Onko ajatus henkisestä kasvusta egon temppu?

Monet meistä ovat luultavasti pohtineet niin sanotun henkisen kasvun ja egon yhteyttä. Monet pystyvät osoittamaan ajankohdan elämässään, joilloin he kiinnostuivat henkisestä ulottuvuudesta. Harvat kuitenkaan ovat kertaheitolla muuttuneet, vaan kiinnostus on johtanut tutkimusmatkalle ja oppimisprosessiin.

Olemme tottuneet hahmottamaan monia asioita eteenpäin suuntautuvana prosessina, johon kuuluu jatkuva kasvu jonka lopuksi saavutetaan jotain positiivista. Saatamme helposti hahmottaa henkisyydenkin prosessina, tai suorastaan projektina, jonka päätepiste on valaistuminen. Haluamme valaistua, tahdomme henkistyä, odotamme pääsyä vapauden tilaan.

Ja yhtäkkiä tajuamme, että asialla onkin "ego", tai miksi sitä haluaakin kutsua. Se pitää meitä otteessaan: emme osaa hiljentyä tai antautua, vaan havittelemme henkistymistä aivan kuten jossain aiemmassa elämän vaiheessa olemme saattaneet esimerkiksi havitella statussymboleita. Katselemme toisenlaista polkua kulkevia omasta henkisyyden norsunluutornistamme, vaikka kuinka yritämme olla rakastavia ja pyyteettömiä ihmisiä.

"Halu on murheen juuri"

Mistä sitten apu, kun omat ajatusmallit eivät päästä otteestaan, vaikka jollain tasolla oman toimintansa monimutkaisuuden tunnistaakin? Anthony de Mello, monien muiden joukossa, muistuttaa itsensä tarkkailun tärkeydestä. Kun omasta toiminnastaan ja sen monista, ikävistäkin ulottuvuuksista, tulee tietoiseksi, alkaa toimintaan pikkuhiljaa hiipiä toisenlainen sävy. Mello kirjoittaakin kirjassaan Uudistuminen: "Maailma on täynnä murhetta. Halu on murheen juuri. Murhe poistuu juurineen, kun halu lakkaa".

Astangajoogit taas ovat todennäköisesti kuulleet Sri K. Pattabhi Joisin lauseen "Do your practice and all is coming" - tee harjoituksesi, ja kaikki tapahtuu. Kun harjoitukseen keskittyy täysin, on läsnä hetkessä, ei pyri kilvoitteluun eikä vertaa itseään muihin...

Andrew Parker on pohtinut samoja kysymyksiä eräässä nettikirjoituksessaan, joten lainaamme hänen tekstiään. Näin hän kirjoittaa: "Jotenkin länsimainen kulttuuri on onnistunut luomaan jostain erittäin aidosta ja yksinkertaisesta kaupallisen ilmiön, johon liittyy myös kilpailua. Se on tehny siitä jotain, mitä se ei ole. Meidän länsimainen mielemme on muokattu haluamaan asioita, ja jotkut ihmiset henkisellä polulla ovat käyttäneet koko elämänsä saavuttamiseen - jäädäkseen vain halunsa vangiksi."

Parker miettii, että monenlaiset henkiset identiteetit - indigolapsi tai kristallilapsi, valotyöskentelijä - ovat myös tapoja kokea itsemme korkeammin moraalisina ja erikoislaatuisina ihmisinä. Se puolestaan saattaa viedä meitä kauemmas yhtenäisyydestä.

Sama pätee myös joihinkin henkisiin harjoituksiin, kuten meditaatioon. Parker lainaa Chogyam Trungpa Rinpochea: "Meditaatio perustuu kolmeen perusasiaan: ensinnäkin, se ei ole sisäänpäin kääntymistä; toiseksi, siihen ei kuulu kaipuu korkeammalle pääsystä; kolmanneksi, se tarkoittaa täyttä identifioitumista tähän hetkeen ja paikkaan". Se on kaukana näkemyksestä, jossa meditointikin on jonkinlainen kestävyyslaji, jota täytyy sietää, jotta lopulta pääsee tavoitteeseen - valaistuu.

"Hänen voi ajatella viittavan egoomme, tai ajatukseemme siitä ketä olemme. 'Minään' ei ole syytä tukeutua, tai edes uskoa että se on olemassa. Hän paljastaa myös, miten halumme tulla paremmiksi tai korkeammiksi olennoiksi on harhaa - puhdasta tietoisuutta ei voi lisätä tai vähentää. Ei sanaakaan parantamisesta, kristalleista, chakroista... Vain olemisesta", Parker ajattelee.

Mitä valaistuminen on?

Ei ole tietoa siitä, miten valaistuminen on päätynyt käsitteeksi ja sanaksi arkipuheeseemme. Se herättää mielikuvia yhtäkkisestä oivalluksen hetkestä, jolloin sen kokenut lakkaa olemasta entisenlainen arkinen ihminen. Näemme sen tavoitteena ja saatamme hyvinkin jollain tasolla kadehtia niitä, jotka väittävät olevansa "valaistuneita".

Kuten Parker miettii, valaistuminen näyttäytyy jonkinlaisena henkilökohtaisena saavutuksena tai etappina. Emme tahdo mitenkään järjellä ymmärtää, että se ei ole sitä. Mutta vihjeitä sen luonteesta saa henkisiltä opettajilta.

"Tarkalleen ottaen, ei ole olemassa valaistuneita ihmisiä, on vain valaistunutta toimintaa." Niin sanoi Zen-mestari Shunryu Suzuki. Ja se käy yksiin sen kanssa, mitä  Ram Dassin hindulainen opettaja Maharaji sanoi, kun häneltä kysyttiin, miten valaistumisen voi saavuttaa. Hän vastasi:"Rakasta kaikkia, ruoki kaikkia, palvele kaikkia". Kuinka yksinkertaista? Mutta kuinka monen tiedät toimivan tämän ohjeen mukaan nykymaailmassamme?"

Parker myös huomauttaa, että harvat henkiset opettajat - vakavasti otettavat sellaiset - puhuvat valaistumisesta. "He käyttävät sanoja kuten tietoisuus, tiedostaminen, jumala, tyhjyys ja niin edelleen. --- Olemme jo perillä, mutta identifioidumme kehoomme ja mieleemme, mikä taas rajoittaa tietoisuuttamme, ja viime kädessä aiheuttaa kaiken kärsimyksen maapallolla."

Unohdamme usein yhtenäisyyden, ja lipsahdamme arkiseen ja meihin kovasti iskostuneeseen erillisyyden ajatukseen. Todellisuudessa olemme kuitenkin kaikki yhtä - meillä on vain erilaiset naamiot. Parker muistuttaa Shunryu Suzukin lauseesta: "Minne menenkin, kohtaan itseni".

Antaudu

"Useimpien tietäjien ja mystikkojen henkisyyden taustalla on antautuminen: itsensä antaminen täysin osaksi kokonaisuutta, auttamaan ja parantamaan sitä tarvitsevia. Samalla luovutaan halusta oman uran, varallisuuden tai imagon kehittämiseen. Voimme auttaa useita ihmisiä jos vain hyppäämme pois työn ja edistyksen oravanpyörästä ja lakkaamme ajattelemasta sitä, mitä muut meistä ajattelevat. Omalla kotikadullamme on luultavasti ihmisiä, joilla on hankaluuksia laskujensa maksamisen kanssa, vanhuksia joita nuoret voisivat auttaa, köyhiä joita avokätisyytemme voisi auttaa ja yksinäisiä, jotka nauttisivat seurastamme. Kiinnostaako näitä ihmisiä se, miten hyvin me osaamme meditoida?", Parker kirjoittaa.

Mutta onko hänenkin ajatuksissaan ripaus moraalista ylemmyyttä? Miksi asennoidumme aina avun antajan rooliin? Osaammeko olla nöyriä avun vastaanottajia?

Parker näkee egon temppujen torjumisessa parhaana keinona antamisen ja jakamisen ilman odotusta vastapalveluksesta ja kiitoksista. Ja kehottaa unohtamaan kaikenlaisen itsensä ylentämisen.

Andrew Parkerin teksti:

http://www.collective-evolution.com/2015/01/11/has-spirituality-become-another-ego-identity/