Skip to main content

Iloa ja hyvää oloa ayurvedisilla itsehoitorutiineilla

  • Taina Mansikkamäki
TILAAJILLE

Ayurveda on aloittanut Suomen valloituksen, eikä ihme. Tämä tuhansia vuosia vanha, intialainen lääketiede tarkastelee ihmistä kokonaisvaltaisesti ja yksilöllisesti, sekä pyrkii ennen kaikkea ennaltaehkäisemään sairauksia, ei hoitamaan niiden oireita.

Yksi Ayurvedan tärkeimmistä elementeistä on Dinacharya, päivittäiset itsehoitorutiinit, jotka luovat pohjan terveelle elämälle. Niiden avulla pidetään huolta sisäisestä ja ulkoisesta hygieniasta, autetaan mieltä ja kehoa tasapainottumaan ja elämään oman kehotyypin mukaisesti.

Mikäli kaikkien näiden rutiinien sisällyttäminen arkeesi on mahdotonta, aloita vaikka yhdestä tai kahdesta. Voit vähitellen lisätä ruutineita tai vaihdella sen mukaan, mikä itsellesi parhaiten sopii.

  1. Herää ennen auringon nousua (ennen klo. 6)
    Ayurvedassa päivittäinen rytmi sovitetaan luontoon, vuodenaikoihin ja päivän eri aikoihin. Tärkeää olisi nousta yhtä aikaa auringon kanssa. Suomessa kaamosaikana voi koisia pidempään, kesällä taas on hyvä hypätä sängystä auringon noustessa. Suositus olisi, että lepoa lisätään, kun valon määrä vähenee.

  2. Puhdista kieli ja hampaat
    Suussa ja kielessä on paljon bakteereita, jotka on hyvä puhdistaa ennen syömistä. Puhdista kieli esimerkiksi kielenkaapimella joka aamu ennen hampaiden harjausta. Huomioi samalla kielen pinnalla tapahtuvat muutokset. Jos kielen pinnalla on esimerkiksi paljon valkoista peitettä, se saattaa viestiä sulamattomasta ruoasta tai että ruoka on syöty omalle kehollesi sopimattomaan aikaan.

  3. Purskuttele suu öljyllä (oil pulling)
    Ota reilu teelusikallinen kookosöljyä tai seesamiöljyä suuhun. Purskuttele 10–20 minuuttia. Sylje öljy lopuksi biojätteeseen, sillä öljyjä ei saa laittaa viemäriin! Älä missään nimessä nielaise öljyä, koska se on kerännyt kaikki bakteerit suustasi. Purskuttele suu lopuksi vedellä. Hampaat voi harjata ennen tai jälkeen purskuttelun. 

  4. Nauti lasillinen lämmintä vettä
    Juo lasillinen lämmintä vettä. Halutessasi, ota sen jälkeen Triphala-jauhetta sekoitettuna huoneenlämpöiseen veteen. Lämmin vesi herättää suoliston ja Triphala toimii lievänä laksatiivina edistäen suoliston terveyttä.

  5. Öljyhieronta ja lämmin suihku
    Tyypillisessä abhyanga-hieronnassa koko keho hierontaan lämmitetyllä öljyllä ja annetaan sen jälkeen vaikuttaa n. 30 minuuttia. Kiireisessä arjessa tähän ei ehkä ole aikaa joka aamu, mutta jos voit tehdä sen silloin tällöin, esimerkiksi viikonloppuisin, niin keho ja mieli kiittävät.

  6. Nasya - kostuta nenä seesamiöljytipoilla
    Kannattaa laittaa muutama tippa seesamiöljyä sieraimiin, mikä kostuttaa ja puhdistaa nenän limakalvoja. Turbopuhtaat sierainakanvat saat, kun puhdistat ne ensin haalealla suolavedellä käyttäen nenäkannua.

  7. Meditoi
    Erillaiset mindfulness- ja meditaatioharjoitukset auttavat meitä keskittymään ja valmistautumaan päivään paremmin. Mikäli sinusta on hankala meditoida istuen tai maaten, voit myös kävellä luonnossa meditoiden ja haukata samalla ison annoksen happea!

  8. Hengitysharjoitukset
    Meditaatioon voi liittää myös erilaisia hengitysharjoituksia, jotka auttavat aktivoimaan ja vahvistamaan keuhkoja. Vata-tyypille sopivat hyvin maadoittavat pranayamat, kuten Nadi shodana; Pitta-tyypit vilentyvät vaikka Sheetali-hengityksestä ja Kapha-tyypit saavat lisää energiaa Kapalabhati-hengityksestä.

  9. Liikuta kehoa
    Tee pieni kävely tai joogaharjoitus, vaikkapa aurinkotervehdys. Tärkeää on saada keho liikkeelle, mikä auttaa myös suolistoa toimimaan paremmin.

  10. Vatsan tyhjennys ennen aamiaista
    Jokaisella kehontyypillä on oma yksilöllinen ruokarytmi mutta tärkeää olisi syödä jotain aamusta tai aamupäivästä. Ayurvedassa myös suositellaan että syöt vasta, kun vatsa on sulattanut edellisen aterian.

  11. Ruoka-ajat
    Suurin ateria olisi hyvä nauttia silloin, kun aurinko on korkeimmillaan eli noin klo 11-14. Kapha-tyypeillä, joilla ruoansulatus on hidasta, riittäisi kaksi ateriaa päivässä. Pitta-tyypit, joiden ruoansulatus toimii nopeasti, voivat nauttia helposti kolme ateriaa päivässä ja nälän yllättäessä välipaloja. Vata-tyypeille, joilta syöminen saattaa välillä unohtua, olisi tärkeää luoda säännölliset ruokarytmit ja vähintään kolme ateriaa päivässä.

  12. Nukkumaan ennen klo 22
    Nukkumaan kannattaa valmistautua ajoissa. Ayurvedassa suositellaan mennä nukkumaan viimeistään klo 22. Voit rauhoittaa kehoa ja mieltä lopettamalla television tai sosiaalisen median katselun pari tuntia aiemmin. Tee rauhoittavia hengitysharjoituksia tai meditaatioita illalla. Ja voit myös hieroa jalkoja lämpimällä seesamiöljyllä etenkin talvisin, mikä auttaa rentoutumaan ja antaa hyvät yöunet.

Näiden rutiinien tarkoituksena ei ole luoda lisää stressiä tai suorittamista elämääsi vaan päinvastoin. Kokeile, mikä rutiini sopii sinulle parhaiten, ja saatat pian huomata, että se on tullut osaksi elämänrytmiäsi. Samalla se on tuonut mukanaan lisää terveyttä ja hyvää mieltä. 

Jos haluat selvittää oman kehotyyppisi, tee dosha-testi täällä.

ayurveda, itsehoito, hyvinvointi