
Uusi aika on alkanut - pinnan alla tapahtuu
Uusi aika on alkanut. Mutta missä on se valo, rakkaus ja iloa, jonka se tuo mukanaan? Kukaan ei varoittanut, että uusi aika alkaisi näin synkissä merkeissä. Maailmassa vallitsee ennen näkemätön paha olo, kauhu ja ahdistus.
Mutta se on vain pintaa. Sillä pinnan alla tapahtuu paljon kauniita ja rakkaudellisia asioita. On monia valontuojia, jotka nostavat maapallon värähtelyä ja moninkertaistavat valon. Sinäkin olet sellainen - ainakin välillä.
Uusi aika ei tuo itsessään helpotusta mihinkään. Jokaisen sielun pitää tehdä oma valinta. Ei ole keinoa, jolla voisit päästä omaa elämääsi pakoon ja sen vaatimia ratkaisuja. Ainoa keino on tehdä valinta, jolloin joka hetki valitset valon, ilon ja rakkauden. Samalla päästät irti kärsimyksestä ja vanhoista uskomuksista, jotka eivät enää palvele. Päästät irti muiden syyllistämisestä ja otat vastuun omasta elämästäsi. Ja alat elämään, niin kuin ennen syntymää olet tehnyt päätöksen. Et tiedäkään, kuinka sielusi odottaa näitä päätöksiä.
Kun paranet, paranee maailmakin. Sillä se on heijastus sinusta. Ei sen vähempää. Kaikki mitä sinussa on, heijastuu joka hetki maailmaan. Sinusta löytyy niin maailmaa tuhoava paskiainen kuin valontuoja.
Viesti ehkä tuntuu sinusta masentavalta. Niin paljon olet tehnyt, yrittänyt ja puurtanut. Eikä vieläkään helpotusta. Pelkkää vanhan toisintoa. Ja sen päälle vielä maailmanlaajuiset ongelmat.
Kuitenkin välillä, aina silloin tällöin, huomaat kuinka sielusi pyristelee ulos sille luomastasi vankilasta. Se löytää yllättävistä asioista iloa ja luo rakkautta ja valoa ympärillesi. Sillä sinä olet valo, rauha ja rakkaus. Sinä olet jumalainen sielu <3