleensa yhteydessä kuolleeseen henkilöön. Mielenkiintoista on myös se, että näitä aaveita nähneitä on jatkuvasti enemmän. Minkälaisia nämä kokemukset sitten ovat?

"Mitään muuta selitystä tapahtuneelle ei ole"

Vuonna 1997 minä ja vaimoni työskentelimme panimoyritykselle. Asuimme ja työskentelimme missä tahansa pubissa, minne meidät lähetettiin loma-avuksi. Yhdessä pubissa huomasimme outoja asioita. Huoneeseen astuessani tunsin, että tila oli selittämättömästi muuttunut, ja kuulimme outoja ääniä. Ensin havaintomme huvittivat meitä. Oluthanat lakkasivat toimimasta, ja lähdin kellariin hakemaan toista tynnyriä olettaen että edellinen oli tyhjä, huomasinkin että kaasu oli suljettu. 

Muutama päivä myöhemmin, pubin suljettuamme, suuntasimme yläkertaan. Kuulin askelia, ja ajattelin että jokin asiakkaista oli vielä sisällä ja mennyt meidän asuintiloihimme. Avasin oven ja näin miehen ruskeissa housissa ja kermanvärisessä raidallisessa paidassa, jonka hihat oli kääritty. Mies käveli yläkertaan. Huusin miehelle ja seurasin häntä. Kun pääsin ylös, kävin huoneet läpi eikä missään ollut ketään. Kun tajusin, että rakennuksessa ei ollutkaan ylimääräistä väkeä, tunsin kylmän puistatuksen ja hermostuin kovasti. Kun ajattelen tilannetta nyt, muistan sen täydellisesti ja siitä tulee epämiellyttävä olo.

Kuvailin miestä myöhemmin pubin vakiasiakkaille, ja useammat heistä kertoivat kuvauksen vastaavan muutaman vuoden takaista vuokraisäntää. He jopa kuvailivat samat näkemäni vaatteet. Useimmat ihmiset joille olen kertonut, ovat nauraneet ja sanoneet että kuvittelin kaiken. Ne, jotka uskovat, kertovat omista kokemuksistaan. Yleensä en kerro tästä, sillä se saa minut tuntemaan itseni hölmöksi. Kokemus muutti minut skeptikosta avomieliseksi. Kerron edelleen itselleni, etten usko kummituksiin, mutta ajattelen myös, että maailmassa on paljon asioita joita emme ymmärrä. Kokemalleni ei ole selitystä. Olen miettinyt sitä nyt kauan, ja päättelen, että näin aaveen.

"Hetki oli tärkeä minulle, ja se hämmästyttää minua edelleen"

Oli vuoden 2009 syksy, ja olimme New Yorkin osavaltiossa puolisoni perheen omistamalla tilalla. Se oli ollut hänen isovanhempiesa maitotila, ja hänen tätinsä asui tilalla 70-luvulla rakentamassaan talossa. Isovanhempien koti oli lähellä, mutta se oli myyty aikaisemmin maakaupan myötä. Heräsin yöllä, koska tunsin että joku tuijotti minua. Se oli häiritsevää, mutta ei kovin pelottavaa. Katsoin huoneeseen sängystä ja näin miehen, joka näytti olevan noin 30- tai 40-vuotias. Hän oli pukeutunut haalareihin, hiukset oli kammattu taakse. Hän vain tuijoitti minua intensiivisesti, ja tunsin että hän tiesi minun olevan henkilö, jonka kanssa hänen lapsenlapsensa saisi lapsen.

Kuukautta myöhemmin matkustin miehin kanssa Maineen tapaamaan hänen vanhempiaan ensimmäistä kertaa. Tuona iltana puolisoni äiti antoi minulle perhealbumin katseltavaksi, ja sen ensimmäinen kuva oli mustavalkoinen kuva miehestä, joka oli seisonut huoneessa. Kyseessä oli anoppini isä. Olin helpottunut, kun tapahtunut sai "selityksen". En kertonut tulevalle anopilleni mitään, mutta kerroin puolisolleni, joka ei kieltänyt eikä uskonut. Tykkään kertoa kokemuksestani, sillä se oli tärkeä hetki, ja se edelleen hämmästyttää minua.

Tämän kokemuksen jälkeen olen kohdannut saman hengen samassa talossa. Vuonna 2015 nukuin samassa huoneessa, ja joku tönäisi minua kovaa selkään ja heräsin. Huomasin, että tyttäreni oli putoamaisillaan sängystä, ja olisi lyönyt päänsä pöydän kulmaan. Uskon, että aave huolehti meistä. Ne harvat ihmiset, joille olen kertonut tapahtuneista, ovat pitäneet niitä hienoina. En ole kertonut monille, mutta ne joille kerroin, eivät ole epäilleet kertomaani ja ovat avoimia ajatukselle kuolemanjälkeisestä elämästä.

"Mietin kuvittelinko kaiken, mutta tiedän vain sen, että olin täysin hereillä"

Oli vuosi 1976 ja olin 13-vuotias. Nukuin takapihalla vanhassa partioteltassa koulukavereiden kanssa. Heräsin aamuviideltä, ja näin että vaalea nuori poika oli tunkenut päänsä telttaan ja tuijotti minua. Oli varhainen aamu ja olin väsynyt, joten ajattelin että se oli vaalea veljeni, mutta hän oli vasta 9-vuotias ja nukkui talossa. Myöhemmin samana päivänä kysyin veljeltäni miksi hän oli ollut niin aikaisin hereillä, ja hän kielsi kaiken ja sanoi olleensa nukkumassa. Viikkoa myöhemmin oltiin ystävien kanssa taas teltassa nukkumassa, kun heräsin aikaisin ja näin saman vaalean lapsen istumassa jalat ristissä nukkuvan kaverini pään päällä. Teini kun olin, en välittänyt ja jatkoin uniani. Kukaan ystävistäni ei sanonut mitään, joten arvelen että he eivät nähneet mitään.

Olin melkein unohtanut tuon kaiken, enkä kertonut toisesta kokemuksesta kenellekään, kunnes juttelin 80-luvun lopulla veljeni kanssa ja hän yhtäkkiä mainitsi, että hän oli kavereineen nukkunut teltassa pihalla, ja yksi kavereista oli seuraavana aamuna kysynyt, kuka oli vaalea lapsi, joka kulki puutarhassa ja katsoi heitä teltan ovesta.Teltan ovea oli vaikea avata ulkoa, jos se oli suljettu sisältä.

Asun edelleen samassa talossa, enkä ole nähnyt vaaleata poikaa sittemmin. Talo on vanhempieni entinen aivan tavallinen koti, ei minkäänlainen pelottava kartano. Poika näytti täysin tavalliselta. Kun veljeni mainitsi pojan vuosia myöhemmin, se kyllä aiheutti väristyksiä. Kun mietin tapahtumia nyt, ne vaikuttavat hämmentäviltä ja mietin, kuvittelinko kaiken, mutta tiedän että olin hereillä molemmilla kerroilla ja tiedän, että veljeni kavereilla ei ollut tietoa minun kokemuksestani. En tiedä mitä kummitukset ovat, mutta tiedän että ne ovat todellisia. 

"Vedet nousevat silmiin, kun kerron tarinaa"

Oli vuosi 2006 ja olin yötä ystävän kellariasunnossa Edinburghissa. Rakennus oli melko vanhanaikainen kivitalo. Aamuviideltä heräsin ja minusta tuntui, että huoneessa tapahtui jotain. Katsoin ylös, ja näin pienen tytön tuijottamassa minua sohvan päädystä. En oikein muista miltä hän näytti, mutta hän oli täysin paikoillaa ja hänen hiuksensa olivat nutturalla. Pelästyin ja aloin toistaa "Hei? Hei?" ääneen, kun en sillä hetkellä tiennyt hallusinoinko vai oliko tyttö todellinen. Sitten laitoin pääni peiton alle hetkeksi, ja sitten ystäväni tuli huoneeseen huolissaan kysymään, mitä tapahtuu.

Kun katsoin takasin, hahmo oli kadonnut. Ystäväni ei ollut kovin vakuuttunut, koska olin puoliksi hereillä ja puoliksi unessa, mutta olen varma että huoneessa oli jotakin. Kun kerroin toiselle ystävälle kenen luona olin ollut, hän hämmentyi, sillä olin jo toinen henkilö joka oli nähnyt olohuoneessa yöpyessään pienen tytön. Tuolloin olin vähemmän säikähtynyt kuin hämilläni. Kun heräät ja joku tunnistamaton henkilö tuijottaa sinua, se on outoa. Kun yrität puhua hahmolle etkä saa vastausta, silloin tilanteesta tulee pelottava, ja siksi menin peiton alle. Haamu, henki tai energia oli paikalla vain pari sekuntia, ja toinen huoneessa ollut ihminen ei sitä nähnyt, joten kokemus oli epämiellyttävä.Tiesin, että olin kohdannut olennon hetkeksi, ja sitten se selittämättömästi katosi. Vedet nousevat silmiini kun kerron tarinaa nyt, ajattelen että en koskaan saa tietää mitä tuolloin tapahtui.

Luulen että jos ihmisillä ei ole tällaisia kokemuksia, he ajattelevat että kummitukset ovat pelottavia ja vaarallisia, mutta itse ajattelen niitä energiasta, jota joltakulta on jäänyt jälkeen. Siksi tapahtuma varmaankin vaikutti n iin todelliselta, koska jokin huoneessa oli herättänyt minun, vain huoneen energiaa muuttamalla. Tiedän, että kyseessä ei ollut puoliuninen harha, vaan että huoneessa oli jotain muuta. Voi olla, että ihmiset ovat kokeneet samanlaisia asioita, mutta eivät usko että kyseessä oli todellinen henki. Jos joku muu oli nähnyt saman hahmon, jostain syystä se on olemassa tuossa paikassa. On vaikea miettiä, mitä ajattelen aaveista, koska en yleensä usko sellaisiin asioihin, mutta en voi mitenkään kieltää kokemaani.

"En odota kenenkään uskovan minua, kun kerron tämän tarinan"

Eräänä yönä joulukuussa 2004 ajoin takaisin Brightoniin työpaikaltani Sussexista, vähän iltayhdentoista jälkeen. Työskentelin hoivakodissa, joten työajat olivat erikoiset. Matka vei läpi Ditchlingin kylän, ja sitten käännyin Beacon Roadille ennen nousua jyrkälle Ditchling Bostall -kadulle, joka vei Sussexin korkeimmalle huipulle. Ajoin ohi hiljaisen kylän, ja kun katuvalot loppuivat, laitoin pitkät valot päälle ja vaihdoin matalalle vaihteelle tiukkojen mutkien vuoksi.

Kun olin neljännessä kurvissa, kaksi kolmannesta mäestä taitettuani, ajovalot osuivat pitkään mieshahmoon, joka oli matkalla samaan suuntaan kuin minä, tien oikealla puolella. Korkeat nahkasaappaat, pitkä tumma takki ja leveälierinen hattu näkyivät selvästi valoissa. Ensimmäinen reaktioni oli väistää yllättävää kävelijää, jonka ajattelin olevan maanviljelijä, ehkä matkalla kotiin jostain kylän pubista. Tien vierellä nousi mäki, ja puidenkaan takia kävelijällä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kävellä tiellä. 

Sitten mieleeni tuli, että ehkä jotain oli pielessä, esimerkiksi auto olisi mennyt rikki kylässä ja hän saattaisi arvostaa kyytiä jyrkässä mäessä kylmänä yönä. Hidastin vauhtia ja kun mies lähestyi, valmistauduin kysymään tarvitsisiko hän kyytiä, ja sitten huomasin yhden yksityiskohdan: hahmolla ei ollut kasvoja. Hattu, takki ja kaulan ympärille kiedottu huivi näkyivät selvästi auton jarruvaloissa, mutta kasvojen tilalla oli pelkkää pimeyttä. Kyseessä ei ollut hatun varjo, koska valot valaisivat hahmon täysin. Eikä kyseessä olleet peitetyt kasvot, sillä minkäänlaista rajaa ei näkynyt. Hatun ja huivin välissä ei ollut yksinkertaisesti mitään.

Olen yrittänyt järkeillä näkemääni, mutta en keksinyt mitään loogista. En odota että kukaan uskoo minua, kun kerron tarinani, ja hyväksyn että ihmisiin jotka väittävät kokeneensa jotain selittämätöntä suhtaudutaan huvittavina.

"En olisi miettinyt yliluonnollisten olentojen olemassaoloa, jollen olisi itse kokenut sitä"

Kun asuimme talossa, rappujen alla oli pakastin. Kun siirsimme sen, huomasimme että matto oli kostea. Mainitsimme siitä vuokraisännälle, joka vitsaili remontin aikana löytäneensä rappujen alta irtonaisen kiven, ja sen alle haudatun kissan pääkallon ja luut. Hän ei tiennyt "kummituskissasta" ennen kuin me molemmat purskahdimme nauruun ja kerroimme hänelle.

Jos minulla ei olisi tätä kokemusta, en uskoisi yliluonnollisiin olentoihin. En ole uskonnollinen enkä taikauskoinen, ja minusta on vaikea selittää rappuja ylös ja alas kulkeva kummituskissa. Epäilen useitan kummitustarinoita, koska ihmisten taikauskolla voi tehdä voittoa, mutta uskon kyllä jonkinlaisiin yliluonnollisiin ilmiöhin.

"On selittämättömiä asioita, ja meidän täytyy päästä sen kanssa rauhaan"

Oli äitini 60-vuotissyntymäpäivä, ja suurta juhlaa edeltävä päivä. Perheemme - siskoni, heidän puolisonsa ja vanhempani - vietti päivän yhdessä. Illallisen ja muutaman viinilasillisen jälkeen painuimme kaikki levolle, jotta olisimme virkeitä juhlapäivänä. Nukuin huoneessa, joka oli lapsuuden makuuhuoneeni ja nyt vierashuone. Olin nukkunut varmaankin 45 minuuttia. Sitten heräsin, kun suljettu makuuhuoneen ovi pamautettiin kiinni. Säikähdin melkoisesti. Puolisoni ei ollut tietoinen mistään, hän on sikeä nukkuja. Olin täysin hereillä, ja näin jotain voi kuvailla heikoksi, läpinäkyväksi hahmoksi sänkyni vierellä. En saanut selvää kasvonpiirteistä, mutta olento tuijotti minua. Ei pahantahtoisesti. Mutta silti oloni oli hämmentynyt ja levoton. Tiesin että tunsin läsnäolon, enkä pystynyt hahmottamaan tilannetta. Hahmo liikkui sängyn vierellä. Epäuskoisena ojensin käteni kohtaan jossa hahmo leijui. Ei mitään. Mutta kurottaessani kättäni tiesin yhtäkkiä että hahmo oli isoisäni, joka oli asunut perheemme kodissa kunnes hän menehtyi aivokalvontulehduksen vuoksi hieman yli 60-vuotiaana. 

Tässä vaiheessa järkytyin, käännyin pois ja kohti puolisoani, ja hän heräsi. Mitään ei enää näkynyt, mutta sydämeni hakkasi hurjasti. Kerroin kaiken perheelleni, ja he uskoivat minua täysin. Tapahtunut tuntui erityiseltä ja ajankohtaan sopivalta, mutta myös pelottavalta. Ystäväni yrittivät selittää kokemaani rationaalisesti, sillä moista ei ole helppo kuulla ystävältä jonka tuntee pragmaattisena ja hiukan kyynisenäkin. On olemassa selittämättömiä asioita, ja meidän täytyy tulla sen kanssa toimeen. Ateistina tätä ajatusta on vaikea toteuttaa.

"Tarinani pelottaa ihmisiä... sillä olen maltillinen, vahva tyyppi"

Olin nuorempi etsivä 80-luvulla ja autoin erityisen julman murhan tutkimusta suuressa kaupungissa Iso-Britanniassa. Patologi tutki ruumista, minä ja muutama muu olimme todistajina. Ruumishuone oli vanhassa viktoriaaniessa rakennuksessa, ja toimituksen aikana (illalla; paikassa oli kylmä), tunsin yhtäkkiä että joku katsoi minua korkeakattoisen huoneen nurkasta. Katsoin nurkkaan, ja näin jotain mikä näytti kärpäsparvelta, sellaiselta joita saattaa nähdä kuumana päivänä puutarhan perällä. Hetken ajaksi siitä muodostui läpinäkyvä nuoren naisen hahmo, joka hymyili minulle nopeasti ennen katoamistaan. Ratkaisimme murhan seuraavana päivänä.

Iho nousi kananlihalle. Olin ollut mukana samanlaisissa tutkimuksissa ennenkin, mutta tunsin hahmon katsovan minua ennen kuin näin hänet. Tarinan jakaminen on aika helpottavaa. Kukaan muu ei maininnut nähneensä mitään. Tarinani pelottaa ihmisiä, koska se on uskottava olosuhteiden ja paikan vuoksi, ja minä olen vahva, maltillinen tyyppi.

Tapahtunut sai minut kysymään jotain kysymyksiä, mutta olen edelleen suuri skeptikko. Se, mitä näemme ei välttämättä ole aina totta.

"Kokemukseni ovat näyttäneet minulle,  miten vähän tiedämme"

Lähde: https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2016/oct/31/ghost-cat-and-a-faceless-man-nine-ghost-stories-for-halloween