Skip to main content

Tohtori Antti Heikkilä: ”Kansanparantajat muuttivat ajattelutapaani”

  • Teksti: Erkki Kanto, Ilona Kanto
TILAAJILLE

Tohtori Antti Heikkilä kertoo juttutuokiossaan Ilona ja Erkki Kannon kanssa, kuinka hänestä tuli vaihtoehtohoitojen kannattaja. Antti Heikkilä on kirurgi ja traumatologian sekä ortopedian erikoislääkäri. Hänen uusimman kirjansa Lääkkeetön elämä viesti on, että ruokavaliomuutoksilla voi päästä eroon monista lääkkeistä.
- Ravintoasiaa olen miettinyt jo 60-luvun lopusta lähtien, jolloin olin Yhdysvalloissa, kertoo Heikkilä. Silloin oli lääkärien piirissä kiinnostusta ruuan vaikutuksesta ennen kaikkea mieleen. Jo silloin tiedettiin, että gluteeni voi laukaista psykooseja ja myös skitsofreniaa.

terveellinen ruokavalio

Leiki sanoilla ja sano konkreettisesti - haiku on japanilainen runo

  • Satu Ilta

Haiku on japanilaisen runouden muoto, jossa on monia muotosääntöjä, mutta jonka perusteet jokainen voi oppia nopeasti. Haikujen kirjoittaminen on hauskaa, luovaa ja terapeuttista, se antaa meidän leikkiä sanoilla ja tavuilla. Tutustu perusperiaatteisiin ja kokeile itse haikujen kirjoittamista.

10 asiaa joita et löydä sosiaalisesta mediasta

Sosiaaliseen mediaan addiktoituminen voi olla kuin huumeriippuvuus, joka vie ihmisen mennessään kuin marionetin. Some-riippuvuus voi saapua ihan puun takaa kenelle tahansa, eikä sitä välttämättä itse edes tunnista. Oma todellisuus muuttuu ikään kuin taikaiskusta somen tapahtumista riippuvaiseksi ja aidommat, oikeasti merkitykselliset asiat alkavat hämärtyä. Hetkinen. Mitä ovat ne asiat, joita et löydä somesta?

Ovatko suomalaiset todella maailman onnellisin kansa?

  • Kuudesaisti Toimitus
TILAAJILLE

Suomi voitti vastikään julkaistun onnellisuustutkimuksen mukaan maailman onnellisimman maan tittelin jo toista kertaa peräkkäin, mutta ovatko suomalaiset todella onnellisia? Ja mistä onnellisuus oikein kumpuaa?

Aikapula? Taltuta kiire vetovoiman lain avulla

  • Kuudesaisti Toimitus
TILAAJILLE

Aamu alkaa jatkuvalla juoksulla, kuppi kahvia, muksut päiväkotiin ja tukka putkella töihin....tavoitettavissa ollaan 24/7 ja stressi pukkaa. Kiire kuuluu niin olennaisena osana länsimaisen ihmisen elämään, että harva kyseenalaistaa sitä. Kuulut ehkä itsekin näihin "kiireisiin ihmisiin" ja huomaat tuon tuostakin sanovasi "ettei sinulla ole tarpeeksi aikaa." Olisiko jo aika muuttaa käsitystä ajasta?

CAM-hoidot

  • Kuudesaisti Toimitus

CAM-HOIDOT

CAM-hoidot eli täydentävät ja vaihtoehtoiset hoidot (Complementary and Alternative Medicine) nivovat alleen monia erilaisia hoitoja. Tällaisia ovat mm. erilaiset luontaishoidot ja -tuotteet, kokonaisvaltaiset keho-mielihoidot ja ravitsemushoidot. Myös perinnehoidot, kiinalainen lääketiede ja erilaiset kehon liikkuttamiseen perustuvat hoidot kuuluvat CAM-hoitojen alle.

Yhteiskunta ei näitä hoitoja tarjoa, mutta niiden käyttö on yleistä. Uskomushoidoiksi näitä myös haukutaan, mikä on sangen alentava nimitys ja kertoo pelkästään nimityksen käyttäjän asenteesta.

hyvinvointi

Tavoitteena vallankumous

  • Teppo Ahomäki/Minä Olen -lehti

Antti Heikkilää tituleerataan mediassa kohulääkäriksi. Hänen blogitekstinsä ovat usein jyrkkiä ja heijastavat jopa vihaa, vaikka niiden keskiössä on huoli ihmisten hyvinvoinnista. Tuhannet potilaat ovat saaneet häneltä apua ja hänen kirjojaan ylistetään kansan parissa, mutta parjataan kriitikoiden toimesta. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?

Mehustus – uusinta uutta ja ikiaikaista viisautta

  • Satu Ilta
TILAAJILLE

Itse puristettu tuoremehu on terveysruokien aatelistoa. Marjoista ja hedelmistä on uutettu juomia vuosisatojen ajan – kyse ei ole uudesta asiasta. Edelleen yhä useampi havittelee keittiöönsä laitetta, jolla saattaisi surauttaa lasin jos toisenkin raikasta ja virkistävää terveysjuomaa. Moni meistä on tympääntynyt kaupasta ostetun halvan appelsiinimehun tunkkaiseen ja keinotekoiseen makuun. Samanaikaisesti saamme tietoa terveellisistä, itse tehdyistä tuoremehuista. Mehustus kokee uutta tulemista – kokeilisitko sinäkin?

terveys

4 keinoa lisätä energiaa pimeänä vuodenaikana

Tuntuuko sinustakin siltä, että voisit vain nukkua? Että valoa ei ole tarpeeksi? Talvi tyhjentää energiavarastot helposti, mutta voit kuitenkin täyttää niitä muutamalla yksinkertaisella keinolla.

Jokainen suree tavallaan - yhtä oikeaa tapaa ei ole

  • Johanna R
TILAAJILLE

Suru kuuluu meidän jokaisen elämään, kuten ilokin. Surun kokeminen on osa elämää ja ihmisen terve reaktio menetykseen. Menetyksen kohdatessa sureminen auttaa meitä sopeutumaan uuteen elämäntilanteeseen. Luopuminen on myös löytämistä.

Näin hoidat kurkkukipua luonnollisin konstein

  • Kuudesaisti Toimitus
TILAAJILLE

Vaivaako kurkkukipu? Voit helpottaa oloasi tavoilla, jotka eivät vaadi visiittiä apteekkiin. Huomaa kuitenkin, että kurkkukivulle voi olla monenlaisia syitä, ja jos kipu ei häviä tai se ei vaikuta liittyvän tavalliseen flunssaan, käänny lääkärin puoleen.

terveys, luonto parantaa

Varmista, ettet aiheuta joogalla ja meditaatiolla itsellesi vahinkoa

  • Didi Annapurna
TILAAJILLE

Jooga ja meditaatio muodostavat kokonaisvaltaisen menetelmän itsensä kehittämiseksi. Niiden harjoittamiseen etenkin omin päin liittyy riskejä ja vaarojakin. On muistettava, että ihminen ei ole vain fyysinen ja psyykkinen olento, vaan myös henkinen olento. Joogaliikkeiden tekeminen ei saisi olla urheilua. Kun otamme ne kevyenä, venyttävänä liikuntana, silloin ei synny vammoja. Normaali ihmisen keho ei vaadi tuntikausia monimutkaista kiemurtelua ja ponnistelua; muutama oikein kohdistettu liike säännöllisesti kaksi kertaa päivässä riittää. Joogaharjoitukset myös vaikuttavat positiivisemmin kasvisruokaan siirtyneillä. Yleensä halu lihan syömiseen katoaa joogaamisen myötä vähitellen lähes itsestään, samoin voi käydä tupakan ja alkoholin himon suhteen.

meditaatio, ego

Ruoka on syömishäiriöiselle rakkauden korvike

  • Kuudesaisti Toimitus
TILAAJILLE

Minulla on noin kymmenen vuoden syömishäiriötausta. Sinä aikana olen tavannut myös monia muita syömishäiriöisiä ja entisiä syömishäiriöisiä. Syömishäiriöisiä yhdistää rakkauden puute itseään kohtaan. Lise Bourbeau kirjoittaa kirjassaan Kuuntele kehoasi: Rakasta itseäsi, että naisten anoreksia johtuu äitisuhteen vaikeuksista ja sitä myötä oman naiseutensa hyväksymisen vaikeudesta. Itse ainakin pystyn entisenä anorektikkona löytämään tuon yhteyden, mutta en sano, että asia olisi aina kaikkien kohdalla niin. Kuitenkin feminiinipuoleemme liittyvä herkkyys on todennäköisesti usein anorektikolle ja muillekin syömishäiriöisille, myös miehille, vaikea hyväksyä itsessään.

terveys