Skip to main content

Huomio suolistoon!

Viime aikojen kiinnostavimpien terveysuutisten joukkoon on kuulunut tiedot suoliston ja mielenterveyden ja muiden terveysongelmien yhteydestä. Mutta voisiko suoliston hyvinvoinnilla olla jopa henkinenkin ulottuvuus?

Mediassa on nyt jonkin aikaa kohistu siitä, että suoliston hyvinvointi toisiaan vaikuttaa jopa mielialaan. Suoliston bakteerikanta nimittäin tuottaa muun muassa serotoniinia ja endorfiinia, joilla on vaikutus mielialaan. Ne tuottavat myös keskittymiskykyä edistäviä ja paniikkioireita ehkäiseviä välittäjäaineita. Niinpä masennuksella ja suoliston hyvin- tai paremminkin pahoinvoinnilla on yhteys toisiinsa. Suolistoa on kutsuttu toisiksi aivoiksimmekin.

Suolistolla on tärkeä rooli myös immuniteetin näkökulmasta. Jos suoliston bakteerikanta on terve, pysyy muukin keho terveenä. Ei liene sattumaa, että suolisto on saanut huomiota nyt, kun yhä useammat potevat terveysongelmia, jotka aiemmin eivät olleet yhtä yleisiä. Ehkä kyseessä eivät olekaan ”muotisairaudet”, kuten jotkut niitä ylimielisesti kutsuvat.

Sen sijaan yleistyneitä yliherkkyyksiä ja suolistovaivoja voi lähestyä siitä näkökulmasta, että ne seuraavat elämäntavoistamme, jotka ovat suoliston bakteerikannankin kannalta tuhoisia. Nykyaikainen, länsimainen ruokavalio kiusaa hyviä bakteereja ja ruokkii haitallisia. Jälkimmäisille sokeri ja vehnäjauho ja muut nopeat hiilihydraatit ovat mannaa.

Lopulta syntyy kierre: ensin vastustuskyky heikkenee, sitten iskee sairaus joka ”parannetaan” antibiooteilla, jotka tunnetusti ovat suolistolle – ja nykytiedon valossa – ja vastustuskyvylle varsinainen kiusa.

Henkinen hyvinvointi ja kehon terveys

Henkisestä kasvusta kiinnostuneet ymmärtävät myös sen, miten kokonaisvaltaisesta näkökulmasta voi ajatella suoliston hyvinvoinnin myös edistävän henkistä terävyyttä. Sen huomaavat monet tilassa olleet ja sen taakseen jättäneet.

Kun keho voi hyvin, voi mielikin paremmin – ja toisaalta henkinen hyvinvointi myös vahvistaa kehoa. Hyvinvoiva ihminen on herkempi aistimaan henkisenkin ulottuvuudeen tai energiaa, mikä sitten tapa siihen onkaan. Muutosvaihe on usein raskain: kun rutiineistaan päästää irti, havahtuu usein huonoon vointiin. Ajatellun sumuisuus vahvistuu, olo voi olla väsynyt, apea ja saamaton.

Se kielii muutoksesta kehossa. Samaan aikaan monet kokevat myös välähdyksiä paremmasta olosta: selittämättömiä onnellisia hetkiä, energianpuuskia ja uusia, luovia ideoita.

Harva osaa edes odottaa ruokavalion muutoksen ja omasta terveydestä vastuun ottamisen henkisiä ulottuuvuksia. Niistä ei juuri puhuta, mutta monien elämässä henkinen kasvu ja muutos lempeämpiä elämäntapoja kohden kulkevat käsi kädessä. Hiljaisuus kielii siitä, miten emme ajattele itseämme kokonaisvaltaisesti. Mutta suoliston tutkimus todistaa sen, minkä monet ovat jo käytännön tasolla kokeneet.

Nämä oireet ja niiden tunnistamisen voi toisaalta myös katsoa osaksi laajempaa puhdistumisprosessia: usein huono vointi edeltää muutosta ja saa meidät myös aktiivisesti toimimaan sen eteen. Voisipa jopa ajatella, että kyseessä on laajempi, voimakkaampi muutos, kuin ainoastaan ihmisten tila yksilöinä. Ei nimittäin kenties ole sattumaa, että suoliston hyvinvoinnin merkitys on selviämäisillään.

Suolisto kuntoon

Hyvä uutinen on se, että suoliston bakteerikantoihin voi vaikuttaa kotikonstein. Se vaatii ruokavalion tutkailua, aikaa ja oman kehon kuunteluakin. Avain suoliston hyvinvointini on probiootit. Monet ovat jo maitohappobakteereihin tutustuneetkin, mutta vielä parempi ratkaisu on hankkia probioottinsa ruoasta – nimittäin hapantuotteista.

Jos tutkii eri kansojen perinteisiä ruokavalioita, moniin niistä kuuluvat hapatetut ruoat. Juuri hapankasvisten - tarkemmin ottaen hapankaalin - avulla kapteeni Cook sai 1700-luvulla pidettyä laivansa miehistön terveenä pitkän purjehduksen ajan. Tavallisesti pitkillä merimatkoilla uhkana oli erityisesti c-vitamiinin puutteesta johtuva keripukki. C-vitamiini tuhoutuu, kun ruoka-aine kuumennetaan.

Mitä monipuolisempi on syömiesi hapatettujen ruokien kirjo, sen paremmin voit. Ne edistävät ruoansulatusta, kun silkka terveellinen ruoka ei siihen pysty. Saat siis ravinnostasi enemmän irtikin, kun hoidat bakteerikannat kuntoon.

Oiva askel kohti suoliston terveyttä on ryhtyä hapankaalimaakariksi. Sitä on helppo valmistaa kotona, ja silloin saa varmasti kuumentamatonta eli pastöroimatonta hapankaalia. Myös jogurttia voi tehdä kotioloissa. Etsi maistuvia korvikkeita nopeille hiilihydraateille ja helli itseäsi luopumalla (ainakin valkoisesta) sokerista.

Voit olla varma siitä, että kun saatat prosessin alkuun ja osaat suhtautua maltilla mahdollisiin henkisiin ja fyysisiin puhdistumisoireisiin, kehosi tekee kaikkensa projektiasi tukeakseen. Pian et kaipaa suklaapatukoita, pastaa tai patonkia, vaan kasviksia, hyviä rasvoja – ja hapankaalia!

 

suolisto