Skip to main content

Voimaeläimet – 5+1 tapaa löytää oma eläinoppaasi

  • Krista K
TILAAJILLE

Voimaeläin – tuo näkymätön ja hiljainen hahmo vierellämme. Monille voimaeläin on jo varsin tuttu käsite, toiset eivät ehkä ole koskaan kuulleetkaan siitä. Suurta joukkoa ihmisistä voimaeläinten maailma kiehtoo aina silloin tällöin, ja uteliaisuus nostaa tuolloin päätään. Mistä tiedän, mikä on juuri minun voimaeläimeni?

Voimaeläimet ovat peräisin shamanististen alkuperäiskansojen kulttuurista, jossa eri voimaeläimillä oli suuri rooli ihmisten elämässä. Ne toimivat viestintuojina, opettajina, oppaina ja suojelijoina. Toisinaan puhutaan myös henkieläimestä tai toteemieläimestä, mutta englannin kielellä näillä kaikilla on eri merkityksensä. Pääasiallisesti käytetäänkin termiä spiritual animal, ja suomen kielessä se on vakiintunut voimaeläimeksi.

Usein sanotaan, että ihmisellä on vain yksi voimaeläin, mutta alkuperäisten oppien mukaisesti voimaeläimiä on jopa kolme: yksi pääopas, yksi vasemmalla puolella ja yksi oikealla puolella. Osa voimaeläimistä saattaa vaihtua tiuhaankin eri elämäntilanteiden vaiheissa, toiset puolestaan kulkevat rinnallamme huomattavasti pidempään, jopa koko elämän. Tämä johtuu siitä, että erilaisissa tilanteissa tarvitaan erilaista ohjausta ja opastusta. Joskus elämä vaatii enemmän karhun itsevarmuutta ja voimaa, toisinaan taas peuran lempeyttä.

Miten tunnistan oman voimaeläimeni?

Kun joukolta ihmisiä kysytään, mikä on kunkin voimaeläin, osa heistä pystyy antamaan vastauksen saman tien, osalla puolestaan ei ole minkäänlaista arvausta asiasta. Toisille oman voimaeläimen tunnistaminen on helpompaa, mutta apuvälineitä eläinoppaan löytämiseksi on tarjolla ihan kaikille.

Mihin eläimeen tunnet eniten vetoa? Oletko lapsesta asti ollut kiinnostunut tietystä eläimestä? Tai ovatko tietyt eläimet tunteneet vetoa sinua kohtaan, pyörien usein lähettyvilläsi ilman, että olet edes yrittänyt kutsua niitä luoksesi? Oletko aina halunnut lemmikiksesi marsun tai sisiliskon? Jos olet joskus tuntenut vetoa tiettyihin eläimiin, se voi kertoa siitä, että näillä eläimillä on ollut tuolloin elämässäsi isompikin rooli. Tai ehkäpä ne ovat mukana vieläkin.

Mitä eläimiä elämässäsi näyttäytyy usein? Toisinaan voimaeläimet saattavat näyttäytyä edessäsi enemmänkin symboleina, ihmisten välisissä keskusteluissa tai vaikka kuvina kirjassa, jota luet. Samoin kuin pyhät merkit, myös voimaeläimet voivat tulla esiin toistuvasti eri muodoissa. Sinun pitää vain kiinnittää huomiota ympärillesi. Voit myös halutessasi pyytää voimaeläintäsi näyttäytymään sinulle tietyssä muodossa, esimerkiksi punaisena siluettina kolme kertaa tulevan viikon aikana.

Minkälaisia unia näet? Koska voimaeläimet ovat osa alitajuntaista maailmaamme, niille saattaa olla helpointa näyttäytyä sinulle unien kautta. Tuolloin olet niille vastaanottavaisempi, eikä tietoinen mielesi rajoita viestien kulkua. Oletko kenties uneksinut jostakin eläimestä paljon viime aikoina? Toistuuko jokin yksittäinen eläin unimaailmassasi tietyissä elämäntilanteissa? Pyydä voimaeläintäsi näyttäytymään sinulle unissa.

Oletko kokeillut meditaatiota? Meditaatio on yksi tehokkaimmista tavoista saada yhteys omaan voimaeläimeesi. Samalla tavalla kuin unessa, meditaation aikana tietoinen mielesi häipyy taka-alalle, ja alitajuntasi puolestaan pääsee paremmin esille ja vastaanottavaisempaan tilaan. Voit tehdä meditaatiota itseksesi, ja pyytää voimaeläintä näyttäytymään sinulle joko kuvina, ääninä, hajuina, tai joillakin muilla tavoin. Vaihtoehtoisesti voit myös kokeilla ohjattua voimaeläinmeditaatiota, joita löytyy netistä.

Mitä eläintä muistutat? Yksi tapa löytää oma voimaeläimesi on katsoa peiliin. Kirjaimellisesti. Tarkkaile minkä eläimen ominaisuuksia sinusta löytyy ulkoisesti. Onko sinulla esimerkiksi haukan nokkaa muistuttava nenä, tai pitkät jalat, joilla gasellin on helppo loikkia eteenpäin? Mieti myös minkälaisia persoonallisuuden piirteitä sinusta löytyy, ja vertaa niitä eri voimaeläinten kuvauksiin. Jos tehtävä tuntuu vaikealta, kysy kaverilta!

Extra: Oletko jo testannut itsesi? Netti on pullollaan täynnä erilaisia voimaeläintestejä. Mikäli edellä mainitut tavat eivät tuota tulosta, tai haluat kokeilla hauskempaa ja kevyempää tapaa huhuilla sisäistä voimaeläintäsi esiin, tee testi. Se voi antaa sinulle vinkkiä siitä, minkälaisia ominaisuuksia sinulta löytyy.

Oman voimaeläimen löytäminen voi olla joskus pitkäkin prosessi. Tarvitset matkallesi mukaan kärsivällisyyttä, ehtymättömästi uteliaisuutta, sekä päiväkirjan ja kynän. Kannattaa nimittäin kirjata ylös kaikki vastaan tulevat merkit, unet, ja muut viestit, sillä niiden avulla voit huomata jotakin sellaista, mikä aiemmin on mennyt ohi.

Lähteet:

Kuparikettu 2019: Voimaeläimet arjessamme
https://kuparikettu.fi/voimaelaimet-arjessamme/

Lonerwolf 2021: 7 ways to connect with your spirit animal
https://lonerwolf.com/spirit-animal/

 

voimaeläin