Viel 27.2.24: Ruutuhyppelyä taivaassa

Nyt leikimme pilvissä ja hyppäämme ruutua taivaassa.– Kathleen De Rose, Once Upon A Dream. Katsoa ympärilleen hetken uteliaasti, on yksinkertainen tapa, jota sieluni tarjosi hiljattain. Päädyin siihen harjoitustehtävän kautta, jonka opin Tri Peeblesiltä. Pohtiessani tiettyä ongelmaa, muistin tarkastella sitä eri kulmista: ongelma, tarkoitus ja harjoitus.

Mikä on ongelma? Mikä on sen tarkoitus? Mikä on se henkinen harjoitus, jota kohti se osoittaa?

Sovelsin tätä kolmiosaista kaavaa ajankohtaiseen ongelmaan. Kuvasin ongelman, kysyin sitten sielultani ongelman tarkoitusta, ja viimeksi kysyin, mitä sieluni haluaa minun tekevän.

Luottaen ensimmäiseen kuvaan, joka putkahti esiin kysyessäni: ”Mitä sielu haluaa minun tekevän” (kun seisoin ulkona ja katsoin ympärilleni ihmetyksen ja ilon kera), päädyin siihen, että ”tuo harjoitus on kunnioitus ja ihmetys”.

Tämä oli itse ongelman täydellinen vastakohta. Tuntui myös, ettei ongelman tarkoitus liittynyt tarjottuun henkiseen harjoitukseen.

Siitä päättelin, että Henki on enemmän ruutuhyppelijä, kuin juna yksillä raiteilla. Henki voi levittää ruutujaan, minne haluaa, ja hyppäämme urhoollisesti mukana, vaikkemme tiedä täsmällistä määränpäätä.

Luulen, että näin on aina, myös siinä mitä mutkikkaimmassa ja kaikenkattavimmassa ruutuhyppelyssä, jossa ruutuja heitellään universumien ja ulottuvuuksien välillä. Henki tietää määränpään, mutta me voimme vain arvailla.

*****

Asuisin paljon mieluummin ihmetyksen ulottuvuudessa, kunnioituksen kohottavassa sanattomuudessa, kuin tuolla ahtaalla pikku leikkikentällä, jonka mieleni rakentaa. Kalterit on tehty pelosta, ja kova lattia päällystetty huolella ja vihalla.

Elämän tarkkaileminen ihmetyksen ja kunnioituksen kera näyttää melko hyödyttömältä, silloin kun kohtaa pelkoja, huolia ja raivoa. Mutta vääjäämättä, fokuksen tietoinen siirtäminen sieluni parempana pitämään leikkiin, sai mieleni häkin näyttämään enemmän merkityksettömältä häiriötekijältä, kuin kauhealta vankilalta. Vähän myöhemmin en enää huomannut hellittämättömiä kaltereita ja anteeksiantamattoman vihan päällystämää lattiaa. En enää tuntenut tuota häkkiä.

Se saattaa edelleen olla olemassa, jossain. Mutta en anna tuollaisen mahdollisuuden herättää pelonsekaista kunnioitusta enkä säästä yhtään ihmetystä siihen. On kirjaimellisesti loputon määrä asioita, jotka mieluummin huomaisin ja joita tutkisin. Tämä itsessään täyttää minut ihmetyksellä ja kunnioituksella – ja sitä päällystää hohtava peitto, joka voi olla vain kaunistelematonta kiitollisuutta.

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)

27.2.2024

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine