Munniharppu – Shamanistien soitin kaukaa Aasiasta

Munniharppu – tai pirunviulu tai märistysrauta – on eri puolilla maailmaa tunnettu soitin. Se näyttää yksinkertaiselta, mutta totuus on toinen. Munniharpun soittaminen vaatii paljon harjoittelua ja oikeanlaista hengitystekniikkaa. Tässä artikkelissa syvennyn munniharpun historiaan. Halusin selvittää, mistä johtuu sen maine synnillisenä ja noituuteen liittyvänä soittimena.

Munniharppu tunnetaan etenkin shamanistisissa kulttuureissa

Maissa, joissa vallitsevana uskontona on ollut shamanismi, munniharppu on ollut yleinen soitin. Jukka Muhosen opinnäytetyön perusteella näin on ollut ainakin Mongoliassa ja Venäjän Siperian federaatiotasavalloissa (kuten Altai, Tuva, Sahan tasavalta eli Jakutia ja Bashkortostan). Monet shamanistiset kansat kokevat edelleenkin munniharpun osaksi uskontoaan ja/tai kansallisidentiteettiään. Munniharppu ei siis ole mikään tavallinen soitin – tai soitin ylipäätään. 

Suomen kurkkulaulajat ry:n Höömei-lehdessä (1/2007) kerrotaan, että Tuvassa munniharppua (jota kutsutaan siellä nimellä “homus”) käsitellään yhtenä kurkkulaulutyylinä. Luodaan seuraavaksi lyhyt katsaus siihen, miten munniharppu on nähty eri kulttuureissa.

Jakutia

Muhosen mukaan jakuutit pitävät munniharppua kansallissoittimenaan. Jakuutti-vanhemmat hyödyntävät munniharppua lasten kasvatuksessa. Lapselle kerrotaan opettavaisia tarinoita munniharpun kautta. Opetuksissa korostuu erityisesti luonnon kunnioituksen merkitys. Jakuutti-lasten varhaista kehittymistä selitetään sillä, että munniharpun ylä-äänet stimuloivat aivoja. Lapsi saa ensimmäisen munniharppunsa jo varhaisessa vaiheessa. Kaikki jakuutit soittavat munniharppua samalla tavalla, mutta muutoin musisointi perustuu improvisaatioon. Soitettaessa kuuluu esimerkiksi matkia eläinten ääniä.

Papua-Uusi-Guinea

Tiettyjen Papua-Uuden-Guinean heimojen keskuudessa munniharppu on ollut olennainen osa aikuistumisriittiä. Jos soitto ei luonnistu, pojasta ei tule miestä, eikä tämä esimerkiksi pääse naimisiin. 

Eurooppa

Euroopassa märistysrautaa on soitettu jo viikinkiajalla (800–1050-luvuilla), kenties kauemminkin. Sen soittaminen on ollut yleisempää yhteiskunnan köyhempien kerrosten keskuudessa.

Munniharppua pidettiin saatanallisena soittimena, joka oli jollain tavalla tekemisissä noituuden kanssa. Tällä voidaan selittää myös Suomessa käytetty nimi pirunviulu. Kuten tässä Harmonikkojen erikoissivusto Vapaalehdykän artikkelissa todetaan,  Euroopassa munniharppu on liitetty pahoihin henkiin, vaikka Aasiassa tämä uskonnollisissa rituaaleissa käytetty soitin on nähty pääsääntöisen myönteisessä valossa. 

Esimerkiksi 1500-luvun Skotlannissa ajateltiin, että maagisia voimia omaavaa munniharppua käytettiin noitakokoontumisten tanssien säestykseen. 

Muhonen kertoo opinnäytetyössään, että munniharpun maine puhdistui Euroopassa ainakin hetkeksi, kun se muuntautui barokin ajan taidemusiikkisoittimeksi, mutta 1700-luvun loppupuolen munniharpputrendi ei kestänyt kauaa.

Vapaalehdykän artikkelin mukaan munniharppua käytettiin 1800-luvun Euroopassa myös lääketieteellisiin tarkoituksiin, nimittäin hypnotisointiin. Hypnoosia kokeiltiin tuolloin kiputilojen ja psyykkisten ongelmien hoidossa.

Shamanismi ja munniharppuperinne ovat osa myös Norjan historiaa. Siellä munniharppua ei kuitenkaan ole pidetty “synnillisenä” soittimena. Norja astuu esiin muutenkin ainutlaatuisella munniharppukulttuurillaan. Siellä munniharppu nähdään poikkeavasti melodia- ja tanssimusiikkisoittimena.

Suomi

Suomessa munniharppu on ja on ollut melko vieras soitin. Yksittäisiä soittajia on ollut ainakin keskiajan lopulta eli 1400–1500-luvuilta lähtien. 

Riitta Rainion väitöskirjan mukaan Turun, Kuusiston ja Viipurin linnoista sekä Turun, Rauman ja Ulvilan kaupungeista on löytynyt rautakauden aikaisia munniharppuja. Munniharppua on siis voitu soittaa Suomessa jo aiemminkin kuin 1400-luvulla.

Munniharppu on ihmiskunnan vanhimpia tunnettuja soittimia

Munniharpun tarkkaa syntyaikaa tai -paikkaa ei tiedetä. Jo edellä viittasin Höömei-lehteen (1/2007). Tuossa samaisessa numerossa kerrotaan, että munniharppu voi olla kotoisin esimerkiksi:

• Itä-Siperiasta
• Nykyisen Kiinan alueelta
• Japanista
• Lounais-Aasiasta (kuten Thaimaasta tai Indonesiasta)
• Oseaniasta

Todennäköisesti munniharppu olisi kehittynyt kivikauden aikana Kaakkois-Aasiassa. Näin ollen se on ihmiskunnan vanhimpia tunnettuja soittimia.

Ensimmäiset munniharput tehtiin luonnonmateriaaleista – mahdollisesti bambusta. Metallin käytön yleistyttyä myös munniharppuja alettiin valmistaa metallista, mutta Aasiassa suosittiin silti bambua.

Soitin tuli Eurooppaan Keski-Aasiasta mahdollisesti jo ajanlaskun alussa, vaikka varhaisimmat arkeologiset löydöt Euroopassa ajoittuvatkin 1200-luvulle. Euroopasta munniharppu levisi Afrikkaan ja Amerikkaan. 

Pelimanni.net-sivustolla todetaan, että eräillä afrikkalaisilla heimoilla oli jo aiemmin munniharpun tyyppisiä soittimia, kuten suujousia. Nähtävästi kuitenkin varsinainen munniharppu tuli Afrikkaan vasta siirtomaaisäntien mukana. 

Kaikkein vanhin arkeologinen munniharppulöytö on tehty Japanissa. Kyseinen soitin oli peräisin 900-luvulta.

Munniharppuun törmää silloin tällöin vielä 2020-luvulla, ja vieläpä toinen toistaan erikoisemmissa tilanteissa. Sen voi tavata esimerkiksi rajatietomessuilla, dokumenttielokuvassa, shamanistien tapaamisissa, verkkokeskusteluissa, konserteissa… ja kansainvälisillä munniharppufestivaaleilla (International Jew's Harp Festival and Congress’s (IJHSF)).

Juutalaisharppuksikin kutsutulla munniharpulla on ollut oma festivaalinsa vuodesta 1984. 

Festivaaleja ei toki ole järjestetty vuosittain:

• Ensimmäinen festivaali 1984 (USA)
• Toinen festivaali 1991 (Jakutia)
• Kolmas festivaali 1998 (Itävalta)
• Neljäs festivaali 2002 (Norja)
• Viides festivaali 2006 (Alankomaat)
• Kuudes festivaali 2010 (Unkari)
• Seitsemäs festivaali 2011 (Jakutia)
• Kahdeksas festivaali 2014 (Saksa)
• Yhdeksäs festivaali 2022 (Saksa)

Suomessakin on toiminut Suomen Munniharppuyhdistys, mutta toiminta vaikuttaa loppuneen, eikä yhdistystä löydy enää yhdistysrekisteristäkään.

Mikäli haluat lukea lisää munniharpuista, voit etsiä tietoa myös esimerkiksi näillä nimillä:

• Vargan 
• Vargas
• Juutalaisharppu (jew’s harp)
• Huulipeli
• Suupeli
• Suuharppu
• Mungiga
• Märistysrauta
• Turpajurra
• Pirunviulu

NordicBreathing.comiin kirjoittamastani artikkelista löytyy tietoa siitä, miten munniharppua soitetaan.

Yhteenveto

Yksi selitys sille, miksi munniharppua on pidetty noituuteen liittyvänä soittimena, voisi olla se, että sillä voi luoda taianomaista musiikkia. Äänien aikaansaaminen on vaikeaa, joten ainakin omasta mielestäni prosessi on mystinen ja yli ymmärryksen käyvä. 

Kuten edeltä käy ilmi, munniharpun juuret ovat aasialaisissa shamanistisissa kulttuureissa. Esimerkiksi Pohjois- ja Keski-Aasian shamaanit käyttivät munniharppua pahojen henkien manaamiseen. 

Aasiassa munniharppua on soitettu arviolta 5000 vuoden ajan. Eurooppaan se tuli paljon myöhemmin. Täällä tämä upea soitin tuli usein väärinymmärretyksi eikä sen potentiaalia osattu useinkaan hyödyntää.

Kiinnostus munniharppuun on tällä hetkellä melko marginaalista, mutta kuka tietää, vaikka se olisi seuraava trendisoitin.

Marja Simonen