Viisi kasvatusvirhettä, jotka uhkaavat lapsen hyvinvointia

Lapsi tarvitsee fyysistä läheisyyttä ja sitä, että hänestä iloitaan. Kasvattajan johdonmukainen ja ennakoitava käytös on turvallisen ja terveen kehityksen edellytys. Lapsi ja nuori tarvitsevat yhteisöön kuulumista ja myönteisesti omana itsenään nähdyksi tulemista. Jos taas poissaolevuus ja välinpitämättömyys vallitsevat, eikä lapsen käytöstä ei rajata, terve kehitys vaarantuu. Listasimme viisi virhettä, joita jokaisen kasvattajan tulisi välttää.

1. virhe: Lasta ei paijata, vanuuteta ja ihastella

Lapsi kaipaa fyysistä kosketusta. Nuoruusikään ehtinyttä voi ohimennen silittää olkavarresta, alakoululainen kannattaa kaapata kainaloon päivittäin. Oikeanlainen, lapsen rajoja, viattomuutta ja koskemattomuutta kunnioittava fyysinen läheisyys on tärkeää. Se kertoo lapselle ja nuorelle, että häntä rakastetaan ja hän on turvassa. Kosketus ylläpitää sellaista lapsen ja aikuisen välistä yhteyttä, jota lapsen henkinen kehitys ja kasvu edellyttävät.

Silittäminen lisää aivoissa mielihyvään liittyvän välittäjäaineen oksitosiinin eritystä. Silittäminen esimerkiksi olkavarresta auttaa kestämään kipua. Voit kokeilla tätä vaikka itse; silitä toista käsivarttasi tai ota lämmin ote olkapäästä – huomaatko miltä kosketus tuntuu? Ihminen tarvitsee kosketusta läpi elämänsä. Koskettamatta jääminen tukkeuttaa kehon, mielen ja henkisyyden.

Tai voimme koskettaa tungetellen, huomaamatta lapsen tarpeita ja toiveita tulla kosketetuksi tai saada olla koskematta. On tärkeää kuitenkin muistaa, että tungetteleva, epäkunnioittava tai luonnoton halailu ei hoida. Lapsen rajoja täytyy kunnioittaa.

2. virhe: Kasvattaja toimii epäjohdonmukaisesti ja arvaamattomasti

Lapsi oppii kasvattajan reaktioista ja muusta saamastaan palautteesta, millainen käytös on hyväksyttävää ja millainen ei. Kasvattajan epäjohdonmukaiset reaktiot hämmentävät lasta ja herättävät epäluottamusta. Epäluottamus ja hämmennys vähentävät perusturvallisuuden tunnetta. Lapsi voi kokea, että häntä kohdellaan mielivaltaisesti, ja ahdistuu. Hän voi oppia uskomaan alitajuisesti, ettei omalla käytöksellä ja valinnoilla voi vaikuttaa elämäänsä. Uskomus on omiaan ruokkimaan epäsosiaalista käyttäytymistä, joka voi edetä mielenterveyden häiriöksi asti. Normaali kehitys estyy, eikä lapsi välttämättä koskaan saavuta kehityksen tasoa, jolla voisi alkaa kehittyä henkisesti ja hengellisesti.

Arvaamaton toiminta vaarantaa lapsen turvallisen kiintymyssuhteen aikuiseen. Useimpien kasvatusalan teoreetikkojen vallitseva näkemys on, että lapsen ja kasvattajan välinen turvallinen kiintymyssuhde on edellytys lapsen terveelle ja normaalille kehitykselle. Varma tapa epäonnistua kasvatustyössä on toimia epäjohdonmukaisesti ja arvaamattomasti.

3. virhe: Kasvattaja korostaa kilpailua, yksilöllisyyttä ja vertailee

Lapsi ja nuori tarvitsevat nähdyksi tulemista ja myönteistä tunnistamista. Hän tarvitsee yhteisöllisyyttä, eli ihmissuhteiden verkostoa, johon hän kokee kuuluvansa kiinteästi, jossa vallitsevat selkeät, yhdessä sovitut säännöt ja jossa lapsi ja nuori tietää oman paikkansa, merkityksensä ja tehtävänsä. Kun kasvattaja korostaa yksilön menestystä ja vertailee lasta muihin, on kasvatus menossa hyvää vauhtia pieleen.

Lapsi saa turvan muista ihmisistä. Vain yhdessä voimme selvitä läpi elämän ja rakentaa elämisen olosuhteita suotuisiksi. Lapsen ensimmäinen yhteisö on perhe tai muu yhteisö, joka häntä kasvattaa. Lapsi tarvitsee yhteisön sosiaalistumiseen. Hänen on turvallisissa ihmissuhteissa opittava luottamaan muihin ja sisäistettävä ympäröivän kulttuurin arvot, normit ja säännöt. Jos kasvatus perustuu ajatukseen siitä, että jokainen on oman onnensa seppä, tai että vain paras on jotain, lapsen kehitys häiriintyy.

Toisten huomioon ottaminen, yhteisvastuu ja ihmisyhteisöihin sopeutuminen edellyttävät yhteisvastuuseen kasvattamista ja toisenlaista ajattelutapaa. Sen lapsi oppii vain ja ainoastaan häntä kasvattavilta aikuisilta. Tämä ei tarkoita sitä, että lapset pitäisi tasapäistää. Lapsi tulee nähdä yksilöllisesti juuri sellaisena kuin hän kokee olevansa. Mutta yksilöllisesti tunnistetun, hyväksytyn ja rakastetun lapsen paikka on yhteisössä.

4. virhe: Kasvattaja ei kiinnostu lapsen asioista, tunteista tai ajatuksista

Vanhemmilla on usein kiire. Työssä käynnin lisäksi on huolehdittava kodin ja vaatteiden siisteydestä, kaupassa käynnistä ja ruuanlaitosta. Mielessä on kymmeniä asioita, joita pitää ehtiä hoitaa. Tähän asetelmaan ei lapsi mahdu.

Lapset ja nuoret tarvitsevat sitä, että tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi päivittäin. Jos kasvattaja ei ole aidosti kiinnostunut lapsen asioista, tunteista ja ajatuksista, jää yhteys lapseen muodostumatta. Kohtaamatta jäänyt, yhteydetön lapsi ei voi kehittyä kuten aikuisen yhteyden turvassa varttuva. Kiireen alle hukkuneet lapset jäävät vaille valvontaa, murehtivat huoliaan yksin ja ovat alttiita monenlaiselle häiriökäyttäytymiselle. Huomio haetaan tavalla tai toisella.

Yhteydettömyydestä ja kohtaamattomuudesta johtuva oireilu voi olla erilaista eri lapsilla ja nuorilla. Toiset kääntyvät sisäänpäin, masentuvat, potevat heikkoa itsetuntoa ja ovat alitajuisesti vakuuttuneita siitä, ettei heillä ole merkitystä ihmisenä – eihän heitä noteerata. Itkuisuus, itsetuhoisuus, alakulo ja vetämättömyys ovat käyttäytymisen vallitsevia muotoja. Toiset oireilevat ulospäin. Epäsosiaalinen käytös, kuten tavaroiden rikkominen ja heittely tai toisten ihmisten tai eläinten satuttaminen, ovat tapoja purkaa pahaa oloa. Jos tällaista käytöstä ei rajata, se yltyy.

Rajaaminen edellyttäisi vanhemman kiinnostusta. Kasvattavan aikuisen tulisi olla koko ajan tietoinen lapsen mielen liikkeistä. Vain tällöin hän voi reagoida erilaisiin ajatuksiin, tunteisiin ja tekoihin johdonmukaisella ja terveellä tavalla. Lapsi oppii moraalin aikuiselta, ja se edellyttää tiivistä yhteyttä lapseen. Tunteiden säätelyn oppiminen edellyttää, että kasvattaja mallittaa sitä riittävästi lapselle. Jos tälle ei jää aikaa, lapsi jää yksin hankalien tunteidensa kanssa. Se luo turvattomuutta, joka voi johtaa vielä aikuisenakin ilmenevään ja muihin ihmisiin ulottuvaan kontrollin ja hallinnan tarpeeseen. Kiinnostuminen lapsen asioista kertoo, että hän on kasvattajalle tärkeä. Tunteet ja ajatukset lapsi saa haltuun aikuisen avulla.

5. virhe: Lapsen käytöstä ei rajata

Kouluikäisen ja sitä vanhemman lapsen kasvatuksessa voi mokata määräilemällä, tekemällä päätökset yksin ja jättämällä päätökset perustelematta. Pieni lapsi ei vielä ymmärrä syy-seuraus-suhteita, mutta varttuneemman kanssa voi jo pohtia, miksi tietyt asiat ovat kiellettyjä ja miksi eivät. Lasta voi osallistaa ikätaso huomioiden päätöksentekoon ja sääntöjen luomiseen.

Normien noudattaminen onnistuu, kun on itse saanut osallistua jollain tapaa normien määrittämiseen. Seurauksia voi pohtia yhdessä lapsen kanssa kysymällä, mikä hänestä olisi sopiva seuraus tietystä rikkomuksesta. Keskusteluissa opitaan yhteisvastuuta ja toisten huomioon ottamista. Lapsi oppii ajattelemaan, mikä on yhteisen hyvän kannalta oikein. Kun lapsi oppii ajattelemaan yhteisvastuullisesti ja osallistuu sääntöjen luomiseen, ei aikuisen tarvitse koko ajan kieltää. Lapsi oppii vähitellen tekemään vastuullisia valintoja itseensä ja elämäänsä liittyvissä asioissa.

Empatia opitaan aikuiselta, kuten vanhemman esimerkistä. Tiedollista oppimista tapahtuu, kun lapsi saa pohtia kasvattajan kanssa, miltä eri ihmisistä tai eläimistä erilaisissa tilanteissa tuntuu ja miksi. Jos lapsen käytöstä ei rajata, kasvattajat ovat välinpitämättömiä ja lapsi saa kasvaa oman onnensa nojassa, ei empatian kehittymiselle ole riittäviä edellytyksiä. 

Sosiaaliset taidot, eli kyky tulla toimeen toisten kanssa, taito ottaa heitä huomioon ja toimia ryhmän jäsenenä, ovat tulleet yhä tärkeämmiksi. Varttuva lapsi ja nuori tarvitsevat sosiaalisia taitoja pärjätäkseen elämän eri osa-alueilla. Sosiaalisten taitojen oppiminen edellyttää ei-toivotun käytöksen johdonmukaista rajaamista. Lapsen tulisi ymmärtää ikätasonsa mukaan se, miksi hänen käytöstään rajataan. Rajoista rakkaudella kiinni pitäminen luo lapsen kehityksen kannalta ensiarvoisen perusturvallisuuden tunteen. Elämä ja maailma näyttäytyvät mielekkäinä, ymmärrettävinä ja turvallisina.