Vesi on planeettamme yleisin aine ja samalla ihmiskunnan tärkein ravintoaine. Se on lisäksi elämänkumppanimme: emme voi emmekä halua elää ilman sitä. Vesi on meille monella tavalla elintärkeää jo ennen syntymäämme. Tämä ihmeellinen kemiallinen yhdiste on monen mielestä täysin itsestään selvä asia. H2O on maailman tunnetuin kemiallinen kaava, sen tietävät jo koululapsetkin. Samalla se on eräänlainen elämän menestyskoodi, kun kaksi vetyatomia yhdistyy kovalenttisella sidoksella yhteen niitä suurempaan happiatomiin. Tässä maailmankaikkeuden yleisin aine (vety) ja kolmanneksi yleisin aine (happi) yhdistyvät välttämättömäksi lähtökohdaksi elämälle – ainakin siinä muodossa kuin me tunnemme sen. Elämme vesiplaneetalla, jonka pinta-alasta on yli 70% vettä. Sattuma tai ei, myös ihmiskehosta suunnilleen saman verran prosentuaalisesti on vettä. Tässä mielessä me olemme planeettamme pienoismalleja. Jos ihminen painaa 60 kiloa, hänestä vettä on suunnilleen 40 kiloa. 90-kiloisen kehossa on 60 kiloa vettä. Vesi kulkee koko ajan kanssamme. Tämä kaikki on toki tiedossamme. Siitä huolimatta vesi on suuri mysteeri niin tieteen kuin henkisyydenkin näkökulmasta. Se on siis kaikkea muuta kuin itsestään selvyys.
Ilman vettä ei olisi elämää, jota pidetään pyhänä eri kulttuureissa. Kristityt liittävät lapset seurakuntaan pyhällä elämänvedellä. Vesi on kunnioitettava elämän ehto, jonka vaikutukset jo Hippokrates tunsi. Harva meistä kuitenkaan tuntee veden merkityksen oman kehonsa toiminnassa.
"Nukutko tarpeeksi?" on yleinen kysymys - olet luultavasti kuullut sen lääkäriltäsi, vanhemmiltasi tai puolisoltasi. Mutta monet meistä eivät nuku tarpeeksi, vaikka tiedämmekin että se ei ole hyväksi. Laitamme usein muut puuhat ja velvollisuudet riittävän unen edelle. Mutta jatka lukemista – saatat arvioida prioriteettisi uudelleen!
Virtaavalla vedellä on voimaannuttava ja rauhoittava vaikutus. Myös tiede on osoittanut, että virtaava vesi on meille hyväksi. Mutta harvoilla kuitenkaan on lähistöllä virtaavaa vettä - lue jutusta, miten voit lisätä tämän elementin kotiisi.
Voiko pelkällä käsien kosketuksella parantaa veden laatua? Sveitsissä tehty laboratoriokoe osoitti että tämä on mahdollista. Laboratoriovalvonnassa Reiki Master Torsten A. Lange antoi Reiki-hoitoa tavalliselle hanavedelle - ja tulokset ällistyttivät tukijoita.
Vaikka vesi on meille itsestään selvyys, kätkee vesi sisälleen hämmästyttäviä mysteerejä, joita Johanna Blomqvistin avaa kirjassaan Veden mysteeri, sukellus syvimpään olemukseemme. Vesi on sama kuin H2O, kaksi osaa vetyä ja yksi osa happea. Luulisin sen olevan siis simppeli yhdiste. Yleinen olettamus lieneekin, että vedestä on jo löydetty kaikki tietämisen ja ymmärtämisen arvoinen.
On olemassa paikkoja, joissa paranormaalista toimintaa on selvästi enemmän kuin muualla. Kummittelua voi olla määrällisesti enemmän ja se voi olla vahvempaa, aina hahmojen näkemisestä kosketuksiin asti. Kun tutkitaan seutua vähän tarkemmin, lähellä havaitaan jonkinlainen pieni tai suuri vesialue. Kummittelua esiintyy enemmän myös kostean ilmaston alueilla. Onkin pitkään havaittu, että vesi vetää puoleensa henkiä. Mutta miksi näin on?