Viisastuva vanheneva nainen (ja miksei mieskin)

Olen viime aikoina pohtinut paljon ikääntyvän naisen elämää. On uusi ja outo tilanne, kun huomaa kehossa jos jonkinlaista muutosta, jotka kyllä ainakin jossain määrin tiedostaa osaksi luonnollista elinkaaren kehitystä. Mutta silti mieli ei oikein meinaa tätä ymmärtää.  Mieli on sitä mieltä, että olen vielä ihan nuori. Keholla on omat näkemyksensä tilanteesta. Onkin yllättävän iso ja pitkäkestoinen haaste saada keho ja mieli synkroniaan keskenään.

Tämä aikuisen kypsän iän murros, jota naisilla mm. menopaussiksi kutsutaan, on hyvin yksilöllinen. Eipä silti, eivät miehetkään vaihdevuosilta välty. Luonto on hienosti järjestänyt tällaisen uudelleensyntymämahdollisuuden, perustavanlaisen transformaation elämän saranakohtaan, jossa elettyjä vuosia on enemmän takana kuin edessä.

Fyysisten, psyykkisten ja henkisten muutosten sarjatulituksessa katse kääntyy eteenpäin: mitenkäs tämän loppuelämän kanssa oikein toimitaan?

Muutos, kasvu ja kehitys on aina yksilöllistä. Jokainen kokee asioita eri tavalla, eri tahdissa. Joillekin ylitsevuotavat hikikohtaukset kestävät jopa vuosia. Itse olen onnekas, selvisin niistä parilla viikolla. Sen verran sain kuitenkin maistiaisia, että tiedän, että on hikoilua ja on HIKOILUA. On hyvä saada asioista oma kokemus, jotta oikeasti tietää, mitä milläkin tarkoitetaan.

Miten sitten kohtaan fyysisen rapistumisen ja suorituskyvyn heikkenemisen? Kun väistämätön maan vetovoima lisääntyy, kumartuu tissit, peppu ja kaikki muukin kehossa kohti maata. Kun heinäsirkkojen sirinä ei enää kuulu, tai kun pienellä printattua ei enää näe ja kaksteholasitkin lähinnä pyörryttävät. Siinä on hetkeksi tekemistä. Jotain on todellakin tehtävä, koska muuten psyyken tila käy liian ahtaaksi ja kivuliaaksi.

Oikein naurattaa, mitä kaikkea muutosta sitä itsessään havaitseekaan. Koskaan ei tiedä, mitä aamulla peilistä löytää, kun sieltä katsoo. Omia havaintoja tähän mennessä on tietenkin rypyt silmien ympärillä, harmaantuvat hiukset ja jouhimaiset karvat, joita ilmaantuu milloin kulmakarvoihin ja milloin leukaan. Toistaiseksi ei sentään vielä ole parta alkanut kasvaa… Yhtenä aamuna huomasin oudon hiustupsun, joka oli alkanut kasvaa keskelle hiusrajaa ja siellä se nyt muotoutuu joksikin.  Ennen suorassa rivissä olleet hampaat joutuvat etsimään elintilaa muuttuneista kasvojen muodoista. Kun ihoon tulee näppy, kestää se tosi kauan parantua.

Ylipäätään kaikkeen on varattava enemmän aikaa, koska tahti on hidastunut. Ei vain enää jaksa olla yhtä nopea ja tehokas, kuin ennen ja palautumiskykykin on sen mukainen. Unikin on mitä sattuu ja hetkittäin on kuin pimeässä luolassa, mutta samaan aikaan uutta valoa on näkyvillä – uudenlainen elämänvaihe syntymässä

Kyllä tämä totuttelua vaatii. Parhaiten selviää, kun vain suostuu ihmetellen ja huumorilla katsomaan muuttumisleikkiä, hyväksyy sen, mitä on ja tekee tilaa tulevaille kolmannelle elämänvaiheelle. Yksilöiden muutokset ovat kuitenkin vain osa isompaa koko yhteiskuntaan heijastuvaa käymisvaihetta: mm. sitä, miten erityisesti 50+ naisten asema vaikuttaa työelämässä ja miten ikääntyvä kansa sopeutetaan tähän nuoruutta ihannoivaan kulttuuriin. Nämä onkin sitten oman kirjoituksensa aiheita. 

Kaija Solana
kaijasolana.com