Skip to main content

Esi-isämme eivät nukkuneet kuten me - nukummeko väärin?

Vaikuttaa siltä, että nukkumistapamme ovat meille pahaksi, unirytmimme kun on yhtäjaksoinen. Väitettä puoltaa niin historia kuin tiedekin.

Historioitsija Robert Ekirch on tutkinut nukkumisen historiaa vuosikymmenten ajan, ja tulokset paljastavat, että ihmiset ennen todennäköisesti nukkuivat kaksi pitempää jaksoa yhden sijaan. Vuonna 2005 hän julkaisi kirjan, At Day's Close: Night in Times Past, jossa hän kartoitti nukkumistapoja erilaisten lähteiden avulla. Hän tutki Antiikin kirjallisuutta ja nigerilaisten heimojen tapoja.

Ekirchin tutkimus osoittaa, että emme aina ole nukkuneet yhtäjaksoisia noin 8 tunnin unia. Sen sijaan olemme mitä todennäköisimmin nukkuneet kahdessa lyhyessä jaksossa illan ja aamun välillä. 12 tunnin sisällä nukuimme ensin 3-4 tuntia, sitten olimme hereillä kolmisen tuntia ja sen jälkeen nukuimme aamuun asti.

90-luvulla psykiatri Thomas Wehr puolestaan tutki unirytmejä. Hän teki  kokeen, jossa 14 ihmistä laitettiin pilkkopimeään tilaan 14 tunniksi päivässä kuukauden ajan. Neljännellä viikolla jokainen osallistuja oli kehittänyt samanlaisen unirytmin, jota Ekirch kuvaa. Ryhmän jäsenet nukkuivat noin neljä tuntia, heräsivät muutamaksi tunniksi ja nukkuivat sen jälkeen aamuun asti. 

Ekirch sai selville, että aiempi malli aikoi hävitä 1600-luvun lopulla. Ensimmäiset unirytmin muuttajat olivat pohjoisen Euroopan ylemmät luokat, ja seuraavien 200 vuoden aikana tapa levisi koko länsimaiseen maailmaan. 1920-luvulla ajatus ensimmäisistä ja toisista unista oli kokonaan kadonnut.

Yksi syy aiemmalle unirytmille voi olla se, että se yksinkertaisesti on ihmiskeholle luonnollista, mihin Wehrinkin koe viittaisi. Historioitsija Craig Koslofsky kirjoittaa puolestaan siitä, miten ennen 1600-lukua ilta ja yö miellettiin huonoksi ajankohdaksi. Silloin hereillä oli huonomaineinen väki - rikolliset, prostituoidut ja juopot. Edes rikkaat, joilla oli varaa kynttilöihin, eivät tuhlanneet niihin rahaa. Yöllä valvomiselle ei nähty mitään perusteita.

Tilanne alkoi muuttua vuonna 1667, kun Pariisista tuli ensimmäinen katuvaloin valaistu kaupunki. Lopulta koko Eurooppa alkoi pysytellä hereillä iltaisin. Ja sitten tapahtui vielä teollinen vallankumous, jonka myötä tietoisuus ajasta kasvoi, samoin tehokkuusajattelu.

Myös vanhemmat alkoivat laittaa lapsensa nukkumaan sen sijaan että he nukahtaisivat oman rytminsä mukaan, ja näin jaksottainen nukkuminen jäi historiaan.

Ekirch uskoo, että monilla uniongelmilla on juuret ihmiskehon luonnollisessa jaksottaisen nukkumisen suosimisesta. Hän uskoo, että siihen liittyy myös ihmisten vaikeudet nukahtaa uudelleen yöllä herättyään. Tästä uniongelmasta on puhuttu 1800-luvulta saakka, jolloin jaksottainen nukkuminen on oli kuolemassa kokonaan.

Suurimman osan evoluution ajan olemme nukkuneet tietyllä tavalla, ja herääminen keskellä yötä on osa normaalia ihmisen toimintaa. Ajatus siitä, että meidän tulisi nukkua yhtäjaksoisesti voi olla vahingollinen, jos se saa ihmiset heräämään ahdistuneina yöllä. Se vaikuttaa nukahtamista ja vaikuttaa myös aikaan, joka vietetään hereillä.

Ekirchin mukaan ihmiset todennäköisesti käyttivät hereilläoloaikansa unelmiensa miettimiseen, lukemiseen, rukoilemiseen tai johonkin muuhun hengelliseenharjoitukseen.

http://www.collective-evolution.com/2014/10/02/your-ancestors-didnt-sleep-like-you-are-were-doing-it-wrong/

uni, nukkuminen