Henkisyyden polulla kulkeminen haastaa tauotta
Uskontojen ihmiskuva on usein pessimistinen; Jumala on täydellinen, ihmiset eivät. Ahtautta luovia käsitteitä käytetään; puhutaan esimerkiksi perisynnistä, helvetistä ja silmä-silmästä -käsitteestä. Taakkaa ei vähennä ihmisyyteen kuuluva inhimillisyys; henkinen oivallus voi haihtua hetkessä ja ihminen käyttäytyy taas egoistisesti. Henkisyys ei ole aina iloa, valoa ja rakkautta.
Mielen ajatusmylly. Ensimmäinen ja tavallisin henkisen kasvun haaste on mielen ajatusmylly. Se sieppaa mukaansa kesken meditaation, ja yhä uudestaan on jaksettava kärsivällisesti palata takaisin meditaation tarkkaavaiseen lepoon. Ei ihme, että kiinankielessä ajattelulle ja mielelle on sana "apinamylly". Psykoterapiassa tätä mielen toimintaa kutsutaan rationalisaatioksi.
Intensiivinen havahtuminen. Intensiivinen havahtuminen voi haastaa henkisen kasvun ja käynnistää psykologisen kriisin, jolloin ihminen ajautuu eksyksiin. Tässä tapauksessa olisi hyödyllistä osallistua ryhmään, jossa keskustellaan avoimesti henkisyydestä omakohtaisuuden tasolla. Ei akateemisesti, vaan avoimesti omista vaikeuksista, ihmettelyn aiheista ja oivalluksista.
Yhteyden kadottaminen. Yhteyden kadottaminen Jumalaan tai universumiin saattaa merkitä henkisen kasvun hidastumista, pysähtymistä tai taantumista. Tässä mielessä nuorena eletyt syvän yhteyden ja läheisen jumalasuhteen kokemukset voivat merkitä haasteita henkisellä polulla myöhemmissä elämänvaiheissa. Aiemman yhteyden kadottaminen olisi hyvä nähdä mahdollisuutena luoda uudenlainen suhde. Suhteen katkeaminen tulisi ymmärtää väliaikaiseksi. Olennaista on, minkä merkityksen suhteen katkeamiselle annamme.
Tarinat ja tulkinnat. Mielen apinamylly tuottaa lukemattomia tarinoita ja tulkintoja. Alitajuisesti uskomme ne tosiksi, ellemme ole tarkkoina. Mieli täyttää esimerkiksi muistipätkien aukot luomalla kuvitteellisia muistoja tuottaakseen eheitä tarinoita. Tarinoihin uskominen ja tulkintoihin takertuminen hidastavat henkistä kasvuamme. Suurin este on omien korvien välissä, samassa paikassa, missä sijaitsee suurin henkisen kasvun mahdollistaja!
Haluaminen. Buddhalaiseen ajatteluun kuuluu ajatus siitä, että haluaminen johtaa kärsimykseen. Kun harhaudumme haluamaan, emme elä siinä todellisuudessa, joka ympärillämme vallitsee. Sen sijaan, että haluaisimme muuttaa ulkomaailmaa, meidän tulisi pyrkiä oivaltamaan haluamisen ja kärsimyksen välinen yhteys. Ajatus ei ole vieras muillekaan uskonnoille; myös raamatussa mainitaan omien halujen ja himojen orjuuttavan ihmistä.
Ehdollistaminen ja tukahduttaminen. Behavioristisessa psykologiassa ajatellaan, että ihminen ehdollistuu syntymästään saakka. Palkinnot ja rangaistukset pitävät tästä huolen. Ehdollistuminen ilmenee siinä, kuinka ihminen oppii käyttäytymään. Oletkin varmaan kuullut Pavlovin koirista, joille opetettiin kellon kilinänä merkitsevän ruokaa. Ihmisten asenteet ja käyttäytymismallit ovat samalla tavalla ehdollistuneita. Ne estävät henkisen kasvun, ellemme tule niistä tietoisiksi ja kyseenalaista sekä muuta niitä.
Psykoanalyysissa taas puhutaan tukahduttamisesta. Se voi vahvistaa ehdollistumista. Lapsena koetut uhkat on nielaistu, sillä lapsi ei vielä pysty reagoimaan niihin puolustautumalla. Lapsena koettu uhka on tukahdutettu ja haudattu alitajuisiksi, latautuneiksi muistoiksi. Mutta niin siinä vain käy, että varhaiset traumat ja tukahdutetut muistot hiertävät sisällämme, ja haastavat henkistä kehitystä - jossain vaiheessa elämäämme.
Henkisen kasvun haasteita tunnetaan paljon muita. Esimerkiksi mielialan muutokset ja marttyyrin rooli tai ylikorostunut tunne minuudesta muodostavat haasteita henkisen kasvun, transendentiaalisen yhteyden ja suuren rakkauden tielle.
Kirjoitus perustuu William Bloomin teokseen Uuden henkisyyden voima. Tiet myötätuntoon ja oman kutsumuksen toteuttamiseen. Basam Books 2013.