Richarson 10.3.24: Olemmeko yhteydessä?
Ystäväni Ileenin kuoleman jälkeisenä päivänä seisoin ikkunan ääressä, josta näkyy takapihallemme, ja lohdutin yhtä hänen ystävänsä Lontoossa, kun valkopäämerikotka lensi yli. Hämmästyneenä niin majesteettisen linnun näkemisestä, jaoin tuon kokemuksen sanoen: ”Jos Ileen tulisi takaisin lintuna, hän olisi kotka.” Hänen läsnäolonsa oli yhtä huomattava. Nauroimme yhdessä ja päätimme, että Ileen kävi varmasti tervehtimässä.
Seuraavana päivänä sain ääniviestin ystävältäni Melissalta, joka myös tunsi Ileenin ja rakasti tätä. Hän sanoi: ”Ajoin kotikatuani alas, kun jättimäinen lintu lensi auton yli ja laskeutui puuhun eteeni. Kun pysäytin auton ja katsoin ylös, se osoittautui olevan valkopäämerikotka. Voitko kuvitella!”
En ollut kertonut Melissalle näkyäni edellispäivänä, ja kun kerroin, mekin nauroimme ja olimme samaa mieltä siitä, että Ileen oli taas vierailulla.
On normaalia etsiä merkkejä rakkaistamme, jotka ovat kuolleet. Vuosien saatossa olen nähnyt asioita, joiden uskon olevan todisteita kuoleman jälkeisestä elämästä, ja vaikka mieleni sekaantuu siihen aina jossain kohtaa ja saa minut kyseenalaistamaan itseni, olen oppinut vastaanottamaan sen lohdun, jota tällaiset kokemukset tarjoavat. Tässä on toinen esimerkki siitä, mitä tarkoitan …
Isäni kuoleman jälkeisenä lauantaina pidin työpajaa Bostonissa, ja ennen sen alkamista päätin laitattaa hiukseni. Kun kävelin väkeä täynnä olevan ostoskeskuksen läpi, tuijotin ihmisiä tungeksimassa. Juuri ennen kuin pääsin kampaamoon, nuori afroamerikkalainen mies, jolla oli kirkkaansiniset silmät, käveli eteeni. Hän seisoi siinä, kasvot puolen metrin päässä omistani, ja sanoi ”hei”. Sitten hän kääntyi ja käveli pois.
Hän oli kaunis. Häkellyttävän kaunis oikeastaan. Ja tuttu. Isälläni oli kirkkaansiniset silmät.
Astuin kampaamoon kuin transsissa ja odotin ilmoittautumista vastaanottotiskillä. Suruaalto iski, ja suljin silmät tyynnyttämään itseni. ”Kaipaan isäni silmien näkemistä”, ajattelin. Kun avasin omani, huomasin iäkkään naisen maksavan laskuaan tiskin toisella puolella. Kun hän laittoi lompakkonsa pois, hän katsoi minua ja iski silmää. Sitten hän käveli ulos kampaamosta.
Minut valtasi outo tyyneys. Käyttikö isäni tietoisuus tämän naisen kehoa iskeäkseen minulle silmää? Suostuiko tuo nuori mies, jolla oli kirkkaansiniset silmät, tervehtimään minua isäni puolesta?
Olivatko havainnot valkopäämerikotkasta ystävämme Ileen, joka kävi vierailulla?
Nämä ovat kysymyksiä, joita edelleen esitän itselleni, kun asetun siihen todellisuuteen, että taas tärkeä ihminen on lähtenyt tästä fyysisestä maailmasta. Vaikka emme ehkä tiedä koskaan varmasti, että elämä jatkuu kuoltuamme, tämän kuitenkin tiedän: olemme kaikki yhteydessä hämmästyttävillä tavoilla, joita emme voi täysin ymmärtää ihmismuodossa ollessamme.
Rakkautta,
Cheryl
Kirjoittanut Cheryl Richardson (cherylrichardson.com)
10.3.2024
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
