Viel 13.11.24: Yhtä kuin poissa

Kerro minulle epätoivosta, omastasi, ja kerron sinulle omastani. Samaan aikaan maailma jatkuu. – Mary Oliver, Wild Geese. 94-vuotias naapurini, Neal, sai suuren aivoverenvuodon eilen. Hänet on siirretty saattokotiin, eikä hänen, poikansa mukaan, odoteta kestävän enempää, kuin ”muutaman tunnin tai päivän”. Hän on yhtä kuin poissa, enkä saanut tilaisuutta hyvästellä.

Olettavasti se osuu minuun erityisen kovasti, koska hän on melkein saman ikäinen kuin äitini, itse asiassa vuotta nuorempi. Se on karu muistutus, etten koskaan tiedä, milloin viimeinen asia, jonka sanoin hänelle, on viimeinen asia, jonka sanon hänelle.

Pieni naapurustomme on ikääntynyt siitä lähtien, kun muutin tänne 24 vuotta sitten. Lukiolapset ovat nyt 40-jotain, heidän vanhempansa ovat 70- ja 80-kymppisiä, ja pitkäaikaisimmat talonomistajat, kuten Neal, hupenevat vuosi vuodelta.

Mikään tästä ei ole iso yllätys. Niin homma toimii. Mutta mitä jos sen ei pitäisi toimia niin? Oliko kenelläkään näistä vanhahkoista naapureista, jotka kuolivat, sielutason suunnitelmia pysyä maisemissa? Vaatiko ”ikääntyminen” ja ”sairaus” tässä tekomatriisissa heidät, ennen kuin ”medipetit” ja ikääntymisen peruuttaminen saapuivat?

*****

Niin valtavaa muutosta tapahtuu, moniulotteisen ajan ja todellisuuksien myllerrystä, että uskomuksista ja ”varmoista asioista” on tullut yhtä epävarmoja kuin sulava huurre, joka muodostaa lätäkön ja sitten haihtuu auringossa. Mietin joskus, onko kenenkään mitään itua suunnitella mitään.

Vanha ajatelma: ”Jos haluat saada Jumalan nauramaan, kerro hänelle suunnitelmasi” saa minut tavallisesti hymyilemään. Mietin, mitä Nealin suunnitelmat olivat. Mietin, mitä äitini on suunnitellut. Valmistautuuko hänen sielunsa kelaamaan hänet kotiin, missä ja mikä ikinä se onkin? Haluaako hän tähtimatkustaa – todellisessa elämässä, todellisessa kehossa – mutta nyt ei tee sitä? Vaaniiko hänen tulevaisuudessaan jokin aivotapahtuma, suhteellisen tuskaton tapa (sanon, tietämättä) kuolla kupsahtaa?

Pidän parhaani mukaan päällimmäisenä mielessä, että viimeisistä sanoistani hänelle voi tulla viimeisiä sanojani hänelle. Se on paras kannustin ystävällisyyteen, jonka voin kuvitella – ei vain häntä, vaan kaikkia kohtaan.

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)

13.11.2024

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine