Tinder 11 24: Toivo jota tuomme

Kun uuden shoud-sarjan nimi – Toivon siivillä – kerrottiin pari kuukautta sitten, se sai aikaan mielenkiintoisia keskusteluja Facebookissa, kun shaumbrat antoivat vaihtelevia tulkintoja ja mielipiteitä sanasta "toivo”. Joistakin se tuntui, no, toiveikkaalta, mutta toisista se tuntui liian haaveilevalta, kaukaiselta ja heppoiselta. Sitten ensimmäisessä shoudissa Adamus antoi oman määritelmänsä toivosta jonain kiinteämpänä ja todellisempana kuin unelma – jotain mikä on valittu, ei minkä toivotaan tapahtuvan joku päivä. Muutama päivä sitten keksin oman määritelmäni toivolle ja miksi sillä on niin suuri vaikutus maan päällä. Mutta ennen kuin pääsen siihen, haluan puhua Fokuksesta ja Ja-tilasta.

Ihmisinä ymmärrämme, että meillä on viisi aistia. Kuitenkin näkö, maku, tunto, haju ja kuulo ovat vain havaintotyökaluja, joita käytetään Fokuksella – enkeliaistilla, joka kirjaimellisesti sallii meidän olla ihminen. Toisin sanoen, aivan kuten mikroskooppi on havaintotyökalu ihmisnäköaistillemme, Fokus-enkeliaistimme käyttää fyysisiä ”havaintotyökalujamme” havaitsemaan ja kokemaan tämän todellisuuden ja olemaan vuorovaikutuksessa sen kanssa.

Vaatii äärimmäistä fokusoitumista tiivistää päivänvalo niin tiukaksi, että se voi leikata terästä lasersäteenä. Hyvin samaan tapaan vaati paljon työtä tiivistää luojavalomme fyysiseksi aineeksi, ja sitten puristaa tarpeeksi eetteriolemustamme ja ”valaa” itsemme tähän tiheään ulottuvuuteen ja intensiiviseen kokemiseen. Niin vaikeaa kuin se olikin, ajan kuluessa totuimme tähän puristukseen ja aloimme uskoa, että ainoa todellisuus on se, minkä voimme havaita fyysisesti. Luonteensa mukaisesti Fokus-aistimme sai meidät unohtamaan Ja-tilan.

Miksi teimme tämän? Ottaen huomioon ne lukemattomat mahdollisuudet, joita loimme Tulimuurissa, miten pystyimme mitenkään päättämään, mitkä valitaan? No, kuvittele olemuksesi valtavaksi kuplaksi, jossa on kaikki mahdollisuudet, mitä voisit koskaan kokea – tavallaan kuin 3D-versio ympyrästä, jossa on piste keskellä. Täysi tietoisuutesi on keskellä, ympärillään kirjaimellisesti kaikki. Tuon kuplan valtava sisäpinta, tavallaan kuin nurinpäin käännetyn planeetan pinta, on fyysinen kokemustaso ja kauimpana luovasta ytimestä.

Kun ympärilläsi on kaikki mahdolliset vaihtoehdot, miten erotat sen kaiken yksittäisiksi kokemuksiksi, erityisesti kun ne näyttävät hyvin kaukaisilta tiheydessä? No, saat itsellesi teleskoopin ja zoomaat sen fokusoituaksesi tiettyyn kohtaan – sanotaan vaikka tähän elämään. Kenties se näyttää kiemurtelevalta polulta, jossa ihmisitse kohtaa tapahtumia ja haastavia asioita matkan varrella, kuin pelilaudalla. Polulla olevalla hahmolla on vain rajoittunut lineaarinen näkökulma siihen, mitä on juuri takana ja juuri edessä – kiitos Fokuksen.

Kun muistat todellisen luontosi, se on kuin peruuttamista tästä tiukasta fokuksesta. Teleskoopin kautta voit ensin nähdä laajemman perspektiivin pelilaudasta – muita vaihtoehtoja, muita polkuja, muita kokemuksia joita voit valita. Kaikki on siinä, mutta miten valitset eri kokemuksen? Et yritä siirtää ihmispelinappulaasi eri polulle. Zoomaat fokuksesi takaisin polulle, jota haluat, ja huomaat, että ihmisesi on jo siellä. Sitä on Ja, mutta se on vain yksi kerros.

Jos muutat ”kentän syvyyttä” teleskoopissasi, fokusoituen jonnekin syvän fyysisen tason ja ”minä olen” -olemuksen välille, löydät muita ulottuvuuksia. Ne ovat tässä, kaikkialla ympärillämme joka hetki, mutta valon eri ”aaltopituuksilla”. Meidän täytyy pelkästään mukauttaa Fokus-aistimme havaitsemaan ne. Hiljattain nauhoitetussa Metaphysics of the Mindissa (= mielen metafysiikka) (saatavana pian pilvikurssina) Adamus puhuu yksityiskohtaisesti siitä, miten aletaan kirjaimellisesti nähdä fyysisen maailman yli ihmissilmillä. Avaimena on ”laajentaa silmiesi kykyä tulkita valoa”. Olemme olleet niin fokusoituneita yhteen näkymään teleskoopissa, että olemme ”poisfokusoineet” huomiomme kaikesta muusta. Emme näe sitä, mutta se on edelleen siinä, ja voimme laajentaa havaintotapaamme ottamaan sen sisään. Se on todellinen Ja.

Fokuksen juttuna on, että se vie kaiken huomion. Ei ole ollut ”virhe” unohtaa valitsemattomat mahdollisuudet ja muut ulottuvuudet – se on ollut koko pointti! Mutta kun muistamme, että on muutakin, asioista alkaa tulla todella mielenkiintoisia.

Pari päivää sitten istuin meren rannalla kuuntelemassa aaltoja. Suljin silmäni ja kuvittelin olevani mahdollisuussfäärini keskellä. Sen sijaan, että äänet olisivat ympärilläni ”tuolla ulkona”, ne tulivat nyt henkilökohtaisen todellisuusmaisemani tietystä osasta. Fokusoiduin eri ”alueelle”, ja jossain etäällä kuulin poliitikon huutavan. Toisessa suunnassa näin rakkaan edesmenneen kissani elämän rakkaana hevoskaverina. Uusi hengenveto, ja vieressäni istuva henkilö ilmestyi jonnekin Aasian kaukaisille vuorille aikaan, jonka ihmisitseni uskoi olevan hyvin kauan sitten. Se on todella uskomaton tapa leikkiä sillä, minkä havaitsemme ”todellisuutena”.

Täällä maan päällä meillä on ns. mikroskooppi. Kuvittele tieteilijä, joka päättää tutkia ja ymmärtää kaikkea olemattoman pientä elämää kuralätäkössä. Se on sellainen intohimo, että hän tuijottaa tunteja, päiviä, vuosia mikroskooppiin, tutkii jokaista vesipisaraa ja oppii kuralätäkön elämästä yksityiskohtaisesti. Hän alkaa tuntea kaikki pikkueliöt – levät, hyönteisten munat, sukkulamadot, loiset, bakteerit, virukset, ja niin edelleen – sekä miten niiden häviävän pienet saagat tapahtuvat. Kenties hän pitää joistain enemmän kuin toisista, ja kannustaa jotain puolta selviytymistaistelussa. Mutta loppujen lopuksi se on vain elämää, joka tapahtuu mikroskoopissa.

Mutta hän ei ole ainoa tieteilijä laboratoriossa. Se on täynnä muitakin tieteilijöitä mikroskooppeineen, satoja ja tuhansia tutkijoita, jotka fokusoituvat kaikki intensiivisesti elämän ymmärtämiseen. He ovat tuijottaneet niin pitkään mikroskooppeihinsa, että he ovat unohtaneet laboratorion, perheensä ja koko ulkopuolisen maailman. He sulkivat sen kaiken pois voidakseen jatkaa tehtävää, syvällä Fokuksessa, ja niin syventyneenä, että he unohtivat, mikä se tehtävä itse asiassa oli.

Näen sitä kaikkialla ympärilläni. Jäämme niin kiinni draamoihin ja konflikteihin, että unohdamme, että se kaikki on vain pieniä luontokappaleita, jotka uivat mikroskoopin objektilasilla. Voimme tönäistä tuota lasia nähdäksemme täysin uuden perspektiivin, JA ympärillämme on täysin eri todellisuuksia – tutkimusalue, rakennus, piha, kaupunki – ja olentoja, jotka olemme tunteneet hyvin pitkään. Se KAIKKI on tässä nyt, sen määrittämänä mihin fokusoin huomioni nyt-hetken linssillä.

Mitä tällä kaikella on tekemistä toivon kanssa?

Kuvittele, että laboratorio joka on täynnä tieteilijöitä, alkaa tavallaan kyllästyä samaan vanhaan tutkimukseen. He ovat jääneet kiinni pikkueliöiden draamaan, koska ollessaan niin syvällä Fokuksessa he ovat unohtaneet itsensä. Mutta nyt, kun jotkut meistä muistavat, alkavat katsoa ylös mikroskoopeistaan ja sallivat näkönsä mukautua todelliseen ympäristöömme, voimme vain huutaa: ”Hei, katsokaa, mitä täällä oikeasti tapahtuu!” Tuo innostus ja muistaminen on valomme. Kenties muut ihmettelevät, mistä tuossa kaikessa melussa on kyse. Hemmetti, he saattavat jopa käskeä meitä olemaan hiljaa, koska heillä on kiire. Mutta se tönii jotain heissä, ja pian hekin katsovat ylös, mukauttavat näköään ja alkavat muistaa.

Tietysti jonkun täytyi tehdä se ensin, ja se olimme me. Valitsimme olla auttajia, jotka tuovat toivoa tähän planeettalaboratorioon. Se on toivo, valinta jostain todellisemmasta, kuin objektilasi mikroskoopissa – toivo hyvin monista, monista useammista mahdollisuuksista, kuin olemme katsoneet.

Nosta silmäsi, shaumbra, ja anna näkösi mukautua. Näe draaman, valtakamppailujen, uhkien ja toivottomuuden yli – hyvin paljon tapahtuu. Kyse on fokuksesi valitsemisesta, löytäen äänesi ja eläen sitten ihan helvetisti.

Mistä tuo toivo tulee? Meistä tietysti – auttajista maaplaneetalla! (Suom. huom. käytettyjen sanojen alkukirjaimista tulee englannin kielen ”toivo”.)

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)

Marraskuun 2024 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine