Kehitä vahvuuksiasi

Kun tunnistat omat vahvuutesi, sinulla on oivia työkaluja käytössäsi kohti onnellisempaan elämään. Yhdeksänosaisessa juttusarjassa tutustumme meissä kaikissa enemmän tai vähemmän piileviin luonteenvahvuuksiin ja saamme sievoisen määrän käytännönläheisiä ohjeita niiden kehittämiseen.

Rakkaus kuuluu ihmissuhteisiin. Kaikilla ihmisillä on rakkaudellisten ihmissuhteiden tarve. Itsensä toteuttaminen tai arvostuksen antaminen ja vastaanottaminen onnistuvat vasta sitten, kun olemme kokeneet olevamme rakastettuja ja kuuluvamme johonkin. Rakkaus on myös luonteenvahvuus, jota voi kehittää. Rakkaudellinen tunteenpalo on liikkeelle paneva voima, johon kuuluu romanttista ja seksuaalista virittäytymistä.

Kyky turvallisiin rakkaussuhteisiin rakentuu jo lapsuudessa suhteessamme varhaisiin hoitajiimme. Puhutaan kiintymyssuhteista. Parhaillaan saamme kiinnittyä heihin turvallisesti ja luottaa siihen, että he pitävät meistä huolta. Koemme olevamme arvokkaita. Tämä luo pohjan aikuisiän rakkaussuhteille. Kun olemme saaneet kasvaa turvallisessa kiintymyssuhteessa lapsena, voimme kiinnittyä turvallisesti myös aikuisina.

John Gottman on syvähaastatellut satoja aviopareja. Hän havaitsi asioita, jotka ennustavat parisuhteen pitkäikäisyyttä. Kestävässä parisuhteessa puolisot käyttävät aikaa parisuhteen hoitoon. Enimmäkseen puhutaan ja ristiriitatilanteet pystytään ratkaisemaan rakentavasti. Kumppanit osoittavat ihailua, hellyyttä, kiintymystä ja rakkautta toisiaan kohtaan. He kyseenalaistavat vanhoja ajattelutapojaan ja luovat yhteisiä, positiivisia merkityksiä ja tarinoita suhteestaan. Kestävää parisuhdetta ennakoi se, että kumppani näkee toisessa juuri ne piirteet, joita tämä eniten arvostaa. Esimerkiksi hyväntahtoisuutta arvostavan kumppani näkee hänet hyväntahtoisena. Parisuhteen lisäksi rakkautta voi viljellä ystävyyssuhteissa tai luontoa ja eläimiä kohtaan suuntautuvana lämmöntäyteisenä toimintana. Kun keskitymme siihen, se lisääntyy.

Empatiaan kuuluu kyky ymmärtää ja kokea asioita toisen ihmisen näkökulmasta, eli taito asettua hänen asemaansa kokonaisvaltaisesti. Ennakkoluulomme ja käsityksemme tekevät empaattisuudesta haastavaa. Ennakkokäsitykset ohjaavat tekemiämme havaintoja. Tämän voi huomata esimerkiksi ihmisryhmiin liittyvinä ennakkoluuloina ja asenteina, kuten rasismina. Rasistisesti asennoitunut ihminen näkee vieraan ihmisryhmän edustajat ennakkoluulojensa läpi, vääristyneinä ja totuuden vastaisina. Kun haluamme kehittää empatiaa luonteenvahvuutenamme, meidän on tiedostettava omia ennakkoluulojamme. Tiedostamisen jälkeen pystymme kyseenalaistamaan niitä. Näkökulmalla on väliä. Voimme tietoisesti kuvitella itsemme keskustelukumppanin asemaan ja pyrkiä näkemään maailmaa hänen vinkkelistään. Empatiakyky kehittyy harjoitellen. Harjoittelu on tietoista asettumista toisen asemaan ja hänen tunteidensa, ajatustensa ja ajattelutapansa kokevaa ymmärtämistä.

Empatiakyky mahdollistaa pitkäikäisten, lämpimien ihmissuhteiden rakentamisen. Empatiakyky kuuluu ihmissuhdetaitoihin. Empaattisuuden ollessa vahvuutemme, joudumme harvemmin ristiriitatilanteisiin. Meihin luotetaan ja meille on helppo puhua. Pystymme tarjoamaan henkistä tukea sitä tarvitseville. Empatia on elämän perustaito, johon meitä opastetaan esimerkiksi kultaisessa säännössä; tee toisille se, mitä haluaisit itsellesi tehtävän. 

Itsekuri tarkoittaa valintojen tekemistä pitkäjänteisesti ja kykyä vastustaa välitöntä mielihyvää. Kun meditaatiossa istuma-asana alkaa puuduttaa, tarvitaan itsekuria. Itsekuri mahdollistaa sen, että jäämme puuduttavaan asentoon ja suhtaudumme puutumuksen tunteisiin kehossa lempeällä uteliaisuudella. Välittömään mielihyvään perustuva ratkaisu on vaihtaa asentoa heti, kun se on epämiellyttävä. Jos suhtaudumme elämässä kaikkeen mielihyvähakuisesti, voi pitkäjänteisten tavoitteiden ja unelmiemme toteutuminen jäädä ajatuksen tasolle.

Ulkoisen käyttäytymisen ja valintojen lisäksi itsekuriin kuuluu sisäisten tunnetilojen ja mielialojen hallinta. Annammeko masennuksen vallata olemuksemme, kun kohtaamme vastoinkäymisiä? Vai pystymmekö kenties käsittelemään vastoinkäymisen ja siirtymään päättäväisesti elämässä eteenpäin? Itsekurin avulla pääsemme helpommin eroon haitallisista ajatuksista ja käyttäytymismalleista.

Itsekurin vahvistaminen onnistuu esimerkiksi tietoisen suunnitelmallisuuden avulla. Voimme pitää päiväkirjaa. Päiväkirjaan merkitsemme päivämäärän. Jälkikäteen kirjaamme, mitä seikkoja oli vaikuttamassa kuhunkin menneen päivän tilanteeseen. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi vähäinen yöuni tai fyysinen sairaus. Seuraavaksi kirjaamme, mitä meidän oli tarkoitus tehdä. Siis, mitä olimme suunnitelleet. Esimerkiksi juoksulenkki 10 km. Tämän jälkeen paljastamme, mitä todella teimme. Kävimmekö lenkillä vai jäimmekö kotiin katsomaan elokuvaa? Faktojen kirjaamisen jälkeen on analyysin vuoro. Päiväkirjaan kirjoitetaan, miksi teimme niin kuin teimme. Tässä kohtaa voimme pohtia, mikä auttoi ja mikä esti toimimasta suunnitellusti. Mitä tarkempia ja konkreettisempia havaintoja kirjaamme, sen parempi. Pystyisimmekö mainitsemaan tietyn ajatuksen tai ajatusketjun, joka toimi selityksenä ja esti suunnitelmamme toteutumisen? Kun kaikki esteet ja mahdollistajat on tiedostettu, voimme lopuksi kirjoittaa, miten voitamme esteet tulevaisuudessa. Millaisin ajatuksin käymme sabotoivia ajatusketjuja vastaan? Keneltä voisimme pyytää apua ja tukea pysyäksemme suunnitelmassa? Meidän kannattaa pohtia ratkaisuja kaikilta mahdollisilta näkökannoilta.

Viisautta voi kehittää luonteenvahvuudeksi. Voimme keskittyä erikseen emotionaaliseen älykkyyteen ja herkkyyteen tai toisenlaiseen, matemaattis-loogisen menestyksen takana olevaan viisauteen. Emotionaaliseen viisauteen kuuluvat ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidot. Se ilmenee sensitiivisyytenä ja diplomaattisuutena. Emotionaalinen viisaus ei tarkoita, ettemmekö olisi jämäköitä, assertiivisia.

Viisaus luonteenvahvuutena tuo mukanaan henkisesti rikkaampaa ja menestyksekkäämpää elämää. Se edellyttää itsensä, toisten ihmisten ja erilaisten tilanteiden havainnointia. Havaintojen perusteella voimme jalostaa hyväksi havaittuja toimintatapoja. Viisautta harjoittaessamme voimme keskittyä idoliimme. Voimme tarkkailla ja pohtia hänen toimintaansa. Haasteita kohdatessamme, kysymme itseltämme, mitä ihailemani ja arvostamani henkilö tekisi tässä vaikeassa tilanteessa.

Oman itsensä tunteminen, omien tarpeiden ja tavoitteiden tiedostaminen ja pitkän tähtäimen suunnittelu ovat kaikki viisautta. Niissä ei voi koskaan tulla valmiiksi. Toisinaan viisaus on henkisen yhteisön ominaisuus. Millainen sinun mielestäsi olisi henkisesti viisas yhteisö? Tai ihminen? Mikä matka sinun on kuljettava päästäksesi tähän samaan? Viisautta on mahdollista oppia, ja meidän tulee uskoa siihen. Se ei ole synnynnäinen luonteenpiirre, jota joko on tai ei ole. Se on kyky, joka opitaan. Meissä kaikissa on viisauden potentiaalia. Voimme aktivoida sitä käyttöömme tietoisella harjoittelulla ja tietoisilla valinnoilla. Kaikki kokemukset voidaan kohdata viisauden näkökulmasta ja oppia niistä.

Emme kuitenkaan saa sokaistua liiaksi ihmisen tietämisestä tai intuition voimasta, vaan terve järki kannattaa säilyttää myös henkisyydessä. Kohdatessamme ongelmia voimme etsiä mahdollisimman monta erilaista lähestymistapaa niihin. Voimme ajatella asiaa yksilön, yhteisön tai universumin tasolla. Opiskelu ja sivistyksellinen toiminta lisäävät tiedon lisäksi viisautta, kuten kykyä analysoida, arvioida, harkita, ottaa perspektiiviä ja hahmottaa kokonaisuuksia tai nähdä asioita teoreettisista viitekehyksistä käsin. Jo pelkkä sanavaraston kasvattaminen lisää viisautta. Toisinaan on viisainta arvioida, milloin meidän tulisi sopeutua ja milloin on paras vaihtaa toimintaympäristöä kokonaan. Joitain ihmissuhteitakin voimme valita viisautta hyödyntäen. Viisauden vahvistamisen voimme aloittaa vaikka nyt.

Meillä kaikilla on kykyä sitoutua ja toimia pitkäjänteisesti. Kyky vahvistuu, kun sitä käyttää. Hiottu sitoutumiskyky mahdollistaa tavoitteellisen toiminnan. Saavutamme pitkän tähtäimen tavoitteemme, kun pystymme vastustamaan hetken mielihyvää. Pitkäjänteisyyden avulla opiskellaan tutkintoja, juostaan maratoneja, hoidetaan pitkäikäistä parisuhdetta ja tehdään unelmista totta.

Kun haluamme kehittää pitkäjänteisyyttä, tarvitsemme tietoista tavoitteiden asettamista. Vasta sitten, kun tiedämme, mitä haluamme saavuttaa, voimme alkaa raivata tietämme tavoitetta kohti. Jos haluaisimme esimerkiksi matkustaa Intiaan joogaamaan, meidän tulee selvittää, mitä joogamatka edellyttää. Paljon se maksaa, kuka matkoja järjestää ja millaisia matkustusasiakirjoja tarvitsemme? Moni meistä joutuisi säästämään rahaa päästäkseen unelmiensa reissulle Intiaan. Menojen ja kulujen arviointi, säästötavoitteiden asettaminen ja käytännön asioiden järjestäminen matkaa varten vaativat kaikki mittavan määrän järkeilyä, suunnittelua, arviointia ja hetken mielijohteiden vastustamista. Emme voi tuhlata säästökassaamme mindfulness-viikonloppuun, jos aiomme päästä myöhemmin Intiaan joogaleirille. Teoriassa yksinkertaista, käytännössä haastavaa. Vain harva tietää yksiselitteisesti, mitä haluaa ja mistä on valmis sen eteen luopumaan.

Kaikki tavoitteet eivät ole matkahaaveiden kaltaisia. Pyrimme kohti sosiaalisia tavoitteita, joita ei voi yksiselitteisesti mitata. On yleisinhimillistä haluta toisten ihmisten hyväksyntää. Nuorelle on luontaista haluta itsenäistyä. Toiset tavoittelevat äärikokemuksia, toisille riittää hetki luonnon helmassa. Kaikki haluavat jossain määrin välttää yksinäisyyttä, ja pyrimme yhteyteen toisten ihmisten sekä Luojamme kanssa.

Millaisia pyrkimyksiä sinulla on? Osa on ilmeisiä, osa voi olla tiedostamattomia. Tavoitamme tiedostamattomat pyrkimyksemme itsetutkiskelun avulla. Monet tavoitteet suuntautuvat mielihyvän tunnetta, tilannetta tai ihmistä kohti, monet taas pois negatiivisesta tunteesta, tilanteesta tai ihmisestä. Esimerkiksi pelkoa herättäviä ympäristöjä on luontaista vältellä. Toisinaan välttelemme ahdistusta tunnesyömisen tai muiden riippuvuuksien keinoin, todellista motiiviamme tiedostamatta.

Kun haluamme tiedostaa motiivejamme, voimme tarkkailla, mitkä ovat sisäisiä motiivejamme ja mitkä ulkoisia. Sisäiset, itsestämme kumpuavat motiivit sitouttavat meidät tavoitteisiimme luonnostaan. Ulkoa annetut motiivit, kuten toisten odotusten täyttäminen eli norminmukainen käytös, eivät kestä yhtä hyvin koetuksissa. Ulkoiset motiivit voivat hellittää, kun sosiaalinen ympäristö vaihtuu. Esimerkiksi työpaikkaa vaihtaessamme emme välttämättä toimi vanhan työpaikan kirjoittamattomien sääntöjen mukaan. Jos toimimme, ne todennäköisesti vastaavat sisäisiä motiivejamme.

Pitkäjänteisyyden kehittäminen edellyttää itsetutkiskelua ja tietoista tavoitteiden asettamista ja sen seuraamista, miten saavutamme pitkän tähtäimen tavoitteemme. Tässä työssä auttaa kannustavien mantrojen luominen. Voimme kuulostella, millaiset mantrat resonoivat sieluumme syvimmin ja inspiroivimmin. Niitä kannattaa käyttää. Lisäksi voimme pitää päiväkirjaa edistymisestämme. Menneitä onnistumisia on syytä juhlia, joskus jopa tulevia.

Kyky arvostaa itseään on luonteenvahvuus, jota voidaan kehittää. Siihen liittyy minäkuva, eli vastaus siihen, kuka sinä olet. Arvioidessamme itsearvostusta, voimme ensiksi täydentää lausetta ”Minä olen…” niin monta kertaa kuin keksimme vastauksia ja kuvauksia itsestämme. Samalla voimme tulla tietoisiksi kulttuurin ja elinyhteisöjemme vaikutuksesta minäkuvaamme.

Itsensä arvostaminen mahdollistaa sellaisten tavoitteiden tavoittelemisen, jotka vastaavat todellisia kykyjämme. Emme alisuoriudu. Toisaalta, meillä ei ole tarvetta korostaa itseämme rahan, sosiaalisen aseman tai ulospäin menestyksekkäältä näyttävän elämän tavoittelulla.

Itsensä arvostaminen ilmenee tunnetasolla kokemuksena omasta arvokkuudesta ja tärkeydestä. Koemme itsemme yhtä arvokkaiksi kuin kaikki muutkin ihmiset. Kun arvostamme itseämme, pystymme arvostamaan muita. Hyvien puolien löytäminen itsestä on helpompaa. Uskomme, että meidän on yhtä helppo tehdä ja saavuttaa erilaisia asioita elämässä kuin kaikkien muidenkin ihmisten. Suhtaudumme itseemme myönteisesti ja olemme tyytyväisiä itseemme.

Huono itsearvostus ilmenee epäonnistumisen, huonommuuden ja kyvyttömyyden syvinä, pysyvinä kokemuksina. Niiden kokeminen hetkittäin, reaktioina erilaisiin tilanteisiin, ei vielä tarkoita huonoa itsearvostusta. Kun itsearvostuksemme on alhaisella tasolla, niin alttius toisten mielipiteille lisääntyy. Tämä näyttäytyy miellyttämisen haluna, joka voi ärsyttää kanssaihmisiämme. Silloin se kääntyy itseään vastaan.

Kun haluamme kehittää itsearvostusta, voimme tiedostaa, mitkä asiat vaikuttavat kokemukseemme arvokkuudestamme ihmisinä. Toisilla se on perheenjäsenten tai muiden ihmisten osoittamaa kunnioitusta. Osa meistä lisää itsensä arvostusta ulkonäön avulla; kaunis, siisti ja hyvännäköinen olomuoto lisää itsearvostuksen tunnetta. Jotkut pohjaavat omanarvontuntonsa Jumalan rakkauteen, toiset siihen, että pystyvät noudattamaan moraalisia periaatteitaan. Koulussa tai työelämässä pärjääminen lisää useimpien itsearvostusta. Se, minkä verran eri tekijät vaikuttavat, vaihtelee. Siksi itseensä tutustuminen on ensimmäinen askel kohti parempaa omanarvontuntoa.

Optimismi ja toivo ennalta ehkäisevät masennusta. Ne ovat yhteydessä elämänmyönteiseen ajattelutapaan. Toivo on luottamusta tulevaisuuteen; jotain hyvää on tulossa. Masennuksessa toivo on kadoksissa, ja olotilaa leimaa toivottomuus. Masentuneen psykoterapia perustuu osittain toivontunteen palauttamiseen. Toivon tiedetään tukevan muistakin sairauksista toipumista. Se, uskommeko paranevamme, vaikuttaa siihen, paranemmeko todella.

Optimismi antaa voima sinnitellä kohti tavoitteita. Positiiviset ja toiveikkaat ihmiset näyttävät selviytyvän paremmin stressaavissa tilanteissa kuin pessimistiset. On tutkimuksia, joissa myönteisen ja toivorikkaan asenteen omaksuneet ihmiset elävät pidempään kuin pessimistiset. Toivon menettäminen johtaa helposti luovuttamiseen. Siksi on tärkeää, että ylläpidämme ja vahvistamme toivoamme tietoisesti.

Toivon vahvistaminen alkaa tavoitteiden asettamisesta. Tavoitteet voivat liittyä ihmissuhteisiin, perheeseen tai työhön, terveyteen tai vapaa-aikaan. Tavoitteista pitää ottaa itse vastuu. Toivoa tarvitaan, kun uskomme onnistumiseemme tavoitteiden saavuttamisessa. Omaa sisäistä puhetta kannattaa tutkia; kannustanko itseäni vai lyttäänkö? Lisäänkö toivoa vai vähennänkö sitä?

Myönteisen elämänasenteen oppiminen on mahdollista. Jokainen hetki on mahdollisuus etsiä asioita, jotka ovat hyvin ja toimivat. Saamme aina aloittaa alusta, yrittää uudelleen ja säilyttää uskon itseemme ja hyvään tulevaisuuteen. Toiveikkuutta lisää, kun teemme mielikuvaharjoituksia matkalla onnistumiseen. Voimme nähdä itsemme tilanteessa, jossa tavoitteet on saavutettu. Mitä silloin tapahtuu? Mitä näemme, kuulemme, haistamme, maistamme ja tunnemme? Tällaisten mielikuvien vahvistaminen on osa toivon luonteenvahvuuden kehittämistä.

Läheiset ja lämpimät ystävyyssuhteet vahvistavat meitä ja tekevät elämästä merkityksellisempää. Intiimit ystävyyssuhteet lisäävät tyytyväisyyttä elämään. Tuttavallinen keskustelu hyväsydämisen ystävän kanssa auttaa tuntemaan itsensäkin paremmin. Monikulttuurisissa tutkimuksissa on löydetty vain yksi tekijä, joka liittyy vahvasti onnellisuuteen ympäri maailman. Tuo tekijä on sosiaaliset suhteemme.

Entä millainen merkitys ystävillä on sinun elämässäsi? Tätä selvittääksesi voit tehdä psykologi Erik Eriksonin kuolinvuodetestin. Sen avulla oivallat, mikä elämässäsi on tärkeintä. Kuvittele siis, että olet elänyt merkityksellisen ja rikkaan elämän. Olet nyt kuolinvuoteellasi. Kun mietit elämääsi, mitkä muistot ovat onnellisimpia, mistä koet iloa ja ylpeyttä ja mitkä ovat kaikkein tyydyttävimpiä hetkiä? Ne ovat elämässäsi tärkeimpiä asioita. Usein niissä on ystäviä ja muita läheisiä mukana.

Ystävyyssuhteiden vaaliminen kannattaa, sillä ystäviltä saatu sosiaalinen tuki auttaa selviytymään elämässä. Toisaalta, jos joudumme sosiaalisesti torjutuksi, koemme kipua. Ulkopuolelle jääminen ja yksinäisyys ovat vakavia ongelmia. Yksinäisyyden kipeys kertoo osaltaan siitä, että ystävyyssuhteet ovat tähdellisimpiä ja välttämättömimpiä asioita elämässämme. Me todella tarvitsemme toisiamme. Sosiaalisten ihmissuhteiden puute vähentää onnellisuutta sekä psykologista ja fyysistä terveyttä. Tämän ovat monet tutkijat havainneet.

Hyvissä ystävyyssuhteissa ilmaistaan välittämistä ja huolenpitoa. Elämän ilojen ja surujen jakaminen läheisten kanssa on palkitsevaa. Terveissä suhteissa jakaminen on vastavuoroista. Tällöin kumpikin antaa ja saa, ja molemmat tulevat kohdatuiksi.

Kun haluamme vaalia ystävyyssuhteita, meidän on nostettava ystävät monen muun asian yläpuolelle. Priorisointi perustuu elämänarvoihin. Onko jatkuvasti viimeisen päälle siivottu koti tai työssä yleneminen meille todellakin tärkeintä elämässä? Jos näin on, voi olla, että ystävyyssuhteille ei jää aikaa. Voimme itse valita, jätämmekö joogatunnin väliin vai emme, jos ystävämme tarvitsee meitä. Ystävyyden nostaminen muiden asioiden yläpuolelle on mainio tapa vaalia sitä.

Voimme harjoitella vastavuoroisuutta tietoisesti. Kun ystävämme kertoo jostain, vaiennamme omat ajatuksemme. Keskitymme ainoastaan ottamaan perinpohjaisesti selvää, mitä ystävä meille tahtoo viestiä. Kuuntelemme ja kuulemme. Emme puhu. Miltä hänestä on mahtanut tuntua ja tuntuu nyt, mitä hän tarvitsee ja voimmeko täyttää nuo tarpeet? Kuunnellessamme voimme välittää lämpöä ja myötätuntoa. Kun sitten kerromme omista asioistamme, meidän kannattaa uskaltaa olla rohkeita ja avoimia. Kulissien ylläpitäminen etäännyttää. Inhimillisempää on avoin ja rehellinen jakaminen.

Ystävyyden vaalimiseen kuuluu riittävän etäisyyden säilyttäminen. Ystävä ei ole omaisuuttamme. On tärkeää aistia, minkä verran väljyyttä ja omaa tilaa ystävyyteen tarvitaan. Liian lähelle ja liian usein meneminen rikkoo toisen ihmisen rajoja. Lisäksi meidän on hyvä oppia olemaan lojaaleja, välittäviä ja uskollisia ystävillemme. 

Hyvään ystävyyteen voidaan liittää universaaleja sääntöjä. Tutkimuksissa on havaittu, että tällaisia ovat esimerkiksi luottamuksellisuus, toisen yksityisyyden kunnioittaminen ja vapaaehtoisuus yhdessä vietetyn ajan suhteen. Salaisuudet pidetään. Ystävän puolen pitäminen hänen poissa ollessaan, emotionaalisen tuen osoittaminen ja nalkuttamisesta tai valittamisesta pidättäytyminen kuuluvat ystävyyteen. Toista ei kritisoida julkisesti. Pyrkimys ilahduttaa ja lisätä toisen onnellisuutta yhdessä ollessa ovat olennaisia ystävyyteen liitettyjä tekijöitä. Kateellisuus tai muiden ystävämme ihmissuhteiden kritisointi ei ole asiallista. Kärsivällisyyttä ja onnistumisten jakamista, mahdollisten velkojen maksamista ja lainattujen tavaroiden palauttamista, molemminpuolisia kohteliaisuuksia – tätä kaikkea pidetään arvossa ystävyyssuhteissa. Näitä viljelemällä pääsemme nauttimaan rikkaasta, vivahteikkaasta ja merkityksellisestä elämäntaipaleesta. 

Kirjoitus perustuu mm. seuraaviin teoksiin: Martin B.: Pursuing Human Strengts, a Positive Psychology Guide (Worth Publishers), Ahmed, M. & Boisvert, C. M.: Using Positive Psychology With Special Mental Health Populations. (American Psychologist. May–June 2006.), Seligman, M. E. P. & Steen, N.: Positive Psychology Progress. Empirical Validation of Interventions. (American Psychologist Vol. 60, No. 5. 410–421)