Saamelaiset jumaluudet ovat toimineet luonnon ja luonnonilmiöiden kautta

Saamelaiset ovat aina eläneet luonnon keskellä, luonnossa ja luonnosta, ja niin myös saamelaiset jumaluudet ovat toimineet luonnonvoimien kautta: Aurinko on ollut kaikkien elävien olentojen äiti, Ukkosen jumala on pitänyt pahat henget loitolla, Kuu päättänyt vuodenkierrosta ja Tuulijumala tietysti tuulen suunnista. Mutta mitä permannon alla asuvat Akat ovat mahtaneet edustaa?

Kiehtova saamelaisten mytologia pohjaa monin tavoin pohjoiseen luontoon ja luonnon voimiin. Monivivahteiset saamelaiset myytit lienevät aina kiinnostaneet sekä tutkijoita että harrastelijoita, mutta me suomalaiset tuskin tulemme koskaan täysin hahmottamaan saamelaista maailmankuvaa, koska syvempään ymmärtämiseen tai sisäistämiseen tarvitaan mitä luultavimmin saamelaiset juuret. Voimme vain kunnioittaa tätä alkuperäiskansamme rikasta kulttuuria.

Myös saamelaisten jumalien joukko on ollut huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi suomalaisilla, ja saamelaiset jumaluudet liittyvät selkeästi luontoon ja luonnonvoimiin. Osa jumalista on luultavasti saanut matkan varrella vaikutteita skandinaavisesta mytologiasta, mutta lainautuminen on ollut molemminpuolista. Kuten monissa muissakin luonnonuskonnoissa, myös saamelaisten muinaisessa jumalakäsityksessä on kerroksisuutta.

Tunnettuja saamelaisia luonnonjumaluuksia

Aurinko, tai auringon jumaluus (Beaivi) on lukeutunut tärkeimpien saamelaisten jumalien joukkoon. Aurinko esiintyy myös saamelaisten noitarummuissa monien rumpukalvojen keskellä (ns. aurinkokeskinen maailmankuva). Aurinkoon on lliittynyt feminiinisiä piirteitä ja sen on sanottu olleen ”kaikkien elävien olentojen äiti”, eli ihmistenkin synnyttäjä. Auringolle tai Auringon tyttärelle on uhrattu erityisesti valkoisia poroja. Uhrilahja on tuonut menestystä poronhoitoon sekä sairaustapauksissa helpotusta erityisesti heikkomielisyyteen.

Kuu, tai kuujumaluus (Mannu) on luultavasti päättänyt ainakin vuodenkierron vaihtumisesta, koska Samuli Paulaharjun keräämissä tarinoissa vuosi aloitettiin ensimmäisestä joulun jälkeisestä uudesta kuusta. Kuun juhla-aikaa onkin ollut erityisesti vuodenvaihde, vaikka Mannua on kunnioitettu muinakin ajankohtina. On kerrottu, että esimerkiksi helmikuussa taivaalla loistavaa kuuta on palveltu tarjoamalla sille syötäväksi heinää, jota sidottiin porojen sarviin, samalla meluten ja Mannua kutsuen.

Taivaanjumala (Radien, eri osissa myös Tiermes) taas on ollut maailmanjärjestyksen ylläpitäjä ja jokseenkin staattisesti vaikuttanut ylijumala. Taivaanjumala on ollut jokapäiväisen elämän yläpuolella oleva jumaluus, joka on joissain osissa Saamenmaata sulautunut ukkosenjumalaan. Taivaanjumala on mielletty mahtavaksi hedelmällisyyden jumalaksi, jolle on uhrattu porojen sukuelimiä, pyrkimyksenä poro-onnen edistäminen. Joidenkin tietojen mukaan taivaanjumala on ottanut kuolleiden sielut luokseen, näiden oltua jonkin aikaa vainajalassa.

Ukkosen jumalalla on ollut eri paikoissa monia nimiä, mm. Tiermes, Bajan, Addja, Äijeg ja Horagalles. Noitarummuissa ukkonen on kuvattu ihmishahmoiseksi olennoksi, jolla on vasara kädessään. Ukkosen jumaluus on ollut ilman haltija sekä ihmisten ja varsinkin porojen suojelija. Ukkonen on puhdistanut ilman taudeista, antanut sateen ja elämän sekä ahdistellut peikkoja ja pahoja henkiä, samaan tapaan kuin skandinaavisen mytologian Thor vasaroineen. Ukkosen jumaluutta on osittain luonnehdittu sekä hyväksi että pahaksi, ja sen on kerrottu raivostuessaan voivan lyödä vasarallaan tunturit kappaleiksi. Suopeana pitämiseksi ukkoselle on uhrattu ainakin porohirvaita, Norjan saamelaisalueella myös puuvasaroita.

Tuulenjumala eli Tuulimies (mm. Bieggagallis, sekä Ilmaris) on noitarummuissa piirretty ukkosenjumalan tapaiseksi hahmoksi, mutta tuulimiehen tunnusmerkki on vasaran sijaan lapio, joka on joko toisessa kädessä, tai molemmissa. Tuulimiehen tiedetään luonnollisesti hallinneen ainakin tuulen voimakkuuksia ja suuntia, jolla on ollut poronhoidon kannalta suuri merkitys, koska tuulen suunta vaikuttaa tokkien liikehdintään. Suotuisien tuulien toivossa tuulenjumalalle on uhrattu mieluiten valkoisia poroja, kuten auringollekin.

Ahkkoja, eli saamelaisia Akka-jumalattaria esiintyy vanhoissa lähteissä yhteensä neljä: Mattarahkka, Sarahkka, Juksahkka ja Uksahkka. Jumalattaria voidaan pitää alisina ja maanalaisina olentoina, koska niiden on sanottu asuneen jokaisen perheen kodan permannon alla naisten pyhällä vyöhykkeellä. Niinpä Akka-jumalattarille uhratessa uhripuu pantiin juurakko ylöspäin, jotta uhri menee alaspäin, aliselle jumaluudelle. Akka-jumalattarien on sanottu edustavan vainajakultin (alinen) positiivista puolta - avunannon jumaliksi erikoistuneena, erityiskohteenaan naiset.

Lähde: Juha Pentikäinen ja Risto Pulkkinen: Saamelaisten mytologia, SKS 2018